Miksi Suomessa lakkoillaan, mutta Ruotsissa ei? Talousprofessori latelee syitä: Luvatut uudistukset jäivät Lipposelta tekemättä, valta jätetty järjestöille ja korkea työttömyys hyväksytty

Sahoilla ja sellutehtailla päästiin aloittamaan uusi vuosi poikkeuksellisen otollisissa markkinanäkymissä. Tuotteille on kysyntää ja hinta on hyvä, joten nyt pitäisi tehtaiden puskea tavaraa, rekkojen rullata maanteillä ja laivojen kuskata lasteja maailmalle. Sen sijaan on riidelty työehdoista, julistettu lakkoja, estetty kuljetuksia, UPM:n tehtaita on seisonut viikkotolkulla ja kuljetusalan ammattiliitto AKT pysäytti kaikki Suomen satamat vuorokaudeksi pk-yritys Keitele Groupin kiistan vuoksi. Samanlaisia työtaisteluiden värittämiä kuukausia on nähty useina muinakin vuosina.

Samaan aikaan suomalaisten yritysten kilpailijat muista maista lähettävät tavaransa sopimusten mukaisesti asiakkailleen ja voivat ottaa hoitaakseen suomalaisilta toimittamatta jääneet tilaukset. Ruotsissa ei juuri lakkoilla.

"Naapurimaissamme on löydetty tavat, joilla sopimuksiin päästään ja toiminnalla on myös poliittinen tuki. Työrauhaa ei tarvitse uhata lakoilla", sanoo Helsingin yliopiston kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen.

"Suomi on lakkoherkkä maa, se on kiistatonta. Tilanne on kuitenkin parantunut ihan valtavasti parin viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana. 1970-luvulla oli ihan hullua, ja 1980-luvulla vielä puolihullua", muistuttaa tutkimuslaitos Laboren johtaja Mika Maliranta.

Tuhansia mielenosoittajia kokoontui SAK:n järjestämään aktiivimallin vastaiseen mielenilmaukseen Helsingin Senaatintorille helmikuussa 2018. Kuva: Jussi Nukari

Suomea kuten muitakin pohjoismaita pidetään maina, joissa – ainakin ennen koronapandemiaa – luottamus muihin kansalaisiin, hallintoon ja vaikkapa poliisiin on ollut hyvin korkea. Jostain syystä työmarkkinoiden kohdalla jäytää epäluottamus ja tilanne ajautuu kriisiin säännöllisesti. Jonkun mielestä työnantajien ja työntekijöiden välinen eturistiriita aiheuttaa vääjäämättä selkkauksia, mutta naapurimaissamme näin ei kuitenkaan käy.

"Ruotsissa sosiaalidemokraatit ja työmarkkinajärjestöt ovat ymmärtäneet sen tosiasian, että yritysten pärjääminen on kansantalouden kannalta on tärkeää", Kanniainen sanoo. "Ruotsissa luottamusta on rakennettu sitä kautta, että yritysten hallituksissa istuu myös työntekijöiden edustajia. Se on virhe, ettei Suomessa ole siihen menty."

Saksassa työmarkkinoita uudistettiin 2000-luvun alkuvuosina kovalla kädellä. Tuolloisen liittokanslerin Gerhard Schröderin (sd.) oli pakko tehdä uudistuksia, sillä kahden erillisen maan, Länsi- ja Itä-Saksan, yhdistäminen edellytti poikkeuksellisia toimia. "Matalan tuottavuuden työvoiman työllistäminen oli pakko mahdollistaa. Taloudellista turvaa luotiin muun muassa alennetuilla sosiaaliturvamaksuilla ja muilla uudistuksilla."

Kanniaisen mukaan Tanskan työttömyysaste on saatu painettua jopa alle kolmeen prosenttiin. "Jos Tanskassa jää työttömäksi, tulee merkittävät korvaukset, mutta on velvollisuus hakeutua töihin. Jos välttelee tätä velvollisuutta, putoaa hyvin matalalle tukitasolle."

Suomessa Juha Sipilän (kesk.) hallitus koetti viime vuosikymmenellä ajaa muutoksia muun muassa työttömyysturvaan ja työaikoihin, mikä aiheutti ammattijärjestöjen kapinan ja mittavia mielenilmauksia, esimerkiksi laajan poliittisen lakon. Silloiselle pääministerille näytettiin nopeasti kaapin paikka ja Sipilästä tuli ay-liikkeelle kirosana. Sen jälkeen työelämän uudistukset ovat jääneet vähiin.

"Tämä johtuu siitä, että Suomessa on työmarkkinoilla korporatistinen järjestövalta. Eduskunnan ja hallituksen ei odoteta tekevän aloitteita työmarkkinoita koskien. Olemme tämän tilanteen vankeina", Kanniainen sanoo.

Hänen mielestään työmarkkinat eivät Suomessa toimi, ja vastuu tästä on järjestöillä ja työmarkkinaosapuolilla. Lukkiutuneen tilanteen uhreja ovat varsinkin työttömät, joita Suomessa suuri määrä, vaikka taloudessa menisi hyvin. Kun vajaatyöllistetyt lasketaan mukaan, Suomessa on Kanniaisen mukaan 370 000 työtöntä laajasti määriteltynä. Samaan aikaan puhutaan koko ajan pahenevasta työvoimapulasta, jonka helpottamiseen ulkomaisilla työntekijöillä nykyisetkin ministerit ovat esittäneet keinoja.

"Nykyinen järjestelmä luo turvaa järjestöjen jäsenille, ei työttömille. Se on ongelmallinen tilanne. Se antaa turvaa yksille, mutta ei kaikille", Kanniainen kritisoi. "Vahva työttömyysturva tulisi siitä, että olisi paljon vaihtoehtoisia työpaikkoja. Sen sijaan korkea työttömyys on Suomessa hyväksytty ja kiista on siirtynyt työttömyyskorvauksen alueelle, esimerkiksi sen porrastamiseen."

Kanniainen pitää tietynlaisena tragediana sitä, että työttömillä ei ole vahvaa etujärjestöä, jolla olisi valtaa ja vaikutusmahdollisuuksia.

"Suomi ei ole sopimus- eikä luottamusyhteiskunta", hän väittää. Sen sijaan Suomi on maa, jossa työmarkkinavaltaa ovat käyttäneet isot keskusjärjestöt, joista toinen (SAK) ajaa palkansaajien etua ja toinen (EK) suuryritysten etua. Samalla tavalla kuin palkansaajapuolella on sivuutettu työttömien kohtalo, työnantajapuolella on ollut suuri joukko keskisuuria ja pieniä yrityksiä, joita ei ole kuunneltu työmarkkinaväännöissä.

"Uudet pienyritykset ovat niitä, jotka työllistävät ja pyrkivät kasvamaan, mutta niiden näkökulmaa ei ole työmarkkinaneuvotteluissa koskaan pidetty esillä", Kanniainen sanoo.

UPM:n Kaipolan paperitehtaan viimeiset rullat valmistettiin vuoden 2020 lopulla. Kuva: Petteri Kivimäki

Tämän vuoden kiistoissa on kuitenkin jotain uutta. Aikaisemmin lakkoiltiin tyytymättömyydestä palkkoihin, vapaapäiviin ja työehtoihin, mutta nyt vaikeinta on päästä sopuun siitä, kuka kuuluu mihinkin neuvottelupöytään. Työntekijäliittojen jäsenet ovat halunneet pitää kiinni valtakunnallisista neuvottelijoistaan, oman liittonsa edustajista. Metsäteollisuuden työnantajat ovat puolestaan vääntäneet oman osuutensa väkisin paikallisiksi, kun Metsäteollisuus ry ilmoitti EK:n tavoin, ettei se enää ole työmarkkinaosapuoli.

Tilanne on ollut hämmentävä pk-yrityksissä, jos yrityksen työntekijöistä vain vähemmistö kuuluu ammattiliittoon. Tällaisissa tapauksissa työnantaja on voinut kokea outona sen, että liitto on työtaistelutoimien uhalla vaatinut pääsyn toiseksi neuvotteluosapuoleksi. Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kuvaili blogissaan (27.12.) Teollisuusliiton toimintaa mafiamaiseksi uhkailuksi, painostukseksi ja kiristykseksi.

"Tiedän kuitenkin, että moni on tehnyt sopimuksen painostuksen alla nyrkit taskussa. Jokainen tietää, mikä on todellinen yhteistyöilmapiiri, jos toinen pakotetaan sopimukseen uhkaillen ja painostaen", Pentikäinen kirjoitti.

Samanlaisesta periaatteellisesta väännöstä on ollut kyse UPM:n kiistassa. Stora Enso ja Metsä Group löysivät työehdoista sovun jo syksyllä, mutta UPM oli päättänyt pistää kovan kovaa vastaan. UPM:n tiukka linja ei yllätä, sillä yhtiön hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos on jo vuosia ollut yksi suomalaisen työmarkkinajärjestelmän äänekkäimpiä kriitikoita. Paperiteollisuuden kitkaiselle tilanteelle löytyy myös historiallisia syitä.

"Paperiteollisuus on ollut tärkeä vientitoimiala, joten on ollut tärkeää, että koneet käyvät. Työntekijät ovat olleet vahvassa asemassa ja saaneet jäsenilleen ja luottamusmiehille hyvät sopimukset. Kun kysyntä on pudonnut ja joudutaan miettimään, mistä koneita pannaan kiinni, niin sopimustilanne tulee eteen", Vesa Kanniainen toteaa.

Joulun alla herätti huomiota ja närää UPM:n toimitusjohtajan Jussi Pesosen tarjous, jonka mukaan Suomesta ei panna UPM:n paperikoneita kiinni sopimuskaudella, jos kilpailukykyä parantava sopimus saadaan aikaan ilman lakkoa. UPM:llä on runsaasti tehtaita myös muissa maissa kuin Suomessa.

"Kun paperiala on lakkoherkkä, paperiteollisuudella on ollut selvä strategia, että siirretään tuotantoa muihin maihin", Kanniainen pohtii.

Laaja poliittinen lakko sulki satoja työpaikkoja lokakuussa 2018, kun ammattijärjestöt protestoivat hallituksen suunnitelmia vastaan. Kuvassa Meyer Turku Oy:n lakkovahdit, varapääluottamusmies Pasi Vänni (vas.), osaston pääluottamusmies Tuukka Virtanen ja työsuojeluvaltuutettu Mara Lehtonen päivystävät telakan portilla Turussa. Kuva: Roni Lehti

Palkansaajajärjestöt ovat kantaneet huolta työntekijöiden etujen murenemisesta uudessa tilanteessa. Jos palkkojen ja työehtojen perään ei kukaan enää katso keskitetysti koko maassa, sanelevatko työnantajat jatkossa mielivaltaisia ehtoja?

"Yleissitovat työehtosopimukset ovat osoittautuneet tehokkaaksi keinoksi ehkäistä työssäkäyvien köyhyyttä. Keskitetyissä järjestelmissä usein myös huolehditaan siitä, ettei kenenkään palkkakehitys jää jälkeen ja siten ehkäistään eriarvoisuuden kasvua", totesi SAK:n ekonomistina toiminut Patrizio Lainà blogissaan (5.4.2019). Hänen mukaansa Suomessa palkkaköyhyys on ollut EU:n alhaisinta – paljon harvinaisempaa kuin vaikkapa Ruotsissa tai Saksassa.

Jos työmarkkinariitojen käänteet ovat sivustaseuraajille olleet outoja, sitä ne ovat olleet tänä vuonna myös asiaa työkseen seuraavalle taloustieteilijälle.

"Nyt ei ole edes siitä yksimielisyyttä, miten tätä peliä pitäisi pelata. Osapuolet yrittävät miettiä, miten peliä käydään", Mika Maliranta toteaa.

"Joskus järjestelmiä pitää ajanmukaistaa, mutta nyt on pulmana, että samaan aikaan on meneillään aivan poikkeuksellinen pandemia. Vakiintuneissa neuvottelutavoissa rakennettiin luottamuspääomaa neuvottelijoiden välille. Nyt kun asiat menevät uusiksi, pitää tavallaan aloittaa alusta."

Aiemmin paikallisia tes-neuvotteluja helpotti se, että perälautana on kuitenkin ollut liittokohtainen sopimus. Jos paikallisesti ei päästä sopuun, tiedettiin, että sen jälkeen ehdot menevät liittokohtaisen sopimuksen mukaan. Nyt sellaista takaporttia ei ole.

Uudenlainen asetelma aiheuttaa nyt maanlaajuista päänvaivaa, kun ennen yöt valvottiin ja päänsäryt kärsittiin keskitetysti Helsingin Etelärannassa ja Hakaniemessä.

"Mitä isompi osa asioista tehdään alemmalla tasolla, sitä enemmän se vaatii yksittäisiltä yrityksiltä ja työntekijöiltä selvitystyötä ja paneutumista."

Malirannan mukaan huomionarvoista on, että leirien sisälläkin on hajaannusta siitä, miten neuvotteluiden pitäisi mennä.

"Erimielisyyttä ei ole vain työnantajien ja työntekijöiden välillä, vaan myös näiden keskuudessa."

Lakkorintamien rakoilusta on uutisoitu useissa yrityksissä, ja toisaalta osa työnantajista on tehnyt liittojen kanssa sopimuksen ja kertonut tyytyväisyydestään ratkaisuun.

Malirantaa mietityttää, miten kansantalouden palkkakoordinaatio hoidetaan, jos sopimukset ovat täysin yksittäisiä. "Keskusjärjestöissä on pidetty kustannuskilpailukyvyn ja kansantalouden edun lankoja käsissä", hän sanoo.

"Ruotsissa se toimii niin päin, että yritykset sopivat keskenään, mikä on se taso, josta neuvotellaan. Suomalaisessa mallissa palkkakoordinaatiosta ei ole sovittu. Käytännössä nyt näyttää menevän niin, että korotukset ovat kahden prosentin luokkaa – täytyy toivoa, että palkkalinja on muodostumassa. Kaksi prosenttia ei ole erityisen suuri, mutta täytyy muistaa, että korona aiheuttaa talouteen yhä epävarmuutta."

Vaikka UPM:n riita on ollut raastava, Vesa Kanniainen on toiveikas, että työnantajapuolen pakottama neuvotteluasetelman muutos saattaa synnyttää jotain uutta ja positiivista.

"Luulen, että siinä on mahdollisuus, vaikka se menee riidan kautta. Kun Ruotsissa siirryttiin yrityskohtaisempaan sopimiseen, siihen mentiin sitä kautta, että työnantajajärjestö lakkautti itsensä. Näin siinä voi meilläkin käydä."

Työehtosopimusten yleissitovuuden poistuminen edellyttäisi jonkinlaista minimipalkkajärjestelmää.

"Silloin minimipalkan taso olisi se, joka rajoittaisi kaikkein heikoimmin työllistyvien työllistymistä. Minimipalkka olisi eduskunnan päätettävissä, mutta toki järjestöillä olisi siinä iso konsultoiva osa."

Muutokset edellyttäisivät kuitenkin poliittista hyväksyntää ja valmiutta uudistuksiin, ja sitä tarvittaisiin nimenomaan ammattiyhdistysliikkeisiin vahvassa sidoksissa olevilta puolueilta. Saksassa isot uudistukset runnoi sosiaalidemokraatti Gerhard Schröder, Ruotsissa oikeistodemariksi mielletty Göran Persson. Kanniaisen mukaan työ jäi pääministeri Paavo Lipposelta (sd.) kesken.

"Lipponen lupasi, että työmarkkinajärjestelmä sopeutetaan euro-oloihin. Näin ei kuitenkaan ole käynyt", hän harmittelee.

"Avaimet ovat SDP:llä ja siellä ei ole ollut avauksia tähän suuntaan. Se on valitettavaa. Tarvittaisiin uusi oikeistodemari."

Lue myös:

Kommentti: UPM on valmis kiristämään lakkovieterin kireälle – säilyvätkö paperikoneet?

Kotka pettyi syvästi UPM:n päätökseen biojalostamon paikasta – "Kannattaisiko valtiovallankin tarkastella toimintatapojaan jos tänne investointeja halutaan?"