• Inarin maastopalot hallinnassa – paloalueilla enää pieniä kytöjä

    Palojen jälkivartiointi kuuluu maanomistajalle eli Metsähallitukselle, mutta myös muita työntekijöitä on paikalla viikonlopun yli.
    Inarissa on tällä hetkellä voimassa maastopalovaroitus, ja maasto on kuivaa. Arkistokuva on Vätsärin erämaa-alueelta, joka sijaitsee Sevettijärven lähistöllä. LEHTIKUVA / Ritva Siltalahti.
    Inarissa on tällä hetkellä voimassa maastopalovaroitus, ja maasto on kuivaa. Arkistokuva on Vätsärin erämaa-alueelta, joka sijaitsee Sevettijärven lähistöllä. LEHTIKUVA / Ritva Siltalahti.  
    Metsä|Luonto
    13.9.202414:30
    STT

    Inarin alkuviikolla syttyneiden maastopalojen tilanne on tällä hetkellä hyvin rauhallinen, kertoo Lapin pelastuslaitoksen päivystävä palopäällikkö Markus Aarto STT:lle.

    ”Paloalueilla on pieniä kytöjä, joita yritetään sammutella. Akuutti huoli on tällä hetkellä pois”, Aarto sanoo.

    Aarron mukaan kestää useita päiviä, että myös kydöt saadaan sammutettua kokonaan. Toiveena on kuitenkin saada kevennettyä valmiutta viikonloppua kohti ja siirtyä paloalueiden jälkivartiointiin.

    Jälkivartiointi kuuluu Aarron mukaan maanomistajalle eli Metsähallitukselle, mutta myös muita työntekijöitä on paikalla viikonlopun yli. Paloja on ollut sammuttamassa esimerkiksi Puolustusvoimien virka-apuosasto. Lisäksi pelastuslaitokselta saapui sammuttajia avuksi Rovaniemeltä, Pelkosenniemeltä ja Savukoskelta.

    Aarto arvioi STT:lle jo aiemmin, että palot ovat saattaneet saada alkunsa nuotioista. Hänen mukaansa ainakin yhdeltä palopaikalta on löytynyt nuotiopaikka.

    ”Uskoisin, että kun päästään tutkimaan, näistä muistakin voisi tällainen löytyä. Jos nyt teen oletuksia, metsästäjiä on paljon liikkeellä ja on totuttu tekemään nuotiotulet tai makkaratulet aina samaan paikkaan”, Aarto sanoi perjantaina.

    Palopäällikön mukaan tämä ei välttämättä olisi ongelma tavallisena, märkänä syksynä, mutta tällä hetkellä Inarissa on voimassa maastopalovaroitus ja maasto on kuivaa.

    Pelastuslaitos kuvaili keskiviikkona paloja poikkeuksellisen kookkaiksi ja niiden ajankohtaa epätavallisen myöhäiseksi. Sevettijärvellä syttyi noin 11 hehtaarin maastopalo ja Kirakkajärvellä noin 8 hehtaarin palo. Keskiviikkona tietoon tuli myös noin 6,5 hehtaarin maastopalo Ahvenjärvellä.

    Artikkelin aiheet
    Inari
    maastopalo
    Metsähallitus
    Lapin pelastuslaitos
    pelastus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle