EU:n ennallistamisohjelma ei torju luontokatoa, vaan aiheuttaa sitä

Euroopassa on ollut tiheää ihmisasutusta tuhansien vuosien ajan. Tästä syystä se on jo kauan sitten menettänyt valtaosan suurikokoisista villieläimistään. Jättiläismajavat, luolakarhut, mammutit, merilehmät ja sapelihammastiikerit ovat vain etäinen muisto. Myös pienikokoisempi lajisto on köyhtynyt, ja villiä luontoa on jäljellä vain vähän.

Euroopan unioni yrittää nyt korjata tilannetta kunnianhimoisen ennallistamisohjelman kautta. Sen tavoitteena on palauttaa osa Euroopasta takaisin luonnontilaan tai ainakin lähemmäs sitä. Ohjelmaan on kuitenkin alkanut kohdistua voimistuvaa kritiikkiä myös ympäristöliikkeiden sisältä ja tutkijapiireistä.

Euroopan maat kuuluvat maailman rikkaimpiin valtioihin, mutta biologisesti ne ovat rutiköyhiä. Ylivoimaisesti suurin osa maapallon luonnon monimuotoisuudesta on köyhissä maissa, erityisesti trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla.

Yhden arvion mukaan EU:n alueella elää vain noin 400 sellaista aidosti uhanalaista lajia, jotka eivät esiinny missään muualla. Esimerkiksi Suomessa ei elä ainoatakaan sukupuuton uhkaamaa lajia. Sen sijaan globaalin etelän köyhissä maissa on maat ja meret mukaan lukien yhteensä todennäköisesti joitakin kymmeniä miljoonia uhanalaisia eliölajeja.

Pelkästään trooppisissa sademetsissä saattaa elää muun muassa 30 miljoonaa niveljalkaislajia ja 13 miljoonaa erilaista puiden päällyssientä. Vain pieni osa kaikista näistä lajeista on tunnistettu ja kuvailtu.

Jos Euroopan unioni ennallistaa ja suojelee suuren osan omista maa-alueistaan, se saattaa ehkä pelastaa joitakin sukupuuton uhkaamia lajeja. Ohjelma olisi kuitenkin niin kallis, että se söisi samalla käytännössä kaikki ne taloudelliset voimavarat, jotka EU-maat kykenevät käyttämään luontokadon vähentämiseen. Toisin sanoen Euroopan valtioille jäisi ratkaisevasti pienemmät mahdollisuudet rahoittaa ympäristönsuojelua globaalissa etelässä.

Sitä paitsi aina, kun EU ennallistaa omia maitaan, se kriitikoiden mukaan siirtää metsä- ja maataloutta eli puun ja ruuan tuotantoa muualle maailmaan.

Cambridgen yliopiston luonnon monimuotoisuuteen erikoistunut tutkija Andrew Balmford on ollut ennallistamisohjelman näkyvimpiä arvostelijoita. Balmfordin mukaan puuntuotannon tai maanviljelyn siirtäminen hyvin pienen monimuotoisuuden alueilta megadiversiteetin alueille ei torju luontokatoa vaan päinvastoin aiheuttaa sitä. Useat muutkin alan tutkijat ovat viime aikoina ilmaisseet huolensa samasta asiasta.

Trooppisten ekosysteemien suurempi tuottavuus pienentää ongelmaa hiukan. Tropiikissa on mahdollista kasvattaa vuodessa jopa 70 kuutiota puuta hehtaaria kohti, kun taas meillä vastaavista luvuista voi vain haaveilla. Toisin sanoen sama määrä puuta on tropiikissa mahdollista tuottaa pienemmällä pinta-alalla. Mutta koska sukupuuton uhkaamien lajien tiheys globaalissa etelässä on tuhansia kertoja suurempi, hehtaarikohtainen tuottavuus ratkaisee vain pienen osan tropiikkiin siirretyn luontokadon ongelmasta.

Ennallistamisohjelman puolustajien mukaan Eurooppa ei voi näyttää muulle maailmalle hyvää esimerkkiä ilman, että se hoitaa ensin omat nurkkansa kuntoon. Ilman omaa ennallistamisohjelmaansa EU:n olisi vaikea puhua monimuotoisuuden suojelusta muiden maiden kanssa. Eli suo siellä, vetelä täällä.

Toisaalta Euroopan maiden poliittinen painoarvo maailmalla on viime vuosikymmeninä pienentynyt nopeasti. Maailmassa ei taida enää olla maita, jotka pyrkisivät seuraamaan tai jäljittelemään sitä, mitä Eurooppa tekee. Asetelma on monimutkainen, eikä yksinkertaisia ratkaisuja ole.

Jos yritämme torjua lajikatoa vain näyttämällä muulle maailmalle hyvää esimerkkiä, emme välttämättä saa mitään aikaan. Tehokkaampaa olisi järkevöittää maailman runsaslajisimpien alueiden maankäyttöä tiiviin kansainvälisen yhteistyön kautta.

Ajan henki on valitettavasti niin sisäänpäin käpertynyt, ettei se tällä hetkellä suosi tämänkaltaisia ratkaisuja.

Aarteen kolumnisti, metsänomistaja Risto Isomäki (s. 1961) tunnetaan tieteisromaaneistaan ja tietokirjoistaan.