
Suomen neljänneksi suurin metsänomistaja Finsilva myy mökkitontteja. Varsinkin lähellä asutuskeskuksia sijaitsevia alueita on kunnan kanssa kaavoitettu, osa asuinalueiksi, osa mökkikiinteistöiksi.
Myynnissä on toimitusjohtaja Juha Hakkaraisen mukaan tällä hetkellä noin sata tonttia. Rakennuksia sisältäviä kohteita on vain joskus, jos rakennuskantaa on tullut Finsilvalle ostetun metsätilan mukana.
"On kokeiltu hirsivalmistajien kanssa mökkivalmis-konseptia. Se on ostajalle helpompi, kun tontille on suunnitelma sopivasta mökkipaketista eikä tarvitse aloittaa nollasta."
Kaiken kaikkiaan lomakiinteistöjen tonttikauppa on kulkenut korona-aikaan vilkkaasti, kuten koko maassa keskimäärin.
Hakkaraisen mukaan viikoittain tulee yhteydenottoja, joissa tontin ostajat kyselevät mahdollisuutta ostaa lisämaata.
"Sekin on osa sosiaalista kestävyyttä, että jos jollakulla on tontti ja hän haluaa suojavyöhykettä, olemme suhtautuneet myönteisesti. Se on positiivinen ratkaisu molempien kannalta, kun yhtiön mailla tehtävät mahdolliset hakkuut eivät tule ihan mökinomistajan pihapiiriin."
Finsilvan metsäala kasvaa pikkuhiljaa. "Mutta ei aggressiivisesti vaan niin, että hankinnat tukevat nykyistä tilarakennetta. Varsinkin nyt, kun hinnat ovat korkealla, harkitaan tarkkaan, mitä ostetaan."
Suurin osa sen metsistä sijaitsee Pirkanmaalla Mänttä-Vilppulassa.
Lue myös:
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
