• Kaatuuko hallitus EU:n ennallistamisasetukseen? Eduskunnan keskustelu televisioidaan keskiviikkona ja hallituksen luottamuksesta äänestetään perjantaina

    Esitys on repinyt hallituksen rivejä jo aiemmin valiokunnissa.
    Eduskunnassa on syysloman jälkeen vilkas ja kiinnostava viikko.
    Eduskunnassa on syysloman jälkeen vilkas ja kiinnostava viikko. Kuva: Kalle Keskinen
    Metsä|Politiikka
    7.11.202214:49
    Eija Mansikkamäki

    Eduskunta keskustelee EU:n ennallistamisasetuksesta tämän viikon keskiviikkona. Perjantaina nähdään, kaatuuko hallitus, kun eduskunta äänestää keskustelun perään hallituksen luottamuksesta. Niin käy, jos hallituksen antama vastaus ei tyydytä eduskuntaa.

    Keskustelu liittyy opposition tekemään välikysymykseen. Oppositio epäilee hallitusta muun muassa Suomen kansallisen edun laiminlyönnistä, viivyttelystä, ristiriitaisista kannoista, asetuksen kalleudesta ja epäreiluudesta Suomelle metsille muihin maihin verrattuna ja pääministeriä epäonnistumisesta EU-politiikan johtamisessa.

    Aloite välikysymyksestä oli kokoomuksen, mutta siihen liittyi koko muukin oppositio. Sen ensimmäinen allekirjoittaja on kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen (kok.).

    Eduskunnan keskustelu käydään keskiviikkona kello 14 alkavassa täysistunnossa, joka televisoidaan ja näkyy suorana eduskunnan sivuilla. Ensimmäisen puheenvuoron pitää ministeri, joka antaa samalla valtioneuvoston vastauksen. Vastauksen antavaa ministeriä ei oltu vielä maanantaina nimetty.

    Seuraavana ääneen pääsee Grahn-Laasonen ja hänen perässään eduskuntaryhmät ja yksittäiset edustajat. Eduskunta äänestää hallituksen luottamuksesta perjantaina iltapäivällä.

    Välikysymys on poikkeuksellisen mielenkiintoinen, sillä se on repinyt hallituksen rivejä jo jo eduskunnan valiokuntakäsittelyssä.

    Talousvaliokunta kehotti Suomea vastustamaan asetusehdotusta ehdotetussa muodossa, ja tällä kannalla olivat myös SDP:n kansanedustajat Matias Mäkynen, Raimo Piirainen ja Hussein al-Taee, keskustan Katri Kulmuni, Hannu Hoskonen ja Eeva Kalli sekä RKP:n Joakim Strand. Vihreät ja vasemmistoliitto äänestivät valiokunnan enemmistöä vastaan.

    Myös ympäristövaliokunta asettui vastustamaan hallituksen esitystä hyväksyä EU:n ennallistamisasetus. Hallituspuolueet jakautuivat nytkin, ja valiokunnan hylkäävää kantaa kannattivat hallituspuolueista SDP:n Niina Malm, Hussein al-Taee ja Katja Taimela, keskustan Hanna Kosonen ja Ari Torniainen sekä RKP:n Mikko Ollikainen. Vihreät ja vasemmistoliitto tukivat hallitusta.

    Ympäristövaliokunta peräsi suurelta valiokunnalta poliittista keskustelua Suomen ja EU-komission välille, jotta asia ei jää pelkästään ministeritason neuvottelujen varaan.

    Lisää aiheesta
    • Metsäpolitiikka | Saarikko: EU-komissio on viemässä Suomea pokasaha-aikaan ‒ hallituksen ennallistamisesitys muuttuu eduskunnassa

    • Kansanedustaja Kimmo Kiljunen toivoo direktiivin ottavan huomioon kaikkien ennallistamiskannat.

      Politiikka | SDP esittää ennallistamiseen direktiiviä asetuksen tilalle – ”ainakin soisin, että ei olla hallituskriisissä”

    • Eduskunnan ympäristö- sekä talousvaliokunnan enemmistö on asettunut vastustamaan hallituksen esitystä ennallistamisesta.

      Politiikka | Ympäristövaliokunta vastusti ennallistamista – Kosonen: ”Maanomistajan ääni halutaan esiin”

    Artikkelin aiheet
    EU:n ennallistamisasetus
    hallitus
    eduskunta
    välikysymys
    luottamusäänestys
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa