• Metsähallitus ja 4H opettavat erätaitoja koululaisille – tavoitteena luoda eräkasvatuksen verkosto

    4H-yhdistykset järjestävät koululaisille riistarasteja 55 paikkakunnalla.
    Tänä vuonna Metsähallitus on panostanut eräkummitoiminnassa erityisesti koululaisiin.
    Tänä vuonna Metsähallitus on panostanut eräkummitoiminnassa erityisesti koululaisiin. Kuva: Markku Vuorikari / VL-arkisto
    Metsä
    12.10.201716:09
    Elina Lampela

    Metsähallituksen Eräpalvelujen ja Suomen 4H-liiton yhteinen koulukampanja rohkaisee lapsia ja nuoria liikkumaan luonnossa ja tukee opettajia eräkasvatustyössä.

    Koulukampanja on osa Metsähallituksen eräkummitoimintaa, jonka tavoitteena on tutustuttaa lapsia ja nuoria luontoon, luonnossa liikkumiseen ja eränkäynnin perinteeseen. Eräkummikoulutuksen on käynyt jo lähes 300 vapaaehtoista eräharrastajaa.

    Vuonna 2017 eräkummitoiminnassa on panostettu erityisesti koululaisiin. Koulukampanjassa Suomen 4H-liiton paikallisyhdistykset järjestävät koululaisille tapahtumia ja retkiä Metsähallituksen tuottaman eräkasvatusmateriaalin pohjalta.

    Tänä syksynä 4H-yhdistykset järjestävät koululaisille riistarasteja 55 eri paikkakunnalla. Rasteilla tutustutaan luonnossa liikkumisen lisäksi riistaeläimiin.

    Kuluneen vuoden aikana erätaitoja on harjoiteltu myös muun muassa koululaisten metsäviikolla, eräkummileirillä ja erätaitokilpailuissa. Mukana on ollut eräkummien ja Suomen 4H-liiton lisäksi laaja joukko yhteistyökumppaneita.

    ”Varsinaisten erätaitojen opettamisen ohella tavoitteena on ollut tuoda eri järjestöjä ja toimijoita yhteen ja luoda eräkasvatuksen yhteistyöverkosto. Mukana on ollut esimerkiksi suunnistusseuroja, partiolaisia ja eri metsästys- ja kalastusorganisaatioita”, Metsähallituksen eräsuunnittelija ja eräkummitoiminnan koordinaattori Madeleine Nyman sanoo.

    Eräkummitoiminta tukee opettajia sekä lasten ja nuorten parissa työskenteleviä järjestöjä eräkasvatustyössä. Opetuksen tueksi suunniteltu materiaali on koottu eräkummikansioihin, joita on toimitettu opettajille tukemaan opetussuunnitelmaan liittyvää eräaiheista opetusta. Yhteensä kansioita on jaettu eri puolille Suomea jo 500 kappaletta.

    Artikkelin aiheet
    Metsähallitus
    4H-liitto
    eräkasvatus
    koulu
    luonto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio