Sauna on ollut suomalaisille paljon muutakin kuin pesutila ‒ Tiedätkö, miksi yöllä ei saanut mennä saunaan?

Entisaikaan saunaa käytettiin paljon muuhunkin kuin peseytymiseen. Siellä kuivatettiin pellavat ja palvattiin lihat. Parannussaunassa otettiin hikikylpyjä, hierottiin ja kupattiin.

Pakosaunaan lähdettiin karkuun seudulle tunkeutuneita vainolaisia. Vaikeasti löydettävä turvapaikka sijaitsi kaukana metsän siimeksessä. Kalasauna puolestaan oli nuotta- ja verkkopyyntiin lähteneiden kalanpyytäjien tukikohta.

Sauna liittyi kaikkiin tärkeisiin siirtymäriitteihin. Esimerkiksi morsiussaunaperinne oli voimissaan 1800-luvun lopulle asti. Morsiamen ajateltiin olevan juuri ennen häitään erityisen altis pahalle. Rituaalisen kylvettämisen päätarkoitus oli puhdistaa hänet kateellisten vahingollisilta vaikutuksilta. Morsius- eli länsisuomalaisittain hääsaunassa nostatettiin myös lempeä taikojen ja loitsujen avulla. Näin haluttiin varmistaa avioparin lapsionni.

Suomen kielen kuuluisin sana sauna on käytössä ympäri maailmaa. Vuonna 2020 ainutlaatuinen saunaperinteemme pääsi Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Saunanlämmitys sekä saunomiseen liittyvät monet tavat ja uskomukset ovat osa tätä elävää kulttuuriperintöä.

Saunomalla virittäydyttiin arjesta pyhään. Edelleen on tapana sanoa, että saunassa pitää olla kuin kirkossa.

Tärkein saunapäivä oli lauantai. Saunassa käytiin myös kirkollisten pyhien aattona.

Kekrinä saunassa kestittiin edesmenneitä. Suvun vainajat toivotettiin tervetulleiksi vierailulle entiseen kotiinsa aterialle ja kylpemään. Ruokailu tapahtui usein saunassa, sillä edesmenneiden oli luontevinta tulla juuri sinne. Vainajien kekriaterian kattaminen saunaan tunnetaan Suomen ohella myös Virosta.

Joulu oli vuoden suurin juhla ja tärkeä taitekohta, vanhan vuoden päätös. Saunaan mentiin hyvissä ajoin, koska sen ajateltiin jouduttavan talon töitä tulevana vuonna. Samalla haluttiin varmistua siitä, että kaikki ehtivät takaisin tupaan ennen myöhäisiltaa.

Saunassa vallitsi hiljainen, lähes harras tunnelma. Hiljentymisellä valmistauduttiin juhlan arvokkaaseen viettoon ja joulun sanoman vastaanottamiseen.

Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä Juhani viskaa joulusaunassa kiukaalle olutta noudattaen ikivanhaa perinnettä, jonka uskottiin tuovan seuraavana vuonna hyvän sadon. Oluen heitto löylyvetenä on alun perin ollut uhri saunanhaltialle.

Saunan hämärässä puhdistuivat sekä keho että mieli. Rituaalinen saunominen puolestaan vahvisti elämänvaiheisiin liittyviä suuria muutoksia.

Siirtymäriitteihin liittyi myös monenlaisia taikoja. Kuten muutkin paikat, joissa henkimaailma oli vahvasti läsnä, myös sauna oli kaksijakoinen. Siihen liittyi vahvasti parantuminen ja uudistuminen mutta samalla arvaamattomuutta ja vaarallisuutta. Löylyn haltioita oli lepyteltävä hyvien löylyjen saamiseksi.

Löylyä ei ollut ilman haltioita. Saunan hämärässä häärivät Auteretar ja hänen miespuolinen vastinparinsa Auterinen. Elias Lönnrot kertoo Auterettaren olevan ”saunalöylyn siittäjä, ilman tytär, usvan ja sumun haltija”. Auterinen taas on ”saunalöylyn isä ja sen haltiaki”.

Sanervatar puolestaan tiedettiin löylyn haltiaksi ainakin Kainuussa, Koillismaalla ja Vienan Karjalassa. Häntä pyydettiin apuun parannussaunassa, jotta kuume ja tulehdukset hellittäisivät.

Kansa saattoi liittää löylyn haltioiden seuraan myös Neitsyt Marian tai Väinämöisen.

Jos haltiat olivat suopeita, löyly oli hyvää, parantavaa. Sitä kutsuttiin metiseksi niin kansan suussa kuin Kalevalassa. Meden, mehiläisten valmistaman hunajan tapaan se oli lääkitsevää ja avuksi monenlaisissa vaivoissa kuten ”saunamaahisen” hoidossa.

Ihosairauden saattoi saada ”pahasta löylystä”. Sitä vastaan luettiin saunaan mennessä loitsu, löylyn luku. Näin estettiin vahingoittavan löylyn pääsy haavoihin ja muihin vammautuneisiin kohtiin. Sana ”löylynlyömä” on yhä muistumana pahan löylyn vaikutuksista.

Löylyn luku saattoi kuulua näin:

Puun löyly, kivosen lämmin

hiki vanhan Väinämöisen!

Mikä löylyjä hyviä: kipeille voiteiks, vammoillen paranteeks!

Mikä löylyjä pahoja: ulos uksesta pihalle, läpi saunan sammalesta!

Sauna sijaitsi tavallisesti erillään pihapiirin muista rakennuksista. Tämän vuoksi se valikoitui myös arkaluonteisten tapahtumien näyttämöksi.

Myös tuonpuoleisuus oli vahvasti läsnä. Alasti olemisen ajateltiin vahvistavan saunomisen maagisia vaikutuksia, koska ihminen oli tavanomaisesta poikkeavassa tilassa, vailla vaatteita.

Päivänvalon aikaan sauna edusti elämää ylläpitäviä voimia, kun taas pimeän tultua päinvastaisia. Yöllä saunaan ei ollut asiaa, koska se oli varattu saunanhaltialle. Huonosti uskottiin käyvän sille, joka lauantai­ehtoona vielä puolenyön tietämillä kuhni lauteilla.

Saunanhaltia eli saunatonttu edusti saunan pyhyyden molempia puolia. Se piti huolta saunasta ja saunojista muun muassa herättelemällä häkään tuupertuneet. Toisaalta jämäkkä tonttu määräsi saunomisen rajat ja rankaisi niiden rikkojaa joskus hyvinkin ankarasti.

Kansanperinteessä on lukuisia eloisia kuvauksia kohtaamisista saunatontun kanssa. Koska haltian saunavuoro alkoi iltayöstä talonväen jälkeen, yöllä kylpevä sai tuntea tontun vihat nahoissaan.

Parannettavissa olevia ”panentatauteja” hoidettiin saunassa.

Panentatautien ajateltiin olevan ihmiseen ulkopuolelta ”pantuja” sairauksia. Tällaisia tauteja olivat muun muassa noidannuoli ja erilaiset tartunnaiset kuten metsästä, tuulesta tai vedestä tai toisaalta kuolleen ruumiista tarttuneet taudit. Hoitokeinoina olivat muun muassa yrttikylvyt ja -hauteet.

Lihas- ja nivelkipuja kuten leiniä tai kleiniä eli luuvaloa, nykytermein kihtiä, helpotettiin vihtomalla ja hikikylvyillä. Saunassa myös hierottiin ja kupattiin.

”Köyhän apteekista” saatiin apua monenlaisiin vaivoihin. Tietäjien puoleen käännyttiin silloin, kun kotikonstein eli saunan, tervan ja viinan voimalla ei vaivoihin saatu helpotusta.

Menneinä aikoina vastasyntyneen ensimmäinen parkaisu kajahti saunan hämärässä. Synnytys oli naisen elämän vaarallisin hetki, jota yritettiin helpottaa taikakonstein pyytämällä avuksi niin ukkosenjumala Ukkoa kuin Neitsyt Mariaa.

Nuorta synnyttäjää, pirttivaimoa, avusti yleensä vanhempi nainen, pirttimuori.

Saunottamisrituaalissa vauva otettiin suvun jäseneksi. Tämä tapahtui tavallisesti ensimmäisen hampaan puhjettua. Lapselle annettiin nimi, ja hän sai oman haltian, ”onnen olkapäälleen” pitämään hänestä huolta koko loppuelämän ajan.

Ensimmäinen saunottaminen suojasi lasta myös kateellisilta pahalla silmällä katsojilta, itäsuomalaisittain silmääjiltä. Pesuvesi edusti maagisesti pienokaista itseään, joten lapselle ajateltiin tapahtuvan se mitä vedelle.

Vainajan peseminen saunassa kuului tärkeänä osana viimeiseen matkaan kohti tuonpuoleista. Talon naisväki pesi edesmenneen yleensä kylmässä saunassa, joskus tuvan lattialla olkien päällä. Tämän jälkeen vainaja nostettiin riiheen ruumislaudalle odottamaan arkun valmistumista.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 4/2022.