
Teollisuusneuvos Matti Huhtamaa kuoli lokakuussa sairauden heikentämänä 85-vuotiaana. Asiasta kertoo MT:lle Huhtamaan tyttären puoliso, entinen pääministeri Matti Vanhanen.
Eurassa vuonna 1939 syntynyt Huhtamaa työskenteli muun muassa poliisina ja ulosottomiehenä ennen kuin osti yhtiökumppaninsa kanssa Haulan sahan Luvialta vuonna 1976. Luvian saha oy:stä tuli Huhtamaan elämäntyö. Hän toimi yrityksen metsäpäällikkönä, toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana.
Vuosikymmenten kuluessa Luvian sahasta kasvoi yksi Suomen suurimmista sahoista. Perheyritys myytiin vuonna 2022 itävaltalaiselle HS Timber Groupille.
”Matti Huhtamaa tiesi, mistä on kotoisin. Kotiseutu oli hänelle kaikessa tärkeä. Päivittäin Matti ajeli autollaan ympäri Satakuntaa katsomassa milloin peuran ruokintapaikkoja tai metsäpalstojensa hoitotoimia, milloin sahaa, mökkejä tai kalaverkon saaliita”, Vanhanen kirjoittaa muistokirjoituksessaan Satakunnan Kansassa.
Huhtamaa ja hänen Ulla-puolisonsa saivat kolme lasta. Heillä on viisi lastenlasta.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
