Visakoivun kasvatuksessa riittää kompastuspaikkoja kokeneellekin: Metsänomistaja teki ”pahan virheen” kemera-tukien toivossa

Visakoivun kasvatus on tarkkaa työtä, jossa palkinto voi olla suuri, mutta kompastuspaikkoja riittää kokeneellekin kasvattajalle.

”Pahin virhe oli raivata kemera-tuen toivossa kaikki vesakko pois. Seurauksena oksien paksuuskasvu kiihtyi kohtuuttomaksi. Olen ongelmissa, koska lähes joka rungossa alkaa olla kahden ja puolen, jopa kolmen sentin vahvuisia oksia”, selostaa Harri Villanen vuonna 2011 istutetun visakoivikon äärellä.

Nuorta visakoivikkoa on karsittava vuosittain. Kuivista oksista poistetaan jokainen, tyveltä kaikki muutkin oksat.

Sen jälkeen arvioidaan latvusta: onko päälatvalle kilpailijoita? Jos on, ne voi karsia tai typistää. Jos vielä raskii karsia, oksia poistetaan paksummasta päästä.

Oksia ei voi karsia kerralla rajattomasti, koska puun kasvu kärsii jos yhteyttävä lehtipinta-ala laskee liikaa. Jos paksuja oksia on säästettävä, hyvä ratkaisu on jättää ne keskenään samalle korkeudelle.

Oksaryhmän alle ja päälle pyritään karsimaan riittävän pitkät eli vähintään metrin mittaiset osuudet oksatonta runkoa.

Ennen sorvipuuksi kasvamistaan visakoivun tiellä on monta vaaraa. Tätä puuta ovat naputelleet tikat. Kuva: Juha Tanhua

Villanen esitteli visakoivikoita ja kertoi kokemuksistaan Visaseuran kesäretkellä kesäkuun lopussa.

Tilan vanhimmat visakoivikot ovat 1990-luvun lopulta. Tuolloin käytössä olivat siementaimet, joiden visautuminen vaihtelee puuyksilöstä toiseen. Visakot ovat nyt harvennusiässä.

Harvennuksessa ensimmäisiä poistettavia ovat puut, jotka eivät osoita visautumisen merkkejä vaan näyttävät tavallisilta rauduskoivuilta. Seuraavaksi otetaan mutkaiset, haaraiset ja haljenneet puut.

Kolmantena lähtöjärjestyksessä ovat rengasvisapuut, joissa visakoivun arvon synnyttävää kuviointia on vain vähän.

”Arvelen, että ne ovat markkina-arvoltaan energiapuuta”, Villanen toteaa.

Jäävisa on visakoivun kuvio, jossa rengasvisa toistuu tiheästi. Aarno Anttila neuvoo sahauttamaan tällaiset visakoivut lankuksi. Jäävisalankku voi tehdä kauppansa myöhemmin, vaikka rungoille ei heti löytyisi ostajaa. Kuva: Henrik Hohteri

25-vuotiaasta visakoivikosta kertyy jo runsaasti harvennuspuuta parin vuoden välein toistuvissa hakkuissa. Ongelma on, ettei oksavisalla tai oksattomallakaan, pieniläpimittaisella visakoivulla ole vakaata kysyntää.

Tarjonta on kasvanut tuhansiin kuutioihin vuodessa 1990-luvulla perustettujen visakoiden varttuessa. Kotimaiset puukontekijät ja muut vastaavat käsityöläiset eivät millään pysty käyttämään sellaisia määriä puuta.

Moni visakoivun kasvattaja on saman pulman ääressä. Visakoivun viljelyssä huippu osui vuodelle 1998. Jokaista ikäluokkaa kohti visakoita varttuu lähivuosina harvennusikään satoja hehtaareja.

Yksi ratkaisu on puun varastointi. Visakoivun kuivuminen kestää ulkokatoksissa taapeleissa vuosikausia.

”Jos on hyväkuvioista puuta, sahaan isommat lankuiksi. Pienemmät aisaan ja kuivaan pyöreänä.”

Myös vuosikymmeniä visakoivukauppaa käynyt Aarno Anttila neuvoo säästämään potentiaalisesti arvokkaan puun lankkuina.

”Jäävisaa ostajat eivät osta, ellei heillä ole valmiita kauppoja. Metsänomistajan kannattaa tehdä jäävisa itse lankuiksi, lankku kyllä tekee kauppansa.”

Jäävisa on loimukuvioinen visakoivutyyppi, jossa rengasvisaa on rungossa tiheästi. Jäävisa on haluttua esimerkiksi soitinrakennukseen.

Paksujen oksien typistäminen jakaa mielipiteitä. Joidenkin arvioiden mukaan leikkauskohdasta voi levitä värivikaa ja lahoa. Tässä oksassa näky vain tavallinen ydin. Kuva: Juha Tanhua

Lopullinen totuus visakoivusta paljastuu vasta auki sahattaessa. Villanen on jättänyt vieraille esimerkiksi poikki sahatun rungon, jonka pinnassa visakuviointia on runsaasti, mutta poikkileikkauspinnassa ei näy mitään.

1990-luvulta asti visakoivikon on voinut perustaa kloonatuilla taimilla, joiden visautuminen on perimän puolesta varmaa, toisin kuin vanhemmissa, siemensyntyisissä visakoivuissa.

Kloonivisatkin voivat tuottaa yllätyksiä, Villanen sanoo. Kasvupaikan olosuhteet vaikuttavat kuvioinnin voimakkuuteen ja väritykseen.

”On jouduttu oppimaan kantapään kautta, ettei kloonialkuperä takaa visakuvion laatua. Saman kloonin visakoivu voi olla aivan eri laatuinen eri kasvupaikalla.”

Villanen on osakkaana ja puun hankkijana Bellus Wood -yrityksessä, joka ostaa visakoivua ja välittää sitä jatkojalostajille.

Laadukkaan puun saatavuuden ohella nuoren yrityksen haaste on pääoman puute. Jotta asiakkaille voisi toimittaa visakoivua kuin apteekin hyllyltä, arvokasta puuta pitäisi varastoida suuret määrät.

Tämä visakoivurunko oli pinnaltaan lupaava, mutta poikkileikkauksessa visakuviota ei näy. Kuva: Henrik Hohteri

Arvokkainta visakoivua on oksaton, latvaläpimitaltaan vähintään 20-senttinen ja pituudeltaan metrinen tukki, joka kelpaa viilun sorvaukseen.

Sorvivisalle kysyntää on yleensä riittänyt tarjontaa enemmän. Välittäjät vievät sorvivisaa muun muassa Saksaan.

Sorvivisan hinta on useita euroja kilolta. Luken edeltäjä Metsäntutkimuslaitos on arvioinut siemensyntyisen visakoivikon tuottavan sorvivisaa keskimäärin 26,9 tonnia hehtaarilta.

Yhden visakoivuhehtaarin päätehakkuuarvo on varovaisestikin laskien moninkertainen tavalliseen talousmetsään verrattuna.

Sorvivisaakin alkaa varttua myyntiin yhä enemmän, mutta harvennuspuuhun verrattuna määrät ovat vielä vaatimattomia. Sorvivisan tarjonta nousee vasta 2030-luvulla tuhansiin tonneihin vuodessa Luken vuonna 2019 julkaiseman arvion mukaan.