
Metsänomistajien metsätaidon Suomen mestaruudet ratkottiin tänään lauantaina Sastamalan Ellivuoren jylhissä maastoissa.
Miesten sarjan mestariksi suoriutui Heikki Kokkonen Mäntyharjulta. Hän edusti metsänhoitoyhdistys Mänty-Saimaata. Etelä-Pohjanmaan Lehtimäeltä kisaan lähtenyt Tauno Toivola sijoittui toiseksi. Hän kilpaili metsänhoitoyhdistys Suomenselän joukkueessa. Saman yhdistyksen Pasi Hautala sijoittui kolmanneksi.
Naisten sarjan mestaruuden vei Martta Lithovius Lumijoelta. Hän edusti Oulun seudun metsänomistajia. Hopealle tuli Tuula Tuomaala Siikalakeuden yhdistyksestä ja kolmanneksi Kristina Palo Keski-Suomesta.
Nuorten paras oli Jatta Mikkanen Mäntyharjulta, toinen Veli Matti Häkkilä Siikalauden yhdistyksestä ja kolmas Elias Niemimäki Pyhä-Kalan yhdistyksestä.
Joukkuekilpailun voittajaksi selviytyi Oulun seudun metsänomistajat. Hopean nappasi metsänhoitoyhdistys Mänty-Saimaan kolmosjoukkue ja pronssia metsänhoitoyhdistys Kaakon ykkösjoukkue.
Kilpailun järjesti metsänhoitoyhdistys Pirkanmaa. Osallistujia oli mukana 318 kappaletta. Ensi vuonna kisat järjestetään Uudellamaalla.
Juttua korjattu 20.9.2016 kello 12.20: korjattu järjestäjän ilmoittamat, tarkistuslaskennan perusteella vaihtuneet sijoitukset miesten sarjassa ja joukkuekilpailussa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
