
Hallitus on helpottamassa metsänomistajien sukupolvenvaihdoksia metsätilavähennyksellä. Hallitusohjelmaan kirjattu metsänomistajien sukupolvenvaihdosten helpottaminen on luvattu toteuttaa ensi vuoden alusta.
Metsätilavähennys tarkoittaa, että metsänomistaja saa vähentää lahja- tai perintöveroja puukauppatulojen pääomaverosta.
"Tällä tietoa metsänomistajien sukupolvenvaihdoksia valmistellaan metsätilavähennyksen pohjalta. Hyvä, että asiassa on päästy eteenpäin", kertoo metsäjohtaja Juha Hakkarainen MTK:sta.
Hallituksen ministerityöryhmä päätyi metsätilavähennykseen viime viikolla. Mallin yksityiskohtien hionnasta vastaa valtiovarainministeriö.
"Toistaiseksi on auki, ketkä ovat vähennyksiin oikeutettuja ja millä prosentilla vähennyksiä tehdään."
MTK:n tavoite on, että vähennysoikeus koskisi mahdollisimman laajaa metsänomistajajoukkoa. Hallitus on varannut muutokseen 20 miljoonaa euroa.
Tavoitteena on, että esitys lähtee lausuntokierrokselle ennen kesälomia ja eduskunta saisi sen käsiteltäväksi syyskuussa budjettilakina.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
