• Stora Enson paperidivisioonan johtaja jättää yhtiön

    Stora Enso ilmoitti maaliskuussa, että se aikoo myydä neljä viidestä paperitehtaastaan.
    Stora Enson talousjohtaja Seppo Parvi ottaa yhtiön paperidivisioonan johtajuuden väliaikaisesti.
    Stora Enson talousjohtaja Seppo Parvi ottaa yhtiön paperidivisioonan johtajuuden väliaikaisesti. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Metsä|Metsäteollisuus
    23.6.202213:43
    Juha Kaihlanen

    Stora Enson paperidivisioonan johtaja ja johtoryhmän jäsen Kati ter Horst jättää tehtävänsä yhtiössä heinäkuun alussa, yhtiön tiedote kertoo.

    Hän aloitti Stora Ensossa 1996 ja ehti näin työskennellä yhtiön palveluksessa yli 25 vuotta.

    Paperidivisioonan johtajana ter Horst on toiminut vuodesta 2014 lähtien.

    Stora Enso ilmoitti maaliskuussa suunnitelmastaan myydä neljä viidestä paperitehtaastaan. Myyntiprosessi on vielä kesken.

    Myyntisuunnitelmat koskevat Anjalan paperitehdasta Suomessa, Hylten ja Nymöllan tehtaita Ruotsissa sekä Maxaun tehdasta Saksassa.

    Langerbruggen tehtaalla Belgiassa Stora Enso on aloittanut kannattavuusselvityksen toisen paperilinjan muuntamisesta keräyskuitupohjaisen aaltopahvin raaka-aineen valmistukseen. Kannattavuusselvityksen on määrä valmistua vuoden 2023 ensimmäisellä puoliskolla.

    Talousjohtaja Seppo Parvi ottaa muiden tehtäviensä ohella väliaikaisesti vastuulleen paperidivisioonan johtajuuden.

    Stora Enson toimitusjohtaja Annica Bresky kehuu tiedotteessa ter Horstia vahvaksi arvostetuksi johtajaksi ja kiittää häntä merkittävästä työstä Stora Enson hyväksi.

    ”Nyt on hyvä hetki lähteä kohti uutta”, sanoo puolestaan ter Horst.

    Lue lisää:

    Stora Enso suunnittelee sanomalehtipaperikoneen muuttamista kartonkikoneeksi Langerbruggessa Belgiassa ‒ investointi maksaisi noin 400 miljoonaa euroa

    Stora Enso aikoo myydä neljä paperitehdastaan – Anjalan paperitehtaan lisäksi kaksi tehdasta Ruotsista ja yksi Saksasta myyntilistalla

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa