Sudet ovat tehneet Tohmajärven-Kiteen pohjoisosien alueella satoja pihakäyntejä kuluvan talven aikana ja aiheuttaneet useita karja- ja koiravahinkoja.
Alueella on elokuusta alkaen kaadettu yhdeltä reviiriltä jo neljä sutta. Kaikki sudet ovat olleet nuoria uroksia. Myös lauantaina kaadettu susi oli nuori uros, mutta ei kuitenkaan tämän vuoden pentu.
Poikkeuslupahakemuksen mukaan alueella on vähintään neljä susilaumaa, jotka sietävät toisia susia alueella poikkeuksellisen hyvin. Susilaumoissa on useita yksin liikkuvia yksilöitä.
”Voidaan todeta, että alueen laumadynamiikka ei näiden kaatojenkaan valossa ole normaalia suden käytöstä. Tällaisia yksilöitä ei pitäisi reviirialueilta tässä määrin löytyä. Lauantaina kaadettu susi on todennäköisesti Akkala-Huikkola alueella usein nähty, poikkeuksellisen rohkeasti ihmistä kohtaan käyttäytyvä yksilö”, kertoo poikkeusluvan hakijana toiminut Mika Piiroinen tiedotteessa.
Susitilanteen kehittymistä seurataan tarkasti. Piiroinen kertoo, että heti ampumisen jälkeisenä sunnuntaina useat sudet tehtailivat Tohmajärven alueella jälleen pihakäyntejä muun muassa Värtsilässä, Kemiessä ja Sikosuon alueella. Susille haetaan nyt uudelleen karkotuslupaa. Erilaisia karkotustoimia on tehty pitkälti toistakymmentä, mutta niiden vaikutus on ollut vähäinen.
Kiteen rajalla vaikuttanut lauma on viimeisen poiston jälkeen siirtynyt Venäjälle, ja se on toistaiseksi kateissa. Alueella vaikuttaa arvioiden mukaan noin kolmekymmentä sutta.
Tilannetta hankaloittaa poikkeuslupahakemuksen mukaan se, että alueen ravintotilanne on susien kannalta heikko. Itärajan pinnassa on tällä hetkellä vain vähän hirviä, jäniksiä tai pientä sorkkariistaa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
