• Metsämaisemanherkkyys vaihtelee

    Metsä
    8.10.201216:00
    MT toimitus

    LAHTI (MT)

    Maiseman arvo on katsojan silmissä. Se myös vaihtelee maan eri osissa.

    Metsäntutkimuslaitoksen tutkija Eeva Karjalainen haluaisi kohdentaa maisemahakkuut sinne, missä niitä oikeasti tarvitaan. Hän on ollut mukana rakentamassa metsämaiseman herkkyysluokitusta.

    ”Herkkiä kohteita ovat sellaiset, joiden muuttaminen herättää vastustusta. Se riippuu katsojien määrästä.”

    Tutkijoiden kehittämät kriteerit nostavat näkyvyyden perusteella esiin laki- ja reunametsät sekä näköalapaikat. Niiden lisäksi merkitystä on käyttöpaineella, asutuksella, matkailulla, ulkoilureiteillä ja pääteillä.

    Kolmantena tekijänä esiin nousevat maiseman vetovoimatekijät, joihin kuuluvat vesistöt ja vaikka kalliot.

    Noin joka viides uudistusala on sellainen, että se näkyy katsojalle. Maiseman kannalta tärkeimmät päätökset tehdään aukon reunojen rajauksella ja säästöpuuryhmien sijoittelulla.

    JARMO PALOKALLIO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    metsämaisema
    maisemanherkkyys
    metsäntutkimus
    maisemasuunnittelu
    hakkuut
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle