• Video: Kiiruna on arktinen lintu, joka päästää ihmisen ja koiran aivan liian lähelle – lintu luottaa suojaväriinsä

    Metsästäjien lisäksi on monia siivekkäitä, joille kiiruna kelpaa.
    Metsä
    3.3.202221:30
    Olli Kangas

    Hiihtelemme Muotkan alueella upeassa tunturimaisemassa, tarkoituksena etsiä riekkoja. Niitä ei löydy, taitavat olla alempana laaksossa. Sinne matkataan seuraavaksi, mutta ensin on nautittava aurinkoisesta tunturipäivästä. Kierrämme pari huippua, tutkimme rinteitä ja kivikkoja.

    "Kiirunaa täällä voisi olla, tällä säällä se usein menee suojaan vähän alemmas huipusta", kertoo oppaamme Topi Seppänen.

    Kuinka ollakaan, koira ottaa seisonnan eräässä rinteessä, hiukan alempana. Aivan niin kuin Seppänen arveli.

    Meille valkenee heti, että kyseessä on kiiruna. Lintu nimittäin päästää sekä koiran että ihmisen aivan liian lähelle. Se luottaa suojaväriinsä liikaa. Seppäsen mukaan voisi olla mahdollista, joskin tällä kelillä epätodennäköistä, että tässä kohtaa rinnettä istuisi myös riekko. Mutta linnun käytös varmistaa ehdottomasti, että kyseessä on kiiruna.

    "Se on naaraslintu. Sillä ei ole silmissä sitä mustaa. Näettekös?", Seppänen opastaa.

    Hän viittaa koiraskiirunan silmän ja nokan väliseen ohjasviivaan, joka on helppo etäältäkin havaita.

    Joten tämän kiirunattaren koiraspuoliso lymyilee jossain, ehkä kovinkin lähellä, mutta emmepä saa siitä havaintoa.

    Päätimme jo etukäteen, että kiirunaa emme saaliiksi koita. Niitä on alueella vähemmän, johtuen ehkäpä juuri siitä, että vihollinen pääsee niitä lähelle.

    Metsästäjien lisäksi on monia siivekkäitä, joille kiiruna kelpaa.

    "Korppi tai kotka sen voi repiä, tunturihaukkoja tässä on vähemmän", Seppänen kertoo.

    Hän on nähnyt aivan läheltä, kuinka korppi tomauttaa kiirunan tajuttomaksi ja poimii mukaansa evääksi.

    Kiiruna on riekon lähisukulainen. Se on hiukan riekkoa pienempi ja oikeasti arktinen laji. Eteläisimmät pesinnät on havaittu Ylläksen alueella.

    Sitä etelämpänä kiiruna ei viihdy.

    Artikkelin aiheet
    kiiruna
    arktinen lintu
    Muotkan alue
    tunturiluonto
    suojaväri
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle