• Evoon suunnitellun kansallispuiston lähimetsien omistajat pelkäävät omaisuutensa arvon laskevan

    Tiedekansallispuistoa pohtinut työryhmä tarjoaa metsästykseen kahta vaihtoehtoa.
    Paikalliset metsänomistajat olisivat halunneet jatkaa Evon alueen kehittämistä Metsähallituksen suunnitelmien pohjalta retkeilyalueena.
    Paikalliset metsänomistajat olisivat halunneet jatkaa Evon alueen kehittämistä Metsähallituksen suunnitelmien pohjalta retkeilyalueena. Kuva: Jarmo Palokallio
    Metsä
    30.6.202116:00
    Jarmo Palokallio

    Evon tiedekansallispuistohankkeen alueellinen työryhmä luovutti selvityksensä ympäristöministeriölle tänään Lammilla. Omaisuutensa arvon putoamisesta huolestuneiden paikallisten metsänomistajien näkemykset eivät työryhmää kiinnostaneet.

    Työryhmän kokosi ja sitä johti professori Atte Korhola Helsingin yliopistosta. Huomiota herätti, että paikallisia maanomistajia ja metsänomistajia ei kutsuttu aluksi mukaan työryhmään.

    "Lähialueen maan- ja metsänomistajat tunkivat työryhmään puoliväkisin. Metsänomistajien huolia ei kuitenkaan otettu huomioon, joten irtauduimme lopulta työryhmästä", kertoo metsänomistajia edustanut johtaja Jari Yli-Talonen Päijät-Hämeen metsänhoitoyhdistyksestä.

    Myös metsästäjien edustajat tulivat samaan loppupäätökseen.

    Metsänomistajien huoli liittyi omaisuuden arvoon. Vaikka työryhmä rajasi kansallispuiston valtion maille, suojelukohteen reunavaikutus saattaa ulottua laajemmallekin.

    "Metsänomistajia huolettaa, että ulkopuoliset osapuolet alkavat painostaa esimerkiksi puun ostajia, etteivät nämä ostaisi kansallispuistoon rajautuvilta tiloilta puuta", Yli-Talonen sanoo.

    Yli-Talosen mukaan osa ostajista voi hyvinkin alkaa välttää kansallispuistoon rajautuvia tai sitä lähellä sijaitsevia leimikoita. Se laskee metsänomistajien omaisuuden arvoa.

    Toinen metsänomistajia arveluttava asia oli metsästys. Alueella on jo nyt pahoja hirvituhoja, mikä vaikeuttaa männyn ja koivun viljelyä ja kasvattamista. Kansallispuiston tuomat metsästysrajoitukset pahentavat tilannetta ennestään.

    "Tarkoitus on varmasti hyvä, mutta kansallispuistolla pitäisi onnistuessaan olla paikallisten tuki. Nyt niin ei ole. Me olisimme halunneet kehittää aluetta Metsähallituksen suunnitelmien mukaisesti retkeilyalueena, mikä ei olisi estänyt tiedekäyttöä", sanoo Yli-Talonen.

    Evon kansallispuistohanke etenee työryhmän selvityksen ja niiden pohjalta laadittujen ehdotusten pohjalta. Työryhmä katsoo itse kuulleensa kattavasti Evon alueen toimijoita selvitystyön aikana.

    "Ryhmän työskentely on ollut poikkeuksellisen osallistava. Olemme tarkasti ottaneet huomioon kaikkien osapuolien näkemykset ja lopulliset ehdotuksemme ovat synteesejä kaikesta tästä", sanoo Korhola.

    Kansallispuisto perustetaan valtion maille. Kaikki yksityismaat jäävät sen ulkopuolelle eikä puistolle tule minkäänlaisia suoja- tai puskurivyöhykkeitä. Myös Hämeen Ammattikorkeakoulun opetusmetsä jää ulos kansallispuistorajauksesta.

    Tiedekansallispuiston ehdotettu pinta-ala on noin 4813 hehtaaria. Puistolle ehdotettu rajaus noudattaa pääosin nykyisen valtion retkeilyalueen rajausta, luonnonsuojelualueet huomioon ottaen.

    Evon alue on tärkeä metsästäjille. Myös eteläisen Suomen maattomien metsästäjien on ollut mahdollista metsästää Evon alueen valtion mailla.

    Korhola korostaa, että missään ehdotetussa vaihtoehdossa metsästys ei lopu Evon alueella.

    Työryhmän ensimmäisen vaihtoehdon mukaan metsästys ei silti olisi sallittua tiedekansallispuistossa. Poikkeuksena olisi hirven ajo, joka sallittaisiin siten, että eläimen kaato tapahtuisi kansallispuiston ulkopuolella.

    Toisessa vaihtoehdossa kansallispuiston alueella voisi metsästää hirvieläimiä ja villisikaa 23.10.−15.12. välisenä aikana.

    Lisäksi työryhmä suosittaa, että Metsähallitus selvittäisi onko mahdollista löytää korvaavia pienriistan lupametsästysalueita tiedekansallispuiston ulkopuolelta tai muualta Etelä-Suomesta.

    Retkeilyn näkökulma oli kaiken aikaa hyvin esillä työryhmän valmistelutyössä. Vaihtelevat metsämaat ja useat järvet ja lammet tarjoavat hyvät olosuhteet retkeilyyn ja luonnossa liikkumiseen.

    Korholan mukaan tiedekansallispuisto tarjoaa luonnon tarkkailuun monenlaisia uusia mahdollisuuksia. Mukaan tulee tieteen havainnollistaminen ja osallistava tiede.

    Kansallispuiston odotetaan avaavan uusia mahdollisuuksia myös alueen yrittäjille.

    "Evon tiedekansallispuisto lisää alueen näkyvyyttä. Se edistää kestävän matkailuliiketoiminnan kasvua ja mahdollistaa harvaan asutulle alueelle uusia elinkeinoja ja työpaikkoja", uskoo Hämeenlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja,  Sari Rautio.

    Seuraavaksi ympäristöministeriö alkaa valmistella Evon tiedekansallispuistosta hallituksen esitystä.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle