• Muistoja marjametsän mättäiltä: Radiossa soinut Emma herätti haaveen omasta kitarasta – ”Markkojen kuva mielessäni lähdin poimimaan kitaraani puolukka kerrallaan”

    MT julkaisee kesällä verkossa Marjastamassa-kirjoituskilpailun satoa.
    Kuva: Aune Sinkkonen
    Metsä|Marjat ja sienet
    2.7.202215:00
    Anni-Sofia Hoppi

    MT julkaisee kesän mittaan verkossa Arktisten Aromien ja Itä-Suomen yliopiston järjestämän Marjastamassa-kirjoituskilpailun tarinoita. Kilpailu jatkuu 15. elokuuta saakka. Lisää tietoa löydät aiemmasta jutusta.

    Rautalankaemma ja puolukat

    10-vuotislapsuuskesänäni Virenin vuonna 1972 (lat. AV, anno virenius) satuin kuulemaan isoäidin peruja olevasta Philipsin putkiradiosta The Sounds -yhtyeen rautalankaversion Emma-kappaleesta. Tuon musiikin sytyttämästä tunnetilastani en kuulijalle kuitenkaan voi kertoa tyhjentävästi, koska se oli niin henkilökohtaisen totaalinen, valtaansa ottava ja immersiivinen. Itse pystyn vielä lähes puoli vuosisataa kokemuksen jälkeen tuon tunteen tavoittamaan – puolukoita poimiessa. Tätä tunnetta en koe muita marjoja poimiessa, esimerkiksi maukkaat, makeat ja terveelliset mustikat ovat täysin vapaita tämmöisestä totaalisesta assosiaatiokytkennästä.

    Emma-kokemuksen myötä minulle tuli vastustamaton tarve ostaa kitara. Rahaa ei kuitenkaan ollut. Äitimuori kehotti, että mene metsään keräämään puolukoita, niin saat rahat kitaraasi. Tuo kehotus ja markkojen kuva mielessäni lähdin puolen kilometrin päässä Seinäjoen suunnassa siintävään metsään poimimaan kitaraani puolukka kerrallaan. Syksyllä 1972 koulujen alettua, koulupäivien jälkeen suuntasin taajaan motivoituneena metsään, etsien yhä satoisampia Kuortaneen Mäyryn kylän metsien kumpuja. Kuinka onnellinen olinkaan tulevasta kitarastani. En tuntenut poimintaa työlääksi, koska motivaatio oli niin totaalinen.

    Läheiseen Osuuskauppaan satoani myytyäni ja sadan markan tuloon päästyäni minulle kerrottiin, että nyt täytyisi poimia myös omiksi kotitarpeiksi korvauksetta. Mikä totaalinen tyrmäys motivaatiooni. Ei kai, mitä pahaa minä olen tehnyt ahkeroidessani. Ei auttanut, odotin kuitenkin ”rangaistuksenjälkeistä” hetkeä, jolloin voisin syöksyä marjametsään jälleen itselleni tuloa ja kitaranodotuksen iloa tuottaen.

    Eräänä päivänä isä oli sitten käynyt Alavudella Pertsan musiikkiliikkeessä ja hankkinut pyytämättä ja yllätyksenä akustisen Landolan 120 markalla. Vanhaan hanurivetoiseen tanssimusiikkiin mieltynyt isäni halusi kai itsekin kuulla jotain nuorisomusiikkiakin. Itse keräämäni rahat sain kuitenkin pitää itselläni, tästä olin kiitollinen. Pertsa oli sanonut isälle, että kyllä hän vois opettaa soittamaankin, mutta isäni oli todennut, että ”ei tartte, ne opetteloo itte korvakuulolta”. Myöhemmin selvisi, että isäni vierasti myyjämuusikon vasemmistolaisuutta, ja siten kitaransoiton opettajanakin hän ehkä oli musiikkipoliittisesti epäilyttävä. Itse en politiikasta tuolloin mitään ymmärtänyt, halusin vain kitaran.

    Kuortaneen kirkonkylään yläkouluun siirtyessäni ensimmäisellä 7-luokkamme musiikintunnilla Mannisen Airi kysyi, kenellä on kotona soittimia. Olin ujona vain hipi hiljaa ja hissukseen. Kaverit kuitenkin paljastivat opettajalle, että Jarilla on kotona kitara. No, Manniska etsi luokasta Landolan, ja kehotti soittamaan jotain. Mitäpä muuta vedin ujoudesta ja julkisen esiintymisen pelosta vapisevin sormin kuin Emman. Olisin mieluummin törmännyt vaikka karhuun marjareissullani, kuin itseoppineena soittanut julkisesti seiskaluokalla.

    Nyt musisointihistoriaa on karttunut siis puoli vuosisataa. Vieläkin muistan elävästi nuo hetket ja ajatukset, Landolan ja puolukat. Puolukkametsässä nykyään erityisesti mielenvirkeyttä syksyisin harjoittaessani ja nimenomaan puolukkaisen marjakummun ääreen jälleen poimurilla kumartuessani, tavoitan vieläkin lapsena kokemani äärimmäisen positiivisen tunteen, kuinka puolukat, Emma ja kitara kuuluvatkaan elämää suuremmalla tavalla yhteen.

    Jönssi

    Lue myös muut marjatarinat:

    Muistoja marjametsän mättäiltä: Maaseudulla lähes kaikki lapset, nuoret ja vanhemmat marjastivat – "Joskus uppos suohon, mutta aina sieltä pääsi pois”

    Muistoja marjametsän mättäiltä: Nopea keruutahti herätti äidin epäilykset – ”Keksin, että laitan sammalta mukin pohjalle ja kerään vaan pintaan mustikat”

    Muistoja marjametsän mättäiltä: Hillat jäivät haaveeksi kovasta yrityksestä huolimatta, paikallisten marjavainu vei voiton

    Muistoja marjametsän mättäiltä: "Loppujen lopuksi onneni koostuu pitkälti luonnon ymmärryksestä ja arvostuksesta"

    Artikkelin aiheet
    Marjastamassa-kirjoituskilpailu
    muistelmat
    puolukanpoiminta
    kitara
    musiikki
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle