• ”Taimikonhoidolla ei rikastu”

    Metsä
    28.10.201315:00
    Suvi Jylhänlehto

    Puuliiton puheenjohtaja Sakari Lepola on tuohtunut, että metsurit käytännössä pakotetaan ryhtymään yrittäjiksi.

    ”Yritystoiminnan ei pitäisi perustua ainoastaan siihen, että saa itsensä työllistettyä. Yritys kannattaa perustaa, jos se tuottaa paremmin kuin palkkatyö”, hän perustelee.

    ”Metsänhoito on vain työtä, joka on pakko tehdä. Ei taimikonhoidolla rikastu.”

    Lepolan mukaan monet metsäpalveluyritykset ovat tehneet viime aikoina konkurssin. Markkinoilla on vaikea kilpailla ulkomailta tulleiden kausityöläisten kanssa.

    Stora Enson metsureiden pääluottamusmies, itsekin irtisanottu metsuri Arto Tuisku Rovaniemeltä ei ymmärrä yritysten intoa säästää karsimalla ammattilaisiaan.

    ”Haluavat laadukasta metsänhoitoa, mutta mitähän saavat?”

    Tuisku kertoo, että hän on kollegoineen joutunut paikkaamaan muun muassa virolaisten metsureiden jälkiä istutusaloilla.

    ”Kun ammattimiehet sanotaan irti, laatu ei ainakaan parane”, hän manaa.

    SUVI NIEMI

    Yritystoiminnan

    ei pitäisi perustua ainoastaan siihen, että saa itsensä

    työllistettyä. Yritys kannattaa perustaa, jos se tuottaa

    paremmin kuin palkkatyö.«

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    taimikonhoito
    metsänhoito
    metsurit
    metsätalous
    Puuliitto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle