• UPM:n vaneritehtaalla Joensuussa syttyi uhkaava palonalku

    Tulipalossa vältyttiin pelastuslaitoksen mukaan suuremmilta vahingoilta.
    Palopaikalle lähti kahdeksan pelastuslaitoksen yksikköä.
    Palopaikalle lähti kahdeksan pelastuslaitoksen yksikköä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsäteollisuus
    18.4.202316:08
    Jukka Hämäläinen

    UPM:n Joensuun tehtaan kuivaajan koneistoissa syttyi uhkaava tulipalon alku tiistaina hieman ennen kello kolmea iltapäivällä.

    Pohjois-Karjalan pelatuslaitoksen mukaan alkusammutus rajoitti tulipalon leviämistä onnistuneesti ja mahdollisti palon nopean sammuttamisen. Tulipalossa vältyttiin pelastuslaitoksen mukaan suuremmilta vahingoilta ja tulipalo sekä vahingot rajoittuivat lähinnä kuivaajan koneistoon ja sen lähiympäristöön.

    Tilanteessa ei syntynyt henkilövahinkoja.

    Paikalle lähetettiin yhteensä kahdeksan pelastuslaitoksen yksikköä Joensuun, Kontiolahden ja Lehmon paloasemilta.

    Lisää aiheesta
    • Nymöllan tehtaalla syttyi tulipalo. Kuvituskuva paperitehtaalta.

      Metsäteollisuus | Suuri tulipalo tekee tuhojaan Nymöllan paperitehtaalla

      Tilaajalle
    • Paikalle hälytettiin pelastuslaitoksen yksiköt kolmelta paloasemalta.

      Metsäkoneet | Metsäkone tuhoutui tulipalossa Kuhmossa

    • Vaasassa syttyi suuri tulipalo Hitachi Energyn muuntajatehtaalla. LEHTIKUVA / Harri Bragge.

      Yhteiskunta | Muuntajatehdas palaa Vaasassa: Savusta ei enää vaaravaroitusta sisätiloissa

    Artikkelin aiheet
    UPM
    Joensuu
    tulipalo
    pelastuslaitos
    vaneritehdas
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa