• Lehtisellunhintaan korotuksia

    Metsä
    25.4.201216:00
    Sari Penttinen

    Maailman suurin lehtisellun tuottaja Fibria on ilmoittanut hinnankorotuksista kaikilla merkittävillä vientimarkkinoilla. Euroopassa hinta nousee 607 euroon tonnilta.

    Tällä hetkellä lehtisellun tonnihinta on 575 euroa, kertoo sellun ja paperin hintatietoja keräävä Foex. Lehtisellua on toimitettu vuoden ensimmäisinä kuukausina poikkeuksellisen paljon Kiinaan.

    Havuselluvarastot ovat huvenneet, mutta samalla kysyntä on pehmentynyt ja toimitukset Kiinaan vähentyneet. Toimitukset Euroopasta Aasian tuskin tulevat kasvamaan muun muassa kohonneiden rahtikustannusten ja heikentyneen kysynnän takia.

    Vielä alkuvuodesta kiinalaiset ostivat havusellua Pohjoismaista ja etenkin Suomesta paljon. Havusellun tonnihinta on 648 euroa.

    Sanomalehtipaperituotanto on pienentynyt noin 10 prosentilla. Ilahduttavaa on viime kuukausien viennin kasvu, kasvua on kolmannes vuoteen 2011 verrattuna.

    Tonni sanomalehtipaperi maksaa noin 510 euroa.

    SARI PENTTINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    lehtisellu
    sellun hinta
    vientimarkkinat
    Fibria
    paperiteollisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle