Junia kulkee aseman ohi edelleen muutama päivässä. Niiden ääniin Aleksi ja Veera Rossi kertovat tottuneensa nopeasti. Kuva: Petri Jauhiainen
Helsinkiläispariskunta muutti vanhaan asemarakennukseen Suomen metsäisimpään kuntaan ‒ ”Hyppäsimme heti maalla asumisen syvään päätyyn”
Kerman vanha asema sai nuoren helsinkiläispariskunnan muuttamaan maan metsäisimpään kuntaan.Tilaajalle
Veeran ja Aleksin koiratoiveesta tuli Kermassa totta. Kuvauspäivänä Alvan leikkikaverina oli ystävien tummaturkkinen Umka. Kuva: Petri JauhiainenPliis, älä ole kiva talo, ole ihan hirveä talo, Veera Rossi toivoi hiljaa mielessään.
Oli koronasyksy 2020, ja Veera matkasi kumppaninsa Aleksi Rossin kanssa Pohjois-Karjalassa kohti Heinävettä. Maalta kotia etsinyt pariskunta oli nähnyt ilmoituksen Kerman entisestä asemasta.
”Vanhat asemat ovat upeita ja kiinnostavia. Junaradassa on jotain samaa kuin meressä, koska sitä pitkin pääsee aina jonnekin. Mutta Kerman asemaan suhtauduin epäillen, koska netissä olleet valokuvat eivät tehneet talolle oikeutta”, Veera muistelee.
Lokakuun lopun harmaansynkeä päivä ja pitkä ajomatka eivät nekään varsinaisesti pohjustaneet taloon ihastumista. Mutta niin vain kävi.
”Kun kävelin porstuaan, tuntui vahvasti kuin olisin tullut kotiin. Aistin aina paikkojen tunnelmia, ja talossa oli hyvin maanläheinen tuntu. Se seisoi tukevasti paikoillaan.”
Juuri sellaisen kodin pari halusi. Paikan, jossa voisi elää luonnonläheisemmin ja omavaraisemmin ja jossa pääsisi helposti metsään. Paikan, jossa Veera, taiteilijanimeltään Veera Milja, voisi kirjoittaa runoja ja järjestää joogakursseja ja jossa Aleksi voisi jatkaa etänä työtään tietoturvapäällikkönä. Paikan, jossa voisi ottaa koiran.
Taasko avohakkuu?
Vastaan rientää aseman vikkelin asukas, ruskeasilmäinen siperianhusky Alva. Se tervehtii yksivuotiaan riehakkuudella.
”Alva rakastaa vieraita”, Veera kertoo.
Pian Alva saa kaverikseen toisen huskyn. Rotu tarvitsee paljon liikuntaa, joten joka aamu perhekunta lähtee pitkälle lenkille. Ulkoilumetsiä riittää, sillä Heinävesi on Suomussalmen ohella Suomen metsäisin kunta.
”Hiukan järkytyimme kuitenkin siitä, miten vähän täällä on luonnontilaisia ja suojeltuja metsiä ja miten paljon avohakkuita”, Veera sanoo.
Hän on vienyt asiasta päättäjille terveisiä. ”Jos nuoria halutaan pitää paikkakunnalla, sieltä täytyy löytyä aitoa luontoa. Lisäksi retkeilijöille tarvitaan karttoja ja polkuja.”
Helsinkiläispariskunta ei alun perin suunnitellut muuttavansa Heinävedelle saakka. Ajatuksissa siinteli Porvoo tai Loviisa, mutta sopivaa vanhaa ja kaunista taloa ei löytynyt.
Sitten Veera päätyi Savonlinnaan kirjoittamaan ja järjestämään kaupungin ensimmäistä Taiteiden yötä. Se käänsi hänen etsintäkatseensa Savonlinnan ympäryskuntiin.
Pihan poikki saunaan
Juna män justiinsa, laulaa Esa Pakarinen elokuvassa Lentävä kalakukko. Samoin voisivat Veera, 33, ja Aleksi, 32, todeta, sillä Pieksämäki–Joensuu-rata kulkee aivan talon takaa. Taajamajuna puksuttaa ohi neljästi päivässä, tavarajunat satunnaisesti.
”Kovinta rytinää pitää täyteen lastattu puutavarajuna, mutta jämerä talo ei edes tärise.”
Kun pari harkitsi aseman ostamista, rakennuksen valtiksi osoittautui aiempien remonttien vähyys. Liikennekäytön jälkeen se oli asuntona jätetty sopivasti rauhaan, liki alkuperäiseen kuntoon. Juokseva vesi ja sisävessa rakennukseen tulivat vasta vuonna 2007, ja sauna sijaitsee yhä pihalla.
”On luojan lykky, että vesitöitä ei ole tehty enempää. Se on suojannut taloa. Saimme hengittävän talon, joka on talvella viileä mutta pysyy kuivana. Myös sisäilma pysyy hyvänä, mikä on tärkeää.”
”Eivätkä edelliset asukkaat onneksi olleet peittäneet vanhoja lattialankkuja laminaatilla tai sliipanneet värimaailmaa harmaaksi ja valkoiseksi.”
Aleksi ja Veera ovat hekin tehneet enimmäkseen pintaremonttia eli poistaneet pinkopahveja, maalanneet ja tapetoineet. Vesikatto maalattiin, ja se sai lumiesteet. Ensimmäiset tosin tulivat lumien mukana alas.
Isot ikkunat ovat omiaan Veeran viherkasviharrastukselle. Huonekaluista moni on saatu ystäviltä ja sukulaisilta tai löydetty kirpputoreilta. Kuva: Petri JauhiainenJälleen jäteasemalle
Henkilökunta asemalta lähti 1960-luvun lopulla, mutta sisällä kyltti pienen seinäaukon yläpuolella lupaa edelleen ”matkalippuja”.
Juuri tässä kulkee rakennuksen vanha jakolinja. Kyltin puolella odotettiin junaa, toisella puolella oli asunto ja toimisto. Lattialankkujen painaumista näkee yhä, missä lipunmyyjä seisoi. Nyt samoilta askelmilta alkaa Aleksi ja Veeran koti.
Talon paristasadasta neliöstä on asuinkäytössä 140.
”Kodin puolella meillä on keittiö, kaksi makuuhuonetta sekä työ- ja olohuoneet”, Aleksi esittelee.
Odotussalista löytyy tarvittaessa lisää majoitustilaa ystäville tai Veeran vetämien joogaretriittien osallistujille. Joogatunteja hän pitää entisessä varastomakasiinissa.
”Sen raivaamisessa oli iso työ. Makasiinissa oli 40 vuoden pölyt, ja se oli täynnä romua. Jäteasemalle piti viedä tolkuttomasti tavaraa”, Veera kertoo.
”Kylmälle vintille jätimme lepakoille omat 200 neliötään”, Aleksi lisää.
Työntekijät asemalta lähtivät jo 1960-luvulla, mutta Veera ja Aleksi ovat halunneet säilyttää muiston heistä ja talon historiasta. Kuva: Petri JauhiainenOman maan antimista
Keittiön sähköliedellä porisee kesäkeitto, jota Aleksi hämmentää. Ihan vielä eivät oman maan perunat ole ehtineet soppakokoisiksi, mutta myöhemmin on luvassa myös esimerkiksi kaaleja, porkkanoita, herneitä, valkosipulia, papuja ja maa-artisokkaa.
”Pihalla ei ennestään kasvanut juuri mitään. Aloitimme kasvatuslaatikoista ja hyötykasveista ja päädyimme pölyttäjäkasveihin ja permakulttuurin lähestymistapaan. Emme käytä väkilannoitteita emmekä käännä maata. Perustamme kasveille kohopenkkejä oman maan aineksista ja naapurin hevosenlannasta.”
Tomaatteja kypsyy kasvihuoneessa, jonka pari sai häälahjaksi. Yhteinen talo ja asuntolaina johtivat siviilisäädyn muutokseen. Vihkimistä isompi paperisota tosin tarvittiin hiukan yli hehtaarin kokoisen tontin vuoksi.
”Ensiasunnon osto oli verotonta hehtaariin asti, mutta lopusta pikkupläntistä syntyi hirveä ruljanssi”, Aleksi kertoo.
Tontilta jouduttiin myös kaatamaan puita, koska sähköyhtiö siirsi sähkölinjan paikkaa. Se harmitti, mutta toisaalta klapipino kasvoi.
Leivinuuni sen teki
Heleä kesäpäivä on niin kaukana joulukuisesta muuttopäivästä kuin olla voi. Rossien arki asemalla alkoi pimeänä, lumisena ja kylmänä.
”Hyppäsimme heti maalla asumisen syvään päätyyn. Talo oli ollut jo pidempään myynnissä, mutta puulämmitys oli tainnut vähentää ostajaehdokkaita”, Veera kertoo.
”Minulle taas talon myi lopullisesti leivinuuni”, muistelee Aleksi, innokas kokkaaja ja leipoja. Uunia pitää lämmittää kolme tuntia, kun Aleksi paistaa juurileipää.
Talon jokaisessa huoneessa on pönttöuuni ja lämmitettäviä tulisijoja yhteensä seitsemän.
”Kerran ulkona oli 20 astetta pakkasta, mutta en influenssassa jaksanut pitää tulia ja Veera oli reissussa. Sisällä oli silloin kahdeksan lämpöastetta”, Aleksi kertoo ensimmäisen talven kokemuksia.
”Käytännölliseksi taloamme ei oikein voi sanoa. Mutta kotona työskenteleminen mahdollistaa meille tällaisen asumisen, toisin kuin jos molemmilla olisi kokopäivätyö kodin ulkopuolella.”
Kevättä kohden kaikki muuttui paremmaksi. Viime talvena lämmityskin helpottui, kun pari hankki kolme ilmalämpöpumppua.
Kurkut ja tomaatit viihtyvät häälahjaksi saadun kasvihuoneen lämmössä. Peruna- ja kasvimaataan Rossit viljelevät permakulttuurin periaatteiden mukaisesti. Kuva: Petri JauhiainenIhanaa muttei ikuista
Kirpputorin myyjä oli ihmeissään. Pariskunta halusi ostaa viisi sänkyä tai avattavaa sohvaa.
”Hän kyseli, olenko varma niiden mahtumisesta”, Veera kertoo. Hän oli vuorenvarma. Aseman odotussalissa riittää neliöitä, ja joogaretriittien väki tarvitsee petejä.
Muutenkin koti on kalustettu pitkälti kirpputorilöydöillä. Rossit ostavat mieluummin käytettyä kuin uutta. Tavoitteena on vanhahko tunnelma, joka sopii talon henkeen.
”Edellisiltä asukkailta saimme keittiön pöydän ja parisängyn, joka on nikkaroitu vanhan saunan hirsistä. Olohuoneen sohvista toinen on kirpputorilta, toinen ystävän miehen isoäidiltä. Räsymattoja ovat lahjoittaneet monet tutut.”
Yksi parhaista ostoksista oli edullinen emännänkaappi, jonka ihanuutta muut eivät kirppiksellä nähneet roosan maalin alta. Nyt se on hiottu, maalattu vaaleansiniseksi ja palvelee keittiössä teekaappina.
”Tullessamme muuttokuorma mahtui yhteen pakettiautoon ja peräkärryyn. Saa nähdä, millaiseksi se paisuu, jos täältä joskus lähdemme.”
Niin. Veera ja Aleksi eivät välttämättä asu loppuikäänsä Kermassa. Unelmakodissa on haastavat puolensa, kuten pitkä kylmä talvi sekä pitkä välimatka perheen ja ystävien luo.
”Päätimme jo talokauppaa tehdessämme, että minkään ratkaisun ei tarvitse olla ikuinen. Elämä saa kuljettaa.”
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 6/2023.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
