• München suunnittelee puutaloista helpotusta asuntopulaan

    Suurkaupungissa puurakenteisia kerrostaloja halutaan rakentaa parkkialueiden päälle.
    Saksalaissuunnitelman mukaan autojen parkkialueiden päälle voitaisiin rakentaa edullisia puutaloja. Kuvan parkkialue on Suomesta.
    Saksalaissuunnitelman mukaan autojen parkkialueiden päälle voitaisiin rakentaa edullisia puutaloja. Kuvan parkkialue on Suomesta. Kuva: Pekka Fali
    Metsä
    16.3.201620:00
    Hanna Lensu

    Puurakenteista koottavista kerrostaloista toivotaan helpotusta eteläsaksalaisen Münchenin asuntopulaan.

    Suurkaupungissa suunnitellaan puukerrostaloja, joilla katettaisiin autojen paikoitusalueita, kertoo Süddeutsche Zeitung -sanomalehti.

    Ensimmäisen puukerrostalohankkeen on määrä käynnistyä lehden mukaan vielä tänä vuonna. Pilottiprojekti sijaitsee Neuhausenin kaupunginosassa, missä 4 200 neliön kokoisen pysäköintialueen päälle aiotaan rakentaa nelikerroksinen puurakenteinen talo. Parkkipaikan ylle on määrä tulla 120 kohtuuhintaista asuntoa. Myös autojen pysäköinti jatkuu paikalla edelleen.

    Asunnot sopivat lehden mukaan esimerkiksi työharjoittelijoille, opiskelijoille tai pakolaisille.

    Hankkeen suunnittelijoiden mukaan uudenlainen toimintatapa tarjoaa myös esimerkiksi kauppaketjuille aivan uusia liiketoimintamahdollisuuksia, jos ne pystyvät jatkossa hyödyntämään pysäköintialueita asuinkäyttöön.

    Süddeutsche Zeitungin juttu aiheesta.

    Artikkelin aiheet
    puukerrostalot
    asuntopula
    München
    Neuhausen
    kaupunkisuunnittelu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle