• Postimees: Virolaismiehet pelastivat koiran jäistä – paljastuikin eläinlääkärissä sudeksi

    Koko matkan eläinlääkäriasemalle susi nukkui sitä kuljettaneen miehen mukaan rauhallisesti.
    Kuvan susi ei liity tapaukseen.
    Kuvan susi ei liity tapaukseen. Kuva: Timo Aalto
    Metsä
    22.2.201917:31
    Matti Tuominen

    Virolaismiehet pelastivat torstaina Sindin kaupungissa, Virossa jäihin tippuneen koiran, joka paljastui eläinlääkärikäynnin aikana sudeksi. Asiasta kertoo virolaislehti Postimees.

    Miehet pelastivat jäissä näkemänsä koiraeläimen, käärivät sen pyyhkeeseen ja veivät eläimen lämmittelemään autoonsa. Hetken kuluttua miesten mieleen juolahti ajatus siitä, ettei heidän koiraksi luulemansa eläin olisikin susi. Tuolle ajatukselle ei kuitenkaan uhrattu sen kummemmin aikaa.

    Myöhemmin sudeksi paljastunut eläin kiikutettiin pärnulaiselle eläinklinikalle. Koko tuon matkan ajan susi nukkui sitä kuljettaneen miehen mukaan rauhallisesti. Vielä eläinklinikan eläinlääkäritkään eivät ymmärtäneen, että kyseessä todella oli susi. Asia paljastui Postimees-lehden mukaan lopulta vasta sitten, kun paikalla ollut metsästäjä kertoi miehille, että he olivat pelastaneet suden.

    Eläinklinikan johtaja Tarvo Markson kertoo lehden haastattelussa, että hoitoon tuotu susi kärsi hypotermiasta sekä sokista. Kun susi virkosi, tilanne alkoi klinikan johtajan mukaan muuttua vaaralliseksi. Niinpä susi päätettiin laittaa häkkiin. Johtaja toteaa lehden haastattelussa, että susi oli arviolta vuoden ikäinen urossusi. Mikäli susi olisi ollut täysikasvuinen, olisi sen kanssa toimiminen ollut hänen mukaansa jo vaikeampaa.

    Postimees: Pictures and video: men rescue wolf they mistake for a dog

    Artikkelin aiheet
    susi
    Viro
    eläinpelastus
    Postimees
    Tarvo Markson
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua