
Sahatavaran tuotannon rajoituksista ovat syksyn kuluessa kertoneet useat alan suuret yritykset. Rajoituksia perustellaan heikentyneellä kysynnällä.
Maailman toiseksi suurin sahatavaran tuottaja, kanadalainen Canfor vähentää tuotantoaan loppuvuonna sekä Pohjois-Amerikassa että myös ruotsalaisen tytäryhtiönsä Vida Groupin sahoilla.
Ruotsalaisista yrityksistä supistuksista on ilmoittanut myös muun muassa Södra ja norjalaisista Moelven.
Suomen suurimman itsenäisen sahakonsernin, Versowoodin toimitusjohtaja Ville Kopra kertoo, että yhtiön uuden investoinnin rakennustöiden vuoksi terät ovat pyörineet vajaalla teholla.
Hän arvelee, että monet suomalaiset sahayritykset jarruttavat tuotantoa vähentämällä joitakin vuoroja ja pitämällä pekkaspäiviä.
Kopra toteaa, että sahatavaran hinnat ovat laskeneet suhdanteen huipusta jyrkästi. Noin 350 euron kuutiohinnoista on pudottu paikoin alle 200 euroon.
Sahayritykset ovat tehneet parina viime vuonna ennätystuloksia. Nyt kannattavuus on heikentymässä tuotantokustannusten noustua ja tuotteiden kysynnän heikennyttyä.
"Niin iso muutos on tapahtunut muutamassa kuukaudessa, että kannattavan liiketoiminnan pyörittäminen voi olla taas kyseenalaista."
Sahatavaramarkkinoiden näkymiä sumentaa poikkeuksellisen monta tekijää.
Korkea inflaatio, korkojen nousu ja talouden yleinen epävarmuus hyydyttävät rakentamista.
Lisäksi vienti esimerkiksi suureen mäntysahatavaran ostajamaahan Egyptiin on kutistumassa maan tiukentuneen valuuttasääntelyn vuoksi.
Toisaalta venäläisen ja valkovenäläisen sahatavaran tulo Eurooppaan on tyssännyt Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Näin muille tuottajille on aiempaa enemmän tilaa Euroopan markkinoilla.
Dollarin vahvistuminen euroon ja kruunuun verrattuna on pitänyt saksalaisten ja ruotsalaisten vientimäärät Yhdysvaltoihin korkeina.
Sahatavaran ostajat ovat purkaneet varastojaan. Kokonaan ei Kopra sulje pois sitä mahdollisuutta, että ensi keväänä varastot olisivat tyhjät ja sahatavarasta jälleen pulaa kuten on ollut kahtena edellisenä keväänä.
Energian hinnan nousu on ollut sahayrityksille myös myönteinen tekijä, sillä energian tuotantoon menevien sivutuotteiden kuten hakkeen, purun ja kuoren kysyntä ja hinnat ovat kohonneet.
Puukauppa käy Kopran mukaan kohtuullisen hyvin, mutta sahayrityksillä on kasvavia paineita kääntää tukin hintaa alas.
"Sahatavaran hinta on laskenut ja nyt tukin hinta pitäisi saada järjelliselle tasolle, joka kestää pitkällä aikavälillä."
Tukin tarpeen hän arvioi pienenevän jonkin verran, kun yritykset jarruttavat tuotantoaan.
Koskisen-konserni kertoi pari viikkoa sitten, että se suunnittelee listautumista Helsingin pörssiin. Listautumisannilla yhtiö aikoo kerätä sijoittajilta 30 miljoonaa euroa.
Sahatavaraa ja lastulevyjä valmistava perheyhtiö Koskisen perustelee pörssisuunnitelmiaan muun muassa sillä, että yhtiö haluaa olla mukana vahvana pelurina, jos alalla syntyy yritysjärjestelyjä.
Koskisen olisi ensimmäinen mekaanisen metsäteollisuuden yhtiö Helsingin pörssissä.
Versowoodilla ei ole suunnitelmia pörssiin menosta eikä listautuminen ole varteenotettava vaihtoehto ainakaan näillä näkymin.
"Kyllähän konsultit ovat joskus voineet listautumista esittääkin, mutta meillä on tarkoitus pitää kasvollinen omistus."
Ville Kopra hankki Versowoodin kokonaan omistukseensa viime viikolla, kun hän osti veljeltään Pekka Kopralta liki puolet eli loput yhtiön osakkeista.
Yritysjärjestelyjen Kopra toteaa edenneen alalla aika verkkaisesti. Hän kuitenkin huomauttaa, että Versowoodin liikevaihto on kymmenessä vuodessa noin kolminkertaistunut. Yhtiöllä toimii viisi sahayksikköä ja kolme liimapuutehdasta.
Heinäkuussa alkaneelle tilikaudelle ennustetaan 550 miljoonan euron liikevaihtoa.
Versowoodin kapasiteetti kasvaa 1,6 miljoonaan kuutiometriin sahatavaraa vuodessa, kun uusi investointi valmistuu Vierumäelle Heinolaan.
Kapasiteetillaan yhtiö nousee toiseksi suurimmaksi sahatavaran tuottajaksi Suomessa Metsä Groupin jälkeen.
Yrityskaupoin olisi Kopran mukaan mahdollista lähinnä vahvistaa puunhankintaa ja leikata puunkorjuun ja logistiikan kustannuksia. Suuremmassa kokonaisuudessa myös eri tuotantolaitosten työnjakoa voidaan optimoida paremmin ja nostaa näin tuottavuutta.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
