• Juuri päättyneet Savukukko-metsästysrikoskäräjät oli erikoinen näytös, josta ei käänteitä puuttunut

    Puistattava, hämmentävä ja sekava. Nämä kolme sanaa kuvaavat Savukukko-käräjöintiä alusta loppuun.
    Tilaajalle
    Käräjäoikeuden tekemästä ratkaisusta tulee valittaa hovioikeuteen 30 päivän kuluessa ratkaisun antamisesta.
    Käräjäoikeuden tekemästä ratkaisusta tulee valittaa hovioikeuteen 30 päivän kuluessa ratkaisun antamisesta. Kuva: Kari Lindholm
    Metsä|Erä
    21.2.202510:00
    Analyysi
    Eija Vallinheimo

    Savukukko-metsästysrikosvyyhti on monella tapaa poikkeuksellinen. Tapauksesta paisui Suomen historian suurin metsästysrikostapaus.  Erityisesti törkeiden metsästysrikossyytteiden määrä, 14 kappaletta, on poikkeuksellisen suuri.

    Ylä-Savossa paljastuneen laajan laittoman metsästyksen pitkä kesto on myös erikoista. Laitonta jahtia on harrastettu tiettävästi ainakin vuosina 2019–2023.

    Tässä vaiheessa tiedossa on, että vyyhti alkoi purkautua loppuvuonna 2022. Tuolloin Metsähallituksen erätarkastajat ilmoittivat epäillystä laittomasta hirvijahdista Kainuun rajavartiostolle, joka käynnisti asiassa rikostutkinnan. Saman tutkinnan aikana viranomaiset löysivät myös todisteita suurpetojen laittomasta metsästyksestä.

    Itä-Suomen poliisin rikosylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen kertoi Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa heinäkuussa epäiltyjä olevan noin 50. Kun poliisin esitutkinta valmistui, epäiltyjä oli yhteensä 34, syytteen sai lopulta 31 henkeä. Näin suuri epäiltyjen joukko tekee tapauksesta merkittävän ja poikkeuksellisen laajan. Mukana oli myös henkilöitä, jotka ovat toimineet erilaisissa riistahallinnon ja metsästysseurojen luottamustehtävissä.

    Esitutkintamateriaalia kertyi lopulta noin tuhat sivua. Esitutkinnan oli alun perin ajateltu valmistuvan kesäkuun lopulla, mutta aikataulu venyi yli kahdeksalla kuukaudella. Käräjäoikeus alkoi käsitellä tapausta 10. helmikuuta.

    Tapauksessa on ollut monenlaisia käänteitä ja se on tuonut esiin myös sekavan oikeustilan koskien laite-etsintöjä. Pohjois-Savon käräjäoikeus päätti, että laite-etsinnällä saatuja todisteita voidaan käyttää, kun taas Pohjois-Karjalan käräjäoikeus teki päinvastaisen päätöksen hiukan aikaisemmin. Epäselvyyden taustalla on EU-tuomioistuimen syksyllä tekemä päätös, jonka mukaan poliisin suorittama laite-etsintä on laiton, jos tuomioistuin ei ole ennakkoon antanut siihen lupaa.

    Lisää aiheesta
    • Suden talja. Kuva poliisin esitutkintamateriaalista.

      Erä | Yle: Oikeuden mukaan syyttäjä voi hyödyntää poliisin laite-etsintöjä Savukukko-oikeudenkäynnissä

    Toinen hämmennystä aiheuttanut seikka on ollut se, että useampi syytetty kertoi käräjillä tunnustaneensa tekoja kuulusteluissa muun muassa siksi, että pääsisi kuulusteluista nopeammin pois. Yleensä metsästysrikoksia ei juurikaan tunnusteta.

    Syyttäjä päätti tunnustusten perumisten takia teettää lisätutkinnan siitä, miten salametsästysvyyhdin esitutkinta ja epäiltyjen kuuleminen on sujunut, ja onko ne tehty asiaankuuluvin tavoin. Poliisit ovat oikeuden edessä vakuuttaneet toimineensa kuulusteluissa asianmukaisesti.

    On vaikea päätellä, mistä on kyse. Esitutkintamateriaaleja selatessa näkyy, että syytettyjen muisti on ollut muutoinkin hämmentävän huono. Toisaalta myös tutkintaa tekevillä viranomaisillakin on varmasti ollut paineita saada aikaan vahva näyttö, etenkin kun metsästäjiä on jatkuvasti syytetty laittomasta metsästyksestä ja kerrottu, että suurin osa siitä on näkymätöntä piilorikollisuutta.

    Käräjäoikeus arvioi, että tuomiot annetaan huhtikuun lopussa, mutta todennäköistä on, että tapaukset menevät vielä ainakin hovioikeuteen.

    Kirjoittaja on MT:n erätoimittaja.

    Lisää aiheesta
    • Esitutkintamateriaalina oleva suden turkki.

      Erä | SS: Savukukko-käräjillä jälleen erikoinen käänne – epäiltyjen kuuleminen tutkintaan

    • Todistusaineistona oleva suden turkki.

      Erä | Suomen suurimman metsästysrikosvyyhdin pääsyytettyjä uhkaavat pitkät ehdolliset vankeusrangaistukset ja metsästyskiellot

    • Saako syytetyt tulla metsästysseuran nuotiotulille vai pitääkö jäsen hylätä kokonaan, Savon Sanomien jutussa pohditaan.

      Erä | SS: Lapinlahti joutui ikävän huomion kohteeksi Savukukko-metsästysrikoskäräjien takia – ”Eihän toiminta ole ollut yleisesti tiedossa”

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle