

Karhut ovat koko Suomen alueella aiheuttaneet erilaisia maatalousvahinkoja sekä peltoviljelykasveille että kootulle sadolle. Vahinkojen määrä on noussut Riistavahingot-sivuston mukaan jo yli 70 000 euroon.
Yksi vahinkoja kärsineistä on Pertti Katajamäki, jonka rehupaaleja karhut ovat käyneet käpälöimässä useampaan otteeseen. Ongelma on se, että paalit eivät kestä karhujen kynsissä. Kun paaleja ympäröivä muovi rikkoontuu, paali muuttuu käyttökelvottomaksi.
”Tähän mennessä Alavuden ja Ähtärin alueella on tapahtunut jo 13 paalivahinkoa. Aiempina vuosina vahinkojen maksimiluku on jäänyt viiteen”, laskeskelee maaseutusihteeri Mari Ylinen Alavuden kaupungin maaseutupalveluista.
Maaseutuviranomaisten tehtävänä on käydä tarkistamassa paikan päällä kaikki ilmoitetut vahingot.
”Vahinkojen moninkertaistuminen on lisännyt työmäärää. Uskon, että vahinkoja on tätäkin enemmän, mutta moni viljelijä jättää ilmoittamatta vahingoista”, Ylinen toteaa.

”Pienistäkin vahingoista kannattaa ilmoittaa. Ilmoittaminen on kuitenkin helppoa ja käy sähköisesti Vipu-palvelun kautta”, muistuttaa alueen maaseutupäällikkö Hanna Murtomäki-Kukkola.
Alavudella peltolohkot ovat pieniä ja rehun paalaus on yleinen menetelmä. Karhujen aiheuttamilla vahingoilla voi tilakohtaisesti olla isojakin vaikutuksia, etenkin jos rehuvuosi on huono. Uudet paalit tuhoutuneiden tilalle voi joutua ostamaan pitkänkin matkan päästä.
”Vaikka paaleista saakin korvausta 4–5 senttiä kilolta, ei summa korvaa turhaan tehtyä työtä ja mielipahaa. Mitta alkaa olla jo täynnä”, puuskahtaa Katajamäki.
”Vahingonkorvaukset eivät korvaa turhaan tehtyä työtä ja mielipahaa.” Pertti Katajamäki
Katajamäen havaintojen mukaan karhut eivät ole kiinnostuneita paalien sisällöstä, vaan ne lähinnä huvittelevat hyppimällä ja kiipeilemällä paalien päällä.
”Luultavammin tärkein syy karhujen kiinnostukseen paaleja kohtaan on hauskanpito”, Luonnonvarakeskuksen suurpetotutkija Ilpo Kojola vahvistaa Katajamäen havainnot.
Alavuden-Töysän riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Marko Valkealahti kertoo, että karhuihin liittyviä yhteydenottoja on viime viikkoina tulvinut alueen riistanhoitoyhdistykseen.

”Meiltä toivotaan ratkaisua karhutilanteeseen. Meidän kätemme ovat kuitenkin sidotut, koska karhun kannanhoidollinen metsästys on jäissä. Meitä hämmästyttää, että täällä Suomessa karhukannan annetaan räjähtää käsiin, vaikka samaan aikaan Ruotsissa metsästys onnistuu”, Valkealahti toteaa.
Miehet kertovat, että Alavudella on tällä hetkellä varmuudella ainakin neljä karhua, joilla on 2–3 pentua. He ennustavat, että tilanne pahenee ensi keväänä entisestään, kun tuolloin noin vuoden ikäiset erauspennut lähtevät liikenteeseen.
”Me olemme hampaattomia, emmekä voi tehdä mitään, vaikka haluaisimme. Tympii tämä touhu”, kiteyttää riistanhoitoyhdistyksen srva-yhteyshenkilönä toimiva Jukka Mäki.
Vastalauseena kannanhoidollisten karhulupien torppaamiselle, paikalliset metsästäjät ovat joukolla irtisanoutuneet Luonnonvarakeskuksen petoyhdyshenkilön tehtävistä.

”Verkostossa oli aikaisemmin 26 vapaaehtoista, mutta nyt jäljellä on enää viisi henkilöä. Suurpetovahinkojen tarkastaminen hoidetaan, mutta muut havainnot kirjataan vain omaan ruutuvihkoon”, Mäki kertoo.
Sen sijaan suurriistavirka-apua poliisille antavat metsästäjät ovat päättäneet toistaiseksi jatkaa poliisin avustamista.
”Autojen kanssa kolaroineet eläimet ovat syyttömiä tähän tilanteeseen”, Mäki perustelee.
Porovahinko 949 kpl, 1 407 342 €
Maatalousvahinko 114 kpl, 77 782 €
Peltoviljelykasvit ja koottu sato
Kotieläinvahinko 104 vahinkoa, 121 132 €
Lammas, 10 kpl
Nauta, 16 kpl
Koira, 4 kpl
Mehiläisvahinko, 438 kpl
Onnettomuudet
Tieliikenne, 3 vahinkoa
Rautatiet, 4 vahinkoa
Lähde: Riistavahingot.fi
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
