• Japani pystyttää 800 riistakameraa karhujen seurantaa varten – houkuttimena hunajan ja viinin sekoitus

    Japanin viranomaiset aikovat kartoittaa maan karhukantaa järjestelmällisemmin.
    Aasian mustakarhu on toiselta nimeltään kauluskarhu. Kaulan kuvion avulla yksilöitä voidaan erottaa toisistaan.
    Aasian mustakarhu on toiselta nimeltään kauluskarhu. Kaulan kuvion avulla yksilöitä voidaan erottaa toisistaan. Kuva: Freepic
    Metsä|Erä
    20.7.202615:45
    Eija Vallinheimo

    Yli 800 riistakameraa on ripoteltu Japanin Honshun saaren pohjoisosan vuoristoalueille, jossa kaikki viisi huhtikuun jälkeen kirjattua kuolemaan johtanutta karhuhyökkäystä ovat tapahtuneet.

    Tutkimus keskittyy ensin kuuteen merkittävään karhupopulaatioon, mutta hanketta aiotaan myöhemmin laajentaa muualle maahan.

    Japanin ympäristöministeriön Yu Takahashi kertoi AFP-uutistoimistolle, että viranomaiset haluavat selvittää, kuinka monta karhua on eri alueilla, miten populaatiot jakautuvat ja miten eläimet liikkuvat eri alueiden välillä.

    Japani ottaa käyttöön 800 riistakameraa vakavien karhuhyökkäysten jälkimainingeissa.

    Kameroiden viereen asetetaan hunajaa ja viiniä sisältäviä astioita. Syötti on kiinnitetty suunnilleen ihmisen pään korkeudelle. Kuvauksen ideana on se, että kun karhu nousee takajaloilleen tutkiakseen sen nenään leijailevaa hajua, kamera saa selkeän kuvan sen rinnasta. Aasialaisilla mustakarhuilla on yleensä vaalea, puolikuun muotoinen kuvio rinnassaan. Kuvio vaihtelee yksilöiden välillä, joten sitä voidaan erottaa karhuyksilöitä toisistaan.

    Menetelmä voi antaa tutkijoille paremman yleiskuvan siitä, kuinka monta eri eläintä kullakin alueella liikkuu ilman että karhuja tarvitsee pyydystää.

    Aiemmin paikallisviranomaiset ovat tehneet omia laskentojaan eri aikoina ja eri menetelmillä. Ympäristöministeriön mukaan kansallinen hanke tarjoaa yhtenäisemmän ja tarkemman tietopohjan.

    Tarve paremmalle seurannalle on tullut kiireelliseksi sen jälkeen kun karhut tappoivat viisi ihmistä. Edellisellä seurantakaudella kirjattiin 13 kuolemantapausta.

    AFP:n raportoimien ympäristöministeriön lukujen mukaan vuonna 2025 kirjattiin 50 776 havaintoa aasialaisista mustakarhuista. Tämä on 150 prosentin kasvu edellisvuoteen verrattuna ja suurin luku sitten vuoden 2009, jolloin viranomaiset alkoivat pitää tilastoja.

    Karhuja nähdään yhä useammin kotien, koulujen, puistojen ja liikealueiden lähellä ja havainnot ovat johtaneet muun muassa koulujen sulkemisiin.

    Japanin ongelmaa lisää se, että aktiivisten metsästäjien määrä on Japanissa vähentynyt. Monet yhteisöt luottavat vapaaehtoisiin metsästäjiin karhujen jäljittämisessä. Nykyinen järjestelmä tulee kuitenkin olemaan vaikeuksissa, koska aktiivinen metsästäjäkunta ikääntyy nopeaa tahtia. Samaan aikaan yksityisten ihmisten aseiden omistusta säännellään tiukasti ja niiden hankintakustannukset voivat olla merkittäviä.

    Viranomaiset ovat siksi kertoneet harkitsevansa muutoksia asemääräyksiin ja suunnittelevat kouluttavansa lisää karhujen käsittelyyn kykeneviä henkilöitä.

    Lähteet: Japanin ympäristöministeriö, AFP, Kyodo News ja Reuters.

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia uutisia sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Aasian mustakarhu on Keski- ja Kaakkois-Aasiassa sekä Kaukoidässä elävä karhulaji

      Erä | Japaniin matkaileville annetaan matkustusvaroituksia karhuista – jo 220 loukkaantunutta ja 13 kuollutta

    • Aasian mustakarhu on Keski- ja Kaakkois-Aasiassa sekä Kaukoidässä elävä karhulaji.

      Ulkomaat | Mediat: Japani kärvistelee vakavan karhukriisin kanssa – yksi syy on metsästäjien väheneminen

    • Sumutteita ruiskuttavat droonit eivät ole ainoa ratkaisu, jonka Japani on tähän mennessä ottanut käyttöön karhutaistossa.

      Erä | Mediat: Pippurisumutteella toimivat droonit ovat Japanin uusin työkalu karhujen hyökkäyksiä vastaan

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    karhu
    riistakamera
    Japani
    karhukanta
    aasialainen mustakarhu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle