• Miten metsätilan kanssa toimitaan avioerossa? Asiantuntija suosittelee miettimään metsätilan tulevaisuutta

    Avioeron osituksessa kannattaa välttää metsätilan pirstomista. Tasinkona saatu metsä voi sisältää oikeuden metsävähennykseen ja poistoihin.
    Tilaajalle
    Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä
    11.1.202110:00
    Meeri Ylä-Tuuhonen

    Metsätilat vaihtavat omistajaa yleensä perintönä, lahjana tai kauppana. Omistajanvaihdos saattaa kuitenkin tulla eteen myös avioeron myötä.

    Tavanomaisin on tilanne, jossa puolisoilla ei ole keskinäistä avioehtoa, sanoo johtava asiantuntija Antti Pajula Suomen metsäkeskuksesta.

    ”Silloin osituksessa lasketaan yhteen heidän koko omaisuutensa, kuten asunto, kiinteistöt, pörssiosakkeet, rahasto-osuudet, metsät, pellot, rahavarat ja autot”, Pajula listaa.

    Puolisoilla saattaa kuitenkin olla myös sellaista omaisuutta, johon toisella puolisolla ei ole avio-oikeutta. He ovat voineet saada esimerkiksi metsää lahjana tai perintönä omilta vanhemmiltaan tai isovanhemmiltaan.

    Lahjakirjassa tai testamentissa voi olla määräys, jonka mukaan lahjan tai perinnön saajan aviopuolisolla ei ole avio-­oikeutta saatuun tai perittyyn metsään, Pajula sanoo.

    ”Se on nykyään hyvin yleinen tapa. Sillä halutaan ikään kuin varmistua siitä, että metsä pysyy suvussa. Avioeron yhteydessä tämä tarkoittaa sitä, että se metsä ei ole osituksen kohteena.”

    Jos aviopuolisot omistavat useita metsätiloja, voi määräys koskea niistä vain osaa. Silloin osa metsäomaisuudesta on osituksen piirissä ja osa taas ei.

    Tila-arvio tarpeen

    Osituksessa kaikelle avio-oikeuden alaiselle omaisuudelle pitää määritellä käypä arvo. Se on hinta, joka omaisuudesta olisi mahdollista saada sitä myytäessä.

    Metsäomaisuuden käypä arvo saadaan selville tila-arvion avulla. Niitä tekevät muun muassa metsänhoitoyhdistykset, metsäyhtiöt ja metsäpalveluyrittäjät.

    Jos pariskunnalla ei ole avioehtoa eikä avio-oikeutta ole rajattu muuten pois, kaikki metsätilat otetaan huomioon osituksessa, sekä yhteiset että vain toisen puolison nimissä olevat.

    Kun puolisoiden omaisuus on laskettu yhteen, vähennetään summasta mahdolliset velat. Useimmiten velkaa on asunnosta tai talosta.

    ”Jos brutto-omaisuus on 400 000 euroa, ja velkaa on 100 000 euroa, on netto-omaisuus tällöin 300 000 euroa. Osituksessa pyritään silloin siihen, että molemmille jää 150 000 euroa.”

    Aina omaisuus ei kuitenkaan mene osituksessa tasan. Tällöin enemmän avio-oikeuden alaista omaisuutta saava suorittaa puolisolleen tasinkoa.

    ”Suurin omaisuusmassa on yleensä asunnossa. Jos se jää toiselle puolisoista, se sanelee omaisuuden jakoa. Tavallisesti tasinkoa maksaa se, joka jää asumaan yhteiseen asuntoon”, Pajula sanoo.

    Metsätila käy tasinkona

    Tasingon voi maksaa rahana tai luovuttamalla puolisolle jotakin muuta omaisuutta. Tasingon maksaja saa itse päättää, missä muodossa hän tasingon suorittaa.

    Metsätila on yksi vaihtoehto tasingon suorittamiseksi, Pajula muistuttaa.

    ”Jos esimerkiksi vaimo jää asumaan avioparin yhteiseen asuntoon, voi hän siirtää omissa nimissään olevan metsätilan tasinkona miehelleen.”

    Tällöin osituksen jälkeen on tärkeää hakea metsätilalle lainhuuto ja ottaa huomioon kaksi verotuksellista seikkaa, Pajula sanoo.

    ”Kun metsätila vaihtaa omistajaa aviopuolisolta toiselle osituksessa, kyseessä on vastikkeeton saanto, jolloin käyttämätön metsävähennyspohja siirtyy uudelle omistajalle.”

    Samalla uudelle omistajalle siirtyvät myös keskeneräiset poisto-oikeudet esimerkiksi ojituskustannuksista tai metsätien rakentamisesta.

    ”Poistojen ja metsävähennyksen siirtäminen on uuden metsänomistajan vastuulla. Asia hoituu, kun hän kirjaa ne seuraavaan veroilmoitukseensa.”

    Metsät aktiiviselle

    Antti Pajula tekee paljon sukupolvenvaihdos- ja omistajanvaihdosneuvontaa. Hän suosittelee miettimään erotilanteessa myös metsätilan tulevaisuutta.

    ”Usein toinen puolisoista on ollut aktiivisempi metsäasioissa. Minusta kannattaisi miettiä erossa sitäkin, että metsätila jäisi sille, joka on kiinnostunut metsänhoidosta ja tietää, mitä metsässä tehdään.”

    Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista tai taloudellisesti järkevää, ja metsää voi erossa päätyä molemmille osapuolille.

    Pajula muistuttaa, että halutessaan metsätilasta pääsee nykyään vaivatta eroon vapailla markkinoilla, jos metsätalouden harjoittaminen ei kiinnosta.

    Hänestä hyvä periaate avioerotilanteissa on se, että metsä­tiloja ei pirstottaisi, koska se heikentää aina metsätalouden kannattavuutta.

    ”Jos metsäpalsta ja kesämökki ovat samalla kiinteistöllä, silloin voi olla järkevää lohkoa metsäpalsta toiselle ja kesämökki toiselle osapuolelle. Nehän ovat eri omaisuuseriä.”

    Metsä voi eron jälkeen jäädä joksikin aikaa myös puolisoiden yhteiseen omistukseen, jos metsätilalle on ajateltuna yhteiselle lapselle tai lapsille suunnattu sukupolvenvaihdos.

    ”Erohan ei muuta lasten ja vanhempien välistä sukulaisuussuhdetta, ja tietyt veroporkkanat ovat edelleen käytettävissä, vaikka vanhemmat eroaisivat.”

    Artikkeli on julkaistu Aarteessa 11/2020.

    Tasingon laskeminen

    • Kun velat on vähennetty omaisuuden arvosta, puolisoiden yhteinen netto-omaisuus on 300 000 euroa.
    • Toinen saa siitä osituksessa 100 000 euron arvoisen osuuden, ja toisen osuuden arvoksi lasketaan 200 000 euroa.
    • Tällöin suuremman osuuden saanut maksaa puolisolleen tasinkoa 50 000 euroa.

    Avioehtoja on erilaisia

    • Metsäkeskuksen asiantuntijan Antti Pajulan mukaan metsää omistavien aviopuolisoiden keskinäinen avioehto on yleisin isoilla maa- ja metsätiloilla.
    • ”Isoilla tiloilla avioehdolla halutaan ehkäistä metsäomaisuuden pirstoutuminen avioerossa ja siten turvata metsätilan elinkelpoisuus myös mahdollisen avioeron jälkeen.”
    • Avioehtoja on erilaisia. Tavallisesti se laaditaan siten, että avio-oikeus suljetaan pois kaikesta omaisuudesta. Useimmiten avioehto koskee kummankin puolison omaisuutta.
    • Avioehto voidaan laatia myös niin, että se koskee vain toisen puolison omaisuutta tai vain jotakin tiettyä omaisuutta, kuten metsää.
    • Pajulan mukaan puolisot voivat laatia myös sellaisen avioehdon, joka realisoituu vain avioerossa. Jos avioliitto päättyy toisen puolison kuolemaan, leskellä on normaali avio-oikeus.
    Artikkelin aiheet
    avioero
    metsätila
    omaisuuden jako
    tasinko
    verotus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle