Avoin metsävaratieto on joskus puukauppatarjouksen ainoa lähdeaineisto ‒ metsänomistajalle se tietää pahimmillaan pienempiä puukauppatuloja

Mitä ihmettä…?

Auton vauhti hidastuu, kun Päijänteen metsän­hoitoyhdistyksen metsäasiantuntija Ismo Paukku nostaa vaistomaisesti jalkansa kaasupolkimelta. Tien varressa avautuva hakkuuaukea vangitsee hänen huomionsa.

Paukulla on 40 vuoden kokemus metsä­neuvojan ja metsäomaisuuden hallintapalvelun asiantuntijan työstä. Ei tämä ole ensimmäinen aukko, jonka hän näkee. Mutta juuri tässä nimenomaisessa kohdassa hakkuuaukea yllättää konkarin.

Toimistolle päästyään Paukku tarkistaa asian. Kyllä, hän muistaa oikein. Vuonna 2019 hän oli laatinut kohteelle tila-arvion, kun silloinen omistaja oli päättänyt myydä metsätilansa. Tien varren kuusikko oli tuolloin keski-iältään 45-vuotiasta, sen keski­läpimitta oli 21 senttiä ja pohjapinta-ala 22 neliömetriä hehtaarilla. Harvennus kuusikkoon oli tehty vuotta aiemmin, vuonna 2018.

Kauppakirja metsätilasta allekirjoitettiin vuonna 2020. Ja vuotta myöhemmin kuusikko oli hakattu aukeaksi.

”Se metsä oli parhaassa arvokasvuiässään. Maapohja on lehtomaista kangasta, jossa vuosikasvu olisi ollut noin 15 kuutiota per hehtaari”, Paukku sanoo.

Vielä 1980-luvulla metsälaissa oli uudistamiskypsyydelle tarkat ikärajat. Myöhemmin lakia uudistettiin selvästi sallivampaan suuntaan. Kuva: Hanne Manelius

Kun Ismo Paukku aloitti uransa metsänhoitoyhdistyksen palveluksessa 1980-luvun alussa, metsien käyttöä ohjasivat piirimetsälautakunnat. Ne valvoivat tarkalla silmällä, että metsälakia noudatettiin pilkulleen. Esimerkiksi uudistamiskypsyydelle oli laissa määritetty tarkat ikärajat.

”Muistan eräänkin kerran, kun piirimetsälautakunnan valvoja totesi, että uudistettavaksi suunniteltu metsä oli kaksi vuotta liian nuorta. Silloin tilanteen pelasti kahden vuoden kauppa-aika, mutta välillä kieltämättä tuntui, että kellonko kanssa tässä pitää odottaa.”

Sitten metsälaki muuttui niin, että metsikön iän sijaan uudistamiskypsyyden perustaksi tuli metsän keskijäreys.

Ja myöhemmin vielä niin, ettei minkäänlaista metsää rajattu uudistamishakkuiden ulkopuolelle, kunhan metsänomistaja jälkeenpäin huolehti siitä, että alueelle syntyy kasvatuskelpoinen taimikko.

Alta viisikymppisen kuusikon hakkuussa kaikki meni siis lain kirjaimen mukaan. Taloudellisesta näkökulmasta siinä ei kuitenkaan ollut mitään järkeä.

”Tukkiprosentti on ollut 50 prosentin luokkaa, kun keskimäärin päätehakkuussa se on 80–90 prosenttia”, Paukku sanoo.

Tukkipuusta maksetaan lähes kolminkertaisesti sen verran kuin kuitupuusta, joten näin pieni tukkiprosentti tuntuu kipeästi metsänomistajan tilipussissa. Etenkin, kun uudistamiskulut pysyvät samoina, vaikka päätehakkuusta jäisi käteen vähemmän.

”Sillä, kuluuko uudistamiseen 10 vai 15 prosenttia saadusta hakkuutulosta, on suuri merkitys metsätalouden kannattavuudelle.”

Syitä sille, miksi metsätilan uusi omistaja päätyi hakkaamaan keskenkasvuisen metsänsä, voi vain arvailla. Ehkä hän tarvitsi puukauppatuloja? Jos näin on, hakkuuta ei ole syytä kritisoida.

Sekin on mahdollista, ettei metsänomistaja tarkalleen tiennyt mitä teki.

”Ainakaan meidän yhdistyksestä yksikään metsäasiantuntija ei olisi ehdottanut läpimitaltaan 20-senttistä, kaksi vuotta aiemmin harvennettua kuusikkoa hakattavaksi aukeaksi”, Paukku sanoo.

Paukku jäi pohtimaan tapausta ja arvelee, että puukauppaa on ehdotettu metsänomistajalle avoimen metsävaratiedon pohjalta.

Avoin metsävaratieto on nimensä mukaisesti kaikille avointa tietoa, jota Suomen metsäkeskus kerää yksityismetsistä valtion rahoituksella. Tieto kootaan Metsään.fi-palveluun, josta metsänomistaja voi tarkastella oman metsänsä tietoja maksutta. Palveluun kirjaudutaan henkilökohtaisella verkkopankkitunnuksella, mobiilivarmenteella tai sirullisella henkilökortilla.

Avoimen metsävaratiedon tiedot kerätään laserkeilauksella, ilmakuvauksilla, koealamittauksilla sekä maastokäynneillä. Vaikka tietoja päivitetään, ne eivät välttämättä aina ole ajan tasalla. Esimerkiksi osa ilmoitetuista metsänhoitotöistä tarkistetaan maastokäynneillä mutta laserkeilauksen kautta saatua tietoa ei.

Avoimen metsävaratiedon avulla metsänomistaja saa nopeasti käsityksen metsänsä tilanteesta, samoin kuin ehdotukset seuraavan viisivuotiskauden hakkuista. Vaikka palvelu on hyvä ja tarpeellinen, Paukun mukaan siihen liittyy ongelma.

”Osa metsänomistajista ei ole sisäistänyt, että Metsään.fi-järjestelmän metsävaratieto on ihan eri asia kuin tilakohtainen metsäsuunnitelma. Avoin metsävaratieto on numeerista, tietokoneella simuloitua tietoa, ja Metsään.fi-palvelun ehdottamat hakkuut perustuvat automaattisesti laskettuihin malleihin, eivät maastossa tehtyihin suunnitelmiin.”

Metsälaki edellyttää metsänomistajaa huolehtimaan siitä, että uudistusalalle kehittyy kasvatus­kelpoinen taimikko. Kuva: Hanne Manelius

Jokin aika sitten Paukkuun otti yhteyttä hämmentynyt metsänomistaja. Hän oli saanut metsäfirmalta ostotarjouksen päätehakkuukohteeseen. Hämmennystä herätti se, että kyseinen metsä oli 59-vuotiasta.

”Metsänomistajan mielestä ajatus oli järjetön. Lähdimme käymään metsässä ja sanoin hänelle, että olen samaa mieltä. Kyseessä oli lehtomaisen kankaan kuusikko, johon oli viisi vuotta sitten tehty harvennushakkuu. Ei sitä olisi missään nimessä kannattanut vielä hakata.”

Ostotarjous oli laillinen mutta metsänomistajan näkökulmasta taloudellisesti kannattamaton. Paukku valottaa asiaa esimerkkilaskelmalla, jossa tukkipuusta maksetaan 70 euroa ja kuitupuusta 20 euroa kuutiolta.

Jos hehtaarin kuusikossa puustoa on 200 mottia hehtaarilla ja tukkiprosentti on 55, metsänomistaja saa hakkuutuloa keskimäärin 9 500 euroa. Mikäli tukkiprosentti on 85, nousee hakkuutulon määrä 12 500 euroon.

”Hintaero korkeamman ja matalamman tukkiprosentin leimikoissa on 3 000 euroa, mutta uudistamiskustannukset ovat samat eli noin 1 500 euroa hehtaarilta.”

Metsään.fi-järjestelmässä metsän uudistamiskypsyys määräytyy maantieteellisen sijainnin, kasvupaikan viljavuuden, puulajin sekä keskimääräisen rinnankorkeusläpimitan perusteella. Etenkin hyvin kasvavat, rehevien maiden kuusikot voivat todellisuudessa olla nuorempia kuin miksi avoin metsävaratieto ne luokittelee.

”Avoimessa metsävaratiedossa saatetaan tällaiselle kohteelle ehdottaa päätehakkuuta, vaikka kasvua olisi vielä jäljellä”, Paukku sanoo.

Soittokierros puun ostajille paljastaa, että metsäyhtiöt käyttävät avointa metsävaratietoa avukseen eri tavoin. Jokaisessa yhtiössä sitä käytetään vähintään taustamateriaalina tarjouksen laadinnassa, mutta se voi toimia myös yksinään puukauppatarjouksen lähdeaineistona.

Avoimen metsävaratiedon laatuongelmat tunnistetaan ostajien keskuudessa, ja moni korostaa, että tarjousta edeltävä metsäkäynti on puun ostajankin etu. Esimerkiksi ennakkoraivaustarpeen kartoittaminen, puuston laadun arviointi tai tuoreen myrskytuhon havaitseminen eivät onnistu työpöydän äärestä.

Sähköinen puukauppa kuitenkin yleistyy, sillä metsä­käynnit vaativat aikaa, joka monessa organisaatiossa on kortilla. Siksi myös avoimen metsävaratiedon on tarkennuttava.

Riski ennenaikaisiin hakkuisiin tunnistetaan myös puunostajien parissa. Jos julkinen metsävaratieto esittäisi hakkuita täysin ennenaikaisesti, kauppa voidaan purkaa.

Hakkuuaukea, joka kiinnitti Ismo Paukun huomion, on sittemmin uudistettu. Metsän kiertokulku alkaa jälleen alusta. Seuraavaksi edessä ovat heinäykset, perkaukset ja taimikonhoidot ja näiden jälkeen harvennukset. Aikanaan, monen vuosikymmenen päästä, tulee sitten uusi päätehakkuu.

Toisinaan Paukku huomaa ajattelevansa, että voisihan metsälaki olla kireämpikin.

”Enkä tällä tarkoita sitä, että haikailisin takaisin piirimetsälautakuntien aikoja. Siihen aikaan en halua palata. Mutta sellainen pieni kasvuikäisten metsien hoitopakko olisi paikallaan. Ja päätehakkuumahdollisuuksia ja -kohteita on varmasti riittävästi niin, ettei tarvitsisi keskeneräisiä metsiä hakata.”

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 9/2022.

Toisinaan Ismo Paukku miettii, onko nykyinen metsälaki jo liian salliva. Kuva: Hanne Manelius