• Tiekuntia kannustetaan virittämään toimintaansa: Tietämys uuden yksityistielain sisällöstä varsin puutteellinen, todetaan metsäkeskuksen hankkeessa

    Suomen metsäkeskuksen kaksivuotinen hanke Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla yksityistiekuntien hallinnon ja toimivuuden parantamiseksi tulee todelliseen tarpeeseen.
    Projektipäällikkö Arto Valkama Kauhavalta muistuttaa yksityisteiden merkitysestä elinkeinoille, asutukselle ja turvallisuudelle. Tie on oltava kunnossa, että raskailla kuormilla voidaan liikkua tai päästään kotona olevan vanhuksen luo neljä kertaa vuorokaudessa.
    Projektipäällikkö Arto Valkama Kauhavalta muistuttaa yksityisteiden merkitysestä elinkeinoille, asutukselle ja turvallisuudelle. Tie on oltava kunnossa, että raskailla kuormilla voidaan liikkua tai päästään kotona olevan vanhuksen luo neljä kertaa vuorokaudessa. Kuva: Arto Takalampi
    Metsä|Metsä
    24.5.202207:00
    Arto Takalampi
    Kauhava

    Hankkeen keskeisenä tavoitteena on saada yksityistiekunnat toimimaan ja saamaan hallintonsa kuntoon sekä lisätä tietoa uudesta yksityistielaista, sillä tietämys sen sisällöstä on varsin puutteellinen.

    ”Vuonna 2019 uudistunut yksityistielaki toi uusia velvoitteita tiekunnille, ja toimiva tiekunta on lähes välttämättömyys”, tiivistää hanketta vetävä pitkän linjan yksityistieasiantuntija, projektipäällikkö Arto Valkama Kauhavalta.

    Useat kunnat hoitavat ja rahoittavat yksityisteiden hoidon ja peruskunnostuksen niiden yksityisteiden osalta, joiden varsilla on asutusta. Aiemmin kunnat ovat voineet hakea itse ely-keskukselta rahoitusta peruskunnostushankkeisiin.

    Uusi laki muutti kuvion. Nyt tiekunnan on oltava järjestäytynyt, pidettävä kokous ja päätettävä rahoituksen hakemisesta. Avustusten saamisella on iso merkitys etenkin peruskunnostushankkeissa.

    ”Ongelmana on, että monet tiekunnat on perustettu 70-luvulla, sitten tie on otettu kunnan hoitoon eikä tiekunta ole sen jälkeen kokoontunut kertaakaan”, hän havainnollistaa.

    Kokouskäytäntökin muuttui. Kun ennen riitti pelkkä ilmoitus paikallislehdessä kokousten koollekutsumiseksi, nyt se on vain täydentävä kutsu. Osakkaille on lähetettävä henkilökohtainen kokouskutsu kaksi viikkoa aikaisemmin.

    ”Vähintään neljän vuoden välein järjestettävässä kokouksessa myös etäosallistuminen on mahdollista. Kokouspaikka on kuitenkin oltava fyysinen”, Valkama korostaa.

    ”Tällä hankealueella on selvästi niukkuutta palveluissa ja ammattitaitoisia osaajia tarvitaan lisää.”

    Tiekunnan asioista valittaminen tielautakunnalle jäi pois, kun lautakunnat lakkautettiin. Nyt on tehtävä oikaisuvaatimus tiekunnalle, jonka on käsiteltävä valitus uudestaan, koski se osakaskunnan tai hoitokunnan kokousta.

    Päätökseen tyytymätön voi nostaa kanteen siihen käräjäoikeuteen, jossa toimii myös maaoikeus. Valkaman mukaan jo tähänastiset kokemukset osoittavat, että se maksaa.

    Kun yksityistiet hoidetaan säännöllisesti, se maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti pitkässä juoksussa, kun peruskunnostus siirtyy myöhemmäs, projektipäällikkö Arto Valkama muistuttaa.
    Kun yksityistiet hoidetaan säännöllisesti, se maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti pitkässä juoksussa, kun peruskunnostus siirtyy myöhemmäs, projektipäällikkö Arto Valkama muistuttaa. Kuva: Arto Takalampi

    Olennainen asia hankkeessa on tiedottaa tieisännöinti- eli hallintopalvelujen käytöstä. Tehdyssä esiselvityshankkeessa 360 tiekunnasta 60 prosenttia ilmoitti olevansa valmis ostamaan palveluja.

    ”Testaammekin hankkeen yhteydessä palvelujen kilpailutukseen tehtyä tarjouspyyntölomaketta”, Valkama sanoo.

    Hankkeen yhteydessä on pidetty webinaareja sekä pienryhmien kokoontumisia, joissa on keskitytty tiekuntien kokemiin tarpeisiin. Ne kulminoituvat aika pitkälle tieisännöintipalvelujen käyttöön.

    Tieisännöintiä voivat tarjota monet alan yritykset ja yhdistykset. Valkama huomauttaa, että kyse on erikoisalasta, jossa pitää hallita vaikkapa tieyksiköinti, joten se vaatii oman ammattiosaamisensa.

    ”Tällä hankealueella on selvästi niukkuutta palveluissa ja ammattitaitoisia osaajia tarvitaan lisää.”

    Rakennuttamansa 300 kilometrin metsätiekokemuksella Valkama näkisi mieluusti tiekunnille tarjottavien hallintopalvelujen laajenevan myös kunnossapitoon ja perusparannuksiin. Siihen on tarvetta, sillä teiden hoito on puutteellista.

    ”Kokeilemmekin hankkeessa, että joku tieisäntä ottaisi hoitaakseen ja kilpailuttaisi tietyn kulmakunnan kaikkien tiekuntien lanaukset, vesakon poistot ja sorastukset. Silloin esimerkiksi 100 kilometrin lanaus kiinnostaisi urakoitsijoita eri tavalla kuin viiden kilometrin lanaus.”

    ”Näin tiet tulisi asiallisesti hoidettua ja siitä kertyisi säästöä pitkässä juoksussa, kun peruskunnostus siirtyisi myöhemmäs”, Valkama sanoo.

    Artikkelin aiheet
    yksityistielaki
    Suomen metsäkeskus
    tiekunnat
    tieisännöinti
    Etelä- ja Keski-Pohjanmaa
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa