• Metsänomistajilleverokoulutusta

    Metsä
    15.1.201415:00
    Suvi Jylhänlehto

    Metsänomistajalla on edessään jokavuotinen savotta.

    Metsäveroilmoitusta varten pitää käydä läpi viimevuotiset puukauppatulot ja metsänhoidon menot.

    Suomen metsäkeskus järjestää tammi–helmikuussa veroiltoja metsänomistajille.

    ”Mieltä askarruttavat usein poistot, metsävähennys tai esimerkiksi mönkijän käyttö. Pääsääntöisesti metsäveroissa pääsee pelkällä pääomaverolla, ja tuloista riippuen ei aina tarvita sitäkään. Mutta ei ole mahdotonta, että metsänomistaja saa nauttia pääomatulo- ja arvonlisäveron lisäksi myös luovutusvoitto-, varainsiirto-, perintö- ja lahjaveroista”, metsäkeskus valottaa.

    Pirkanmaalla alkaa tänään keskiviikkona ”Massiivinen metsäverokiertue”, jonka tilaisuuksissa kouluttaa metsäneuvoja Matti Äijö Suomen metsäkeskuksesta. Kiertueen tavoite on kouluttaa tuhat metsänomistajaa.

    ”Kaikki metsänomistajat ovat tervetulleita koulutuksiin kuulemaan uusista metsäveroasioista ja kertaamaan myös vanhoja”, metsäkeskus rohkaisee.

    Myös monet metsänhoitoyhdistykset, muun muassa Kanta-Häme, Pudasjärvi, Länsi-Pohja ja Etelä-Karjala, järjestävät jäsenilleen verokoulutuksia.

    SUVI NIEMI

    www.metsakeskus.fi/tapahtumat

    www.mhy.fi/metsanhoitoyhdistykset/tapahtumat

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    metsäomistus
    verotus
    koulutus
    Suomen metsäkeskus
    metsänomistaja
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle