Heikki Muntolan suunnittelemaa taloa ei maisemasta juuri erota: ”Uuden rakennuksen tulee aina sulautua kulttuurimaisemaan”

Pihan lumikinos kiinnostaa pikku Annaa. Heikki Muntola noutaa tyttärelleen pulkan. Hän väistää puolisoaan, joka peruuttaa auton katoksesta ja ajaa sitten kylälle hakeakseen pojan päiväkerhosta. Pian perhe kokoontuu ruokapöydän ääreen.

Peltotiellä kulkeva ei arvaa, että metsänlaidan rakennus on jonkun koti. Iltasella tai aamuvarhain näyttää siltä, että talo on ikkunaton. Se muistuttaa latoa.

Heikki Muntola myöntää, että ladon muoto on ollut talon suunnittelun lähtökohta. Puun käyttö, perinteinen tupa-ajattelu sekä mahdollisimman vähäinen talotekniikka antoivat työlle suuntaviivat.

”Kattokulmakin on sama kuin ladoissa, mutta niissä on yleensä pystylaudoitus. Meidän talomme identiteetin luovat ulkoseinien suuret liukusäleovet, ja ne taas edellyttivät vaakalaudoitusta”, selittää rakennuksen suunnittelija.

Muntolan talon tupakeittiö on avoin ja avara. Selkeää kotia on helppo pitää puhtaana myös pikkulapsiperheessä. Makuuhuoneet ovat talon päädyissä. Kuva: Vesa-Matti Väärä

Monissa arkkitehtikilpailuissa menestynyt Heikki Muntola on maaseudun kasvatti, ja maalla hän tahtoo kasvattaa myös omat lapsensa, nelivuotiaan Jalmarin ja puolitoistavuotiaan Annan. Samoin ajattelee lasten äiti, tutkija Hanna-Maria Matinolli.

Tyrnävällä syntynyt Hanna-Maria suostui Heikin toiveeseen muuttaa Oulun-opiskeluvuosien jälkeen miehen kotikylään, Paimion Kurjen kylään. Siellä asuvat Heikin vanhemmat ja vanhassa kotitalossa sisko, puuseppä Sanna Salminen.

Oman kotinsa Heikki halusi rakentaa lapsuutensa leikkikalliolle, vaikka korkealle rakentaminen tiesi monenlaisia käytännön vaikeuksia.

”Tässä on avaraa maisemaa ja laaja, monimuotoinen metsä ympärillä. Kuusimetsää, haavikkoa ja männikköä.”

Takapihalla isäntä osoittaa keloa, jonka vieressä on kuusentaimia. ”Siinä takana on hirvien nukkumapaikka, noin 30 metriä talosta. Kettu kulkee pihassa, ja ilveskin on mennyt tästä. Kauriita ja jäniksiä on paljon.”

Talon rakennustyöt alkoivat keväällä 2013, ja perhe muutti asumaan syksyllä 2016. Asuinneliöitä on 115, ja talon kokonaishinnaksi tuli noin 250 000 euroa.

Heikin talossa sateet eivät viiruta ikkunoita eivätkä ikkunanpuitteet rapistu paahteessa. Ikkunat on upotettu syvälle taloon, ja niiden edessä on avarat kuistit.

Yhtenäiset, korkeat ikkunarivit ovat vastakkaisilla seinillä. Metsän puolen ikkunat ja kuisti ovat aamuaurinkoon. Siellä sopii tarjota aamiaista. Alas pelloille avautuvat ikkunat ovat auringonlaskun suuntaan. Sillä kuistilla on hyvä vilvoitella saunan jälkeen ja ihailla kaukoputkella yötaivasta. Talon päädyissä ikkunoita ei ole lainkaan.

Heikki Muntola selittää, että ulkoseinien isoilla säleliukuovilla voi peittää porottavaa aurinkoa. ”Valo siivilöityy säleiden välistä kauniisti avaraan tupaan.”

Illalla ja yöllä talo sulkeutuu omaan rauhaansa. ”Rutiineihimme kuuluu vetää liukuovet eteen illalla ja aamulla taas avata ne. Tämä rituaali rytmittää päiväämme.”

Arkkitehti Heikki Muntola esittelee ideaansa: talon ikkunat ja kuistit piilotetaan yöksi liukusäleovien taakse. Kuva: Vesa-Matti Väärä

Jos talo ulkoapäin ei kutsu tykö, niin sisällä on toisin. Lämmintä valoa tulviva tupa on avara ja kodikas. Siellä on erityisen hyvä hengittää.

Puutalossa on painovoimainen ilmanvaihto. ”Poistohormeja on neljä ja korvausilmaventtiilejä yli kymmenen”, Heikki kertoo.

Tuvan korkea katto myötäilee ulkokattoa. Pitkät seinät ovat yhtä ikkunaa. Toisessa päädyssä on komea takka, toisessa keittiötaso kaappeineen. Sen toteutti Sanna-sisko Heikin piirustusten mukaan. Sisar teki myös tuvan mahtavan pöydän.

Seinän astiasyvennyksen eteen voi vetää karkeat säleovet. Heikki kertoo, että omalta tontilta saatua puutavaraa riitti myös talon kaikkien komeroiden liukusäleoviin. ”Karskit materiaalit ovat minun mieleeni. Esimerkiksi talomme ulko-ovet ovat halvinta lautaa.”

Hanna-Maria huomauttaa, että häntä vähän stressaa, kun on vieraita. ”Keittiötasolla ei saa olla mitään ylimääräistä esillä, kun istumme tässä vieressä. Mutta arki toimii erittäin hyvin”, hän kiittää ja kaappaa Jalmarin syliinsä.

Tilassa ei ole mitään ääntä vaimentavia pintoja. Hanna-Maria toteaa, että tupa on välillä vähän hälyisä, varsinkin kun lapset yltyvät riehakkaimpiin leikkeihin.

”Ja kylpyhuone saisi olla isompi. Mutta toisaalta eipä sitten sinnekään kerry turhaa tavaraa."

Kylpyhuoneeseen ja komeaan saunaan kuljetaan eteisestä. Sauna haukkaa aika palan talon neliöistä. ”Mitä enemmän saunassa on ilmatilaa, sen parempi sauna”, Heikki perustelee.

Sauna- ja takkapuut perhe saa omasta hehtaarin metsästään.

Lastenhuone on samassa päädyssä kuin pesutilat. Talon toisessa päädyssä on vanhempien makuuhuone ja työhuone. Tasakattoisten päätyhuoneiden ikkunat avautuvat nekin kuisteille. Makuuhuoneissa on hieman hämärää vastakohtana tuvan valolle. Matalat huoneet ovat myös viileämpiä, sillä talon sydän, takka, luovuttaa pääosan lämmöstään tupaan.

Joka sivuhuoneessa on katossa tarkastusluukku, josta pääsee kattolaudoituksen päälle. ”Syksyisin pikkujyrsijät etsiytyvät sisälle, ja sinne pitää virittää loukkuja”, selittää Heikki. ”Jos rakentaa puutalon metsään, hiiristä ei pääse, vaikka talossa olisi kissa tai kaksikin.”

Taloa ei voi jatkaa mihinkään suuntaan, mutta tuvan päädyissä olevat parvet voi tarvittaessa ottaa asuinkäyttöön. ”Ne ovat varastotilaa, jossa nyt on kyllä aivan liian kuumat oltavat”, tunnustaa Heikki. Syynä on tehotakka.

Vaikka latotalo ei muuten pöyhkeile, tuvan takka on kadehdittavan upea. Kolmesataakiloinen, terässydäminen puukaasu-vesitakka oli talon suurin yksittäinen investointi. Se maksoi neljä kertaa niin paljon kuin tavallinen vesitakka.

”Tämä on hyötysuhteeltaan paras ja hiukkaspäästöt on minimoitu”, isäntä selittää valintaansa ja näyttää kuinka takka toimii: ”Ensin lämmitetään hormia tavallisella palolla, sitten vedetään vivusta, jolloin palokaasutkin pääsevät palamaan.”

Alapalopesässä lämpötila nousee tuhanteen asteeseen. Lämpö siirtyy veteen, ja piipusta ulos menevien kaasujen lämpö on alle 200 astetta. ”Sähköä ei tässä tarvita”, mies myhäilee.

Kesällä takassa on tuli kerran viikossa, ja lämmityskautena poltetaan joka ilta yksi tai kaksi pesällistä. Takan kuumentama vesi kulkee varaajaan, josta otetaan niin käyttökuin lattialämmitysvesi. Varaajaa voidaan lämmittää myös saunan kiukaan päällä olevalla lämmönvaihtimella.

Lämmintä vettä saadaan myös aurinkokeräimien avulla, kun säät ovat suotuisat. Heikki kertoo, että talo on mustan saumapeltikaton alla kesäkuumallakin miellyttävän viileä. Yläpohjan eristekerros on 60 senttiä paksu, ja sen ja kattopellin välissä on reilu tuulettuva tila.

Talon sähkönkulutus on ollut 3 800 kilowattituntia vuodessa.

Kodinhoitotila on piilotettu liukusäleovien taakse makuuhuoneeseen. Ikkuna avautuu etupihan kuistille. Kuva: Vesa-Matti Väärä

Paimion Kurjen kylän kukkulalle ei noussut hirsitaloa, vaikka talon isäntä arvostaa kaikkein eniten perinteistä hirsirakentamista. Liimahirren suhteen hän on kriittinen. ”Eihän sitä tiedä miten liima käyttäytyy vuosikymmenten saatossa.”

Muntolan talon rakensivat Heikki, hänen isänsä Matti Muntola sekä rakennusinsinööri ja taitava kirvesmies Tuomas Aaltonen.

”Tällä porukalla ei ollut kokemusta hirsirakentamisesta, siksi talo tehtiin lautatavarasta”, Heikki perustelee.

Talon seinät ovat tavallista paksummat, 40 senttiä. Lohkeiluvaaran takia puupohjaista eristettä ei puhallettu, vaan käytettiin kalliimpaa levytavaraa. Rakenteissa ei ole muovia. Ainoastaan talon alapohjassa on hengittämätöntä lämmöneristettä.

Arkkitehti ei halunnut taloonsa rossipohjaa, koska silloin lattia olisi noussut metrin korkeammalle. ”Tämä vaalimani terassi-idea ei olisi silloin toiminut. Koko talosta olisi pitänyt tehdä aivan toisenlainen.”

Talon alla on soraa ja eristettä huomattavasti enemmän kuin normit edellyttävät.

”Lattialämmitys on betonin päällä, eli betoni hengittää sisälle päin. Sitä ei ole peitetty millään kelmulla.”

Useimmiten maaseudun uudisrakennukset liittyvät jollakin lailla maatalouteen. Arkkitehti Heikki Muntola toivoo, että rakentamisessa käytettäisiin erityistä harkintaa. ”Minusta uuden rakennuksen tulee aina sulautua jo olemassa olevaan kulttuurimaisemaan.”

Muntola on sitä mieltä, että suomalaiseen maalaismaisemaan luontuu parhaiten käytännöllinen ja komeilematon arkkitehtuuri.

”Täällä rakennukset ovat enemmän esillä kuin kaupungeissa. Talot näkyvät kauas, eli niiden maisemallinen merkitys on suuri.”

Heikin omassa kotitalossa nämä arvot toteutuvat. Rakennus sulautuu osaksi maisemaa.

Etupihan varasto- ja autotallirakennus on vielä kesken. Sen ulkoasu tulee olemaan samanlainen kuin asuintalon. Talon takana olevalle kalliokumpareelle pariskunta haluaa pystyttää kesäkeittiön, josta avautuu näkymä alas pelloille. Isäntä unelmoi myös männyn alla lämpiävästä kylpypaljusta. Uimavedet ovat kotikylästä etäällä.

Puoliso Hanna-Maria tunnustaa haaveilevansa välillä ikiomasta mummonmökistä. ”Sinne voisi vetäytyä aina välillä, ja sinne keräisin aarteitani, vanhaa esineistöä. Tänne ne eivät sovi.”

Sitten hän kiittää katseellaan arkkitehtipuolisoaan sekä talon suunnittelusta että aherruksesta sen rakennustyömaalla: ”Tämä talo on lapsiperheen unelma, aivan ihana juuri tällaisena.”

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 1/2019.