• Pohjoisessa joulukuusen saa kympillä, mukaan tarvitset kuitenkin oman sahan

    Etelä-, Keski- ja Itä-Suomessa Metsähallituksen lupamyyntiä ei ole, koska alueilla on suhteellisen vähän valtion metsiä ja ne ovat hajallaan.
    Lupa oikeuttaa hakemaan enintään kolme metriä pitkän joulukuusen valtion talouskäytön piirissä olevista monikäyttömetsistä.
    Lupa oikeuttaa hakemaan enintään kolme metriä pitkän joulukuusen valtion talouskäytön piirissä olevista monikäyttömetsistä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Koti
    23.11.202222:00
    Suvi Jylhänlehto

    Joulupuun voi tänäkin vuonna hakea valtion metsästä Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien alueilla – kun on ensin hankkinut siihen luvan. Lupa maksaa kymmenen euroa ja sen saa ostettua Eräluvat-verkkokaupasta, Metsähallitus tiedottaa.

    Lupa oikeuttaa hakemaan enintään kolme metriä pitkän joulukuusen valtion talouskäytön piirissä olevista monikäyttömetsistä.

    Enontekiön, Utsjoen ja Inarin kunnissa joulukuusiluvalla joulupuuksi saa hakea männyn. Joulupuu noudetaan tien varresta, korkeintaan parinkymmenen metrin etäisyydeltä.

    Enontekiön, Utsjoen ja Inarin kunnissa joulukuusiluvalla joulupuuksi saa hakea männyn.

    Joulupuuta ei saa hakea suojelu- tai retkeilyalueilta, Metsähallitus muistuttaa.

    Luvan ostajan on varmistettava, että kiikarissa oleva joulupuumetsä kuuluu Metsähallituksen metsätalouskäytössä oleviin metsiin. Helpoiten asian voi tarkistaa Retkikartasta valitsemalla kartasta tason ”metsätalouden monikäyttömetsät”.

    Ennen kuusenhakuun lähtemistä kannattaa lumisena aikana tarkastaa, että metsätie on aurattu. Metsäteiden tilannekuvaa voi tarkastella teidenhoitosivustolla.

    Etelä-, Keski- ja Itä-Suomessa lupamyyntiä ei ole, koska alueilla on suhteellisen vähän valtion metsiä ja ne ovat hajallaan, Metsähallitus perustelee. Lisäksi osa metsistä on erityiskäytössä tai suojelussa.

    Lupaostokset hoituvat verkkokaupan lisäksi Tiedekeskus Pilkkeessä Rovaniemellä (Ounasjoentie 6).

    Lisää aiheesta
    • Jäätynyttä kuusta on hyvä sulattaa viileässä paikassa pari päivää ennen kuin se tuodaan lämpimään sisätilaan.

      Suomalaiset luottavat kotimaiseen joulukuuseen – omista metsistä haetaan reilut 300 000 kuusta

    • Suomalaiset luottavat kotimaiseen joulukuuseen.

      Joulukuusi hankitaan useampaan kuin joka toiseen kotiin – näillä vinkeillä saat kuusen kukoistamaan

    • Verkkopalvelusta voi seurata ajankohtaista tietoa aurauksista ja lanauksista.

      Liikenne | Onko metsätie jo aurattu? Metsähallitus näyttää kunnossapitotiedot nyt avoimessa verkkopalvelussa

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Puhdistusharja askelmaan

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuunatut Crocsit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuurnalaatikko talteen