• On monta tapaa olla suomalainen vapaa-ajankalastaja, mutta tutkimuksen mukaan yleisin on aktiivinen vapakalastaja

    Viime vuosikymmeninä harrastajamäärä on pienentynyt jopa puolella miljoonalla Luken tilastotietokannan mukaan.
    Luken kyselyn mukaan saaliista saaneista alle 10 prosenttia ei hyödyntänyt saalista lainkaan ihmisravinnoksi tai laski kaikki saaliskalat takaisin veteen.
    Luken kyselyn mukaan saaliista saaneista alle 10 prosenttia ei hyödyntänyt saalista lainkaan ihmisravinnoksi tai laski kaikki saaliskalat takaisin veteen. Kuva: Kari Salonen
    Metsä
    28.7.201917:30
    Sari Penttinen

    On monta tapaa olla suomalainen vapaa-ajankalastaja, näin todetaan Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkijan Jani Pellikan ja tutkijan Päivi Eskelisen raportissa Vapaa-ajankalastajien profiilit.

    Vapaa-ajankalastajuus on viime vuosikymmeninä muuttunut, sillä harrastajamäärä on pienentynyt jopa puolella miljoonalla Luken tilastotietokannan mukaan.

    Vapaa-ajankalastuksesta tarvitaan tuoretta tietämystä, sillä harrastuksen strategiaa ollaan uudistamassa.

    Valtioneuvoston luonnoksen mukaan tavoitteena on, että harrastus olisi suosittu ja arvostettu, ja se hyödyntäisi kestävästi jsekä monipuolisesti suomalaisia kalavesiä sekä kalastusmahdollisuuksia.

    Lähes 1,5 miljoonaa suomalaista harrastaa vapaa-ajankalastusta jossakin muodossa. Kalastonhoitomaksun suorittaneita henkilöitä on runsaat 190 000.

    Tilannekuvaa vapaa-ajankalastuksesta päivitettiin kyselytutkimuksella. Kyselyyn vastasi yli 5 600 kalastonhoitomaksun suorittanutta koko Manner-Suomesta.

    Aineiston mukaan suomalainen vapaa-ajankalastaja harjoittaa lähes aina useita pyyntimuotoja, mutta erilaisin painotuksin. Tutkimuksessa tunnistettiin pyyntitapojen yhdistelmien ja ajankäytöllisten painopisteiden pohjalta viisi erilaista vapaa-ajankalastajan profiilia.

    Aktiivinen vapakalastaja on yleisin profiili. Sen jälkeen profiilit ovat yleisimmästä harvinaisimpaan satunnainen vapakalastaja, himokalastaja, pyydyspainotteinen aktiivikalastaja ja satunnainen generalisti.

    Aktiiviset vapakalastajat matkustavat kotimaassa ja ulkomailla selvästi muiden profiilien edustajia useammin. He käyttävät myös rahaa muita profiileja enemmän harrastukseen.

    Pyydyspainotteisilla aktiiviskalastajilla pääpaino on verkkokalastuksessa. He harrastavat kodin tai loma-asunnon lähellä ja osallistuvat muihin profiileihin verrattuna enemmän osakaskunnan toimintaan, talkoisiin ja hoitotoimiin.

    Kyselyn mukaan suurta osaa saalislajeista hyödynnetään ravinnoksi hyvin suurelta osalta.

    Artikkelin aiheet
    vapaa-ajankalastus
    aktiivinen vapakalastaja
    Luonnonvarakeskus
    tutkimus
    kalastus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle