• Paperintuottajat tavoittelevat hinnankorotuksia

    Metsä
    26.6.201316:00
    Sari Penttinen

    Kohonneet tuotantokustannukset pakottavat paperintuottajat tavoittelemaan hinnankorotuksia. Tulevat viikot paljastavat, miten niissä onnistutaan, kirjoittaa paperi- ja sellumarkkinoita seuraava Foex. Hintaneuvotteluista tulee vaikeat, sillä edessä on hiljainen kesäkausi.

    Euroopassa markkinasellun kulutus on laskenut lähes kymmenen prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Lehtisellulle on paremmin kysyntää kuin havusellulle.

    Tonni havusellua maksoi viime viikolla 652 euroa ja lehtisellua 622 euroa.

    Päällystettyjen mekaanisten paperien kysyntä on laskenut Euroopassa. Ennusteen mukaan laskua on lähes seitsemän prosenttia. Päällystetyn aikakauslehtipaperin lwc:n hinta oli 665 euroa tonnilta.

    Päällystämättömän puuvapaan hienopaperin kysynnän kasvuksi arvioitiin huhtikuussa 1,5 prosenttia. Tilastot kuitenkin osoittavat, että kysyntä on 3,5 prosenttia miinuksella.

    A4-kopiopaperin tonnihinta oli 849 euroa.

    SARI PENTTINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    paperintuottajat
    sellumarkkinat
    hinnankorotukset
    paperimarkkinat
    Foex
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle