• Savolaista kompensointia – päästökompensaatio ei ratkaise hiilineutraaliutta

    Päästöjen kompensointi voi käytännössä vain täydentää muita ilmastonmuutoksen torjuntakeinoja.
    Metsä|Metsänhoito
    4.9.202209:00
    Lukijalta
    Anne Tolvanen

    Annoimme savolaisittain kompensointia koskevan artikkelimme (MT 24.8.) lukijoiden tulkittavaksi, ja keskustelu oli odotetusti vilkasta. Äärimmilleen pelkistetyn laskelman tulkinnat vaihtelivat epäuskosta kritiikin kautta uusintalaskelmien pyyntöihin, ja kompensoinnin vaikeuden pohtimisen kautta vauvanteon syyllistämisen pelkoon.

    Olennaista on kompensoinnin perusperiaatteiden ymmärrys. Kompensointia ei ole aukon hakkaaminen metsään ja uusien taimien istutus. Se on osa normaalia metsänkasvatusta eikä täytä kompensaation lisäisyysvaatimusta.

    Kompensointia ei ole myöskään maan vuokraus toiselle istutettavaksi niin, että molemmat laskevat toteutuneen hiilensidonnan hyödykseen. Se on kaksoislaskentaa eikä täytä vaatimuksia.

    Hiilikompensaation on myös oltava pysyvää eli hiilen on oltava pois ilmakehästä yleensä vähintään sata vuotta. Pitkäaikaisten puutuotteiden käyttö on siis eduksi.

    Mitä siis tarkoitimme? Jos joka vuosi tarvitaan satatuhatta hehtaaria paljasta maata taimien istutukseen, maa loppuu parissa vuodessa. Ensiksi metsitettäisiin hylätyt pellot, joita riittää vuoden tarpeisiin. Seuraavaksi metsitettäisiin suonpohjat, jos siis turvetuotanto lopetettaisiin heti ja koko alue soveltuisi metsitettäväksi. Lopuksi metsitettäisiin vanhat teollisuusalueet, hylätyt kaivokset, kaatopaikat ja muut jättömaat. Niistä saataisiin ehkä kovalla etsinnällä kolmannen vuoden kompensaatio, ja siihen paljas joutoalue loppuisi.

    Kompensaatio ei siis ole ratkaisu hiilineutraalisuuteen, vaan täydentävä keino. Tärkeintä on päästöjen vähentäminen, joka pienentää myös kompensointivelkaa. Ja kuten savolainen seniori Kari Mielikäinen toteaa (MT 27.8.), yksi keino vähentää päästöjä on tupruttelevan nykysukupolven poistuminen, jolloin kompensointitarve pienenee. Tämä kuitenkin edellyttää, että tuleva polvi kuluttaa meitä vähemmän tai että heitä on meitä vähemmän.

    Kannattaa kuitenkin muistaa, että puun istutus on aina hyvä juttu, vaikkei sillä elinikäisiä päästöjään saisikaan kompensoitua.

    Anne Tolvanen

    professori, Luonnonvarakeskus

    Artikkelin aiheet
    päästökompensaatio
    hiilineutraalisuus
    ilmastonmuutos
    metsitys
    Luonnonvarakeskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla