Savolaista kompensointia – päästökompensaatio ei ratkaise hiilineutraaliutta

Annoimme savolaisittain kompensointia koskevan artikkelimme (MT 24.8.) lukijoiden tulkittavaksi, ja keskustelu oli odotetusti vilkasta. Äärimmilleen pelkistetyn laskelman tulkinnat vaihtelivat epäuskosta kritiikin kautta uusintalaskelmien pyyntöihin, ja kompensoinnin vaikeuden pohtimisen kautta vauvanteon syyllistämisen pelkoon.

Olennaista on kompensoinnin perusperiaatteiden ymmärrys. Kompensointia ei ole aukon hakkaaminen metsään ja uusien taimien istutus. Se on osa normaalia metsänkasvatusta eikä täytä kompensaation lisäisyysvaatimusta.

Kompensointia ei ole myöskään maan vuokraus toiselle istutettavaksi niin, että molemmat laskevat toteutuneen hiilensidonnan hyödykseen. Se on kaksoislaskentaa eikä täytä vaatimuksia.

Hiilikompensaation on myös oltava pysyvää eli hiilen on oltava pois ilmakehästä yleensä vähintään sata vuotta. Pitkäaikaisten puutuotteiden käyttö on siis eduksi.

Mitä siis tarkoitimme? Jos joka vuosi tarvitaan satatuhatta hehtaaria paljasta maata taimien istutukseen, maa loppuu parissa vuodessa. Ensiksi metsitettäisiin hylätyt pellot, joita riittää vuoden tarpeisiin. Seuraavaksi metsitettäisiin suonpohjat, jos siis turvetuotanto lopetettaisiin heti ja koko alue soveltuisi metsitettäväksi. Lopuksi metsitettäisiin vanhat teollisuusalueet, hylätyt kaivokset, kaatopaikat ja muut jättömaat. Niistä saataisiin ehkä kovalla etsinnällä kolmannen vuoden kompensaatio, ja siihen paljas joutoalue loppuisi.

Kompensaatio ei siis ole ratkaisu hiilineutraalisuuteen, vaan täydentävä keino. Tärkeintä on päästöjen vähentäminen, joka pienentää myös kompensointivelkaa. Ja kuten savolainen seniori Kari Mielikäinen toteaa (MT 27.8.), yksi keino vähentää päästöjä on tupruttelevan nykysukupolven poistuminen, jolloin kompensointitarve pienenee. Tämä kuitenkin edellyttää, että tuleva polvi kuluttaa meitä vähemmän tai että heitä on meitä vähemmän.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että puun istutus on aina hyvä juttu, vaikkei sillä elinikäisiä päästöjään saisikaan kompensoitua.

Anne Tolvanen

professori, Luonnonvarakeskus