• Aulangon näköalatorni avautui, avajaiset ensi viikolla

    Torni suljettiin asiakkailta vuoden 2020 keväällä.
    Aulangon näköalatornin virallisia avajaisia vietetään 25.8.
    Aulangon näköalatornin virallisia avajaisia vietetään 25.8. Kuva: Kanta-Hämeen kuvapankki
    Metsä|Ympäristö
    16.8.202221:00
    Rasmus Montonen

    Usean vuoden ajan remontissa ollut Aulangon näköalatorni Hämeenlinnassa avasi jälleen ovensa yleisölle viime perjantaina. Näkötornin virallisia avajaisia juhlitaan torstaina 25. elokuuta, kertoo Metsähallituksen luontopalvelut tiedotteessaan.

    Näkötornin lattiarakenteissa havaittiin vauriokartoitusten ja korjaussuunnittelun yhteydessä vakavia puutteita, joiden vuoksi torni jouduttiin väliaikaisesti sulkemaan keväällä 2020. Kerrostasanteiden lattiarakenteiden kantavuuden havaittiin heikentyneen niin, ettei niiden turvallisuutta kyetty varmistamaan.

    Tornin aiempi laajempi korjaus toteutettiin vuonna 1998.

    IKJ Rakennus Oy:n 2022 toteuttamissa korjauksissa tuettiin kaikki välipohjat uusilla teräspalkeilla. Alimmassa kerroksessa tornia kiertävän tason laatta uusittiin kokonaan, samoin ylimmän kerroksen eli näköalatasanteen laatan pintakerrokset vedeneristyksineen.

    Lisäksi uusittiin erittäin huonokuntoinen lipputanko. Ovia, lattiapintoja ja porraskäytävän kate korjattiin sekä lisättiin ja tehostettiin painovoimaista ilmanvaihtoa. Remontti pyrittiin tekemään niin, ettei sen jälkiä tornissa huomaa.

    Tornin korjaussuunnitteluun ja korjaukseen on saatu eduskunnan myöntämää lisärahoitusta. Lisäksi korjauskustannuksia on katettu Metsähallituksen Luontopalvelujen perusrahoituksesta.

    Korjausurakan kokonaisbudjetti oli noin 650 000 euroa, minkä lisäksi kustannuksia syntyi urakkaa edeltäneistä kunto- ja materiaalitutkimuksista sekä arkkitehti- ja rakennesuunnitteluista.

    Lue lisää:

    Aulangon näkötorni Hämeenlinnassa menee remonttiin – rakenteissa turvallisuuden kannalta kriittisiä vaurioita

    Aulangolle ei tuoda enää kyhmyjoutsenia

    Artikkelin aiheet
    Aulanko
    näkötorni
    Hämeenlinna
    Metsähallitus
    rakennuskorjaus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä