
Hakkuukoneen puomin liike hidastuu ohikiitävän hetken ajan kahden rinta rinnan kasvavan männyn edessä. Sitten Tuomo Häkkinen ohjaa kouran hoikemman puun tyvelle.
”Nämä molemmat ovat tyveltä hieman lenkoja. Jos tuo ohuempi olisi ollut suora, olisin jättänyt sen.”
Tuomo Häkkinen on puunkorjuupalveluita tarjoavan Kivelä Group Oy:n perustaja ja pitkän linjan metsäammattilainen, jonka tämänpäiväinen työmaa sijaitsee Jyväskylän Oravasaaressa Ilmopohjan kylällä.
”Tämä on poikkeuksellinen kohde, puut ovat ikäisekseen tosi järeitä. Suurimmista rungoista tulee tukkia, mitä ei yleensä koskaan ensiharvennuksilta kerry.”
Metsänomistaja Marko Valkonen ei ole hakkuupäivänä kotona mutta kertoo puhelimessa, että männikkö on istutettu 1980-luvun alussa entisen koivikon paikalle.
”Metsätalous on meille viljelytoiminnan ohella tilan toinen kivijalka. Siksi minulle on tärkeää, että metsät hoidetaan ja harvennetaan oikeaan aikaan.”

Työkoneena Tuomo Häkkisellä on Komatsu 901, Komatsun pienin hakkuukone, joka Häkkisen mukaan soveltuu hyvin juuri harvennuksille.
”Kone on sopivan kokoinen ja tehokas. Ei liian iso, muttei sillä yksikään puu harvennuksilla tekemättäkään jää.”
Toinen kone, Logset 5H, on vielä kymmenisen senttiä Komatsua kapeampi ja Häkkisen mukaan huomattavasti Komatsua ketterämpi. Puomi on molemmissa koneissa 11-metrinen.
Se, minkä kokoisella hakkuukoneella ensiharvennuskohteet tulisi hakata, jakaa mielipiteitä metsäammattilasten keskuudessa. On niitäkin, joiden mielestä järeän kokoluokan koneen käytölle ei ole mitään estettä.
”Olen itsekin nähnyt kohteita, jotka on tehty isolla koneella. Onhan ne siististi tehtyjä, mutta minulla on metriä kapeammat ajourat”, Häkkinen sanoo.
Ajokoneena Häkkisen aliurakoitsijalla Arto Jussilalla on Logset 5F. Leveilläkin teloilla se mahtuu kulkemaan 3,5-metrisillä ajourilla, kun tavallisempaa on, että ajouran leveys on noin 4,5 metriä.
Toisinaan leveämmän ajouran kielteisiä vaikutuksia pyritään kompensoimaan sijoittamalla urat kauas toisistaan.
”Joskus näkee ensiharvennuksia, joissa on käytetty 25 metrin uraväliä ja joihin on haettu riittävää tiheyttä jättämällä uravälien keskelle parin kolmen metrin koskematon kaistale. Oma tavoitteeni on tehdä tasainen metsä. Puusto saattaa hakkuun jälkeen näyttää harvemmalta, mutta siellä ei ole niitä keppejä välissä.”
Tuomo Häkkinen on itsekin metsänomistaja ja tietää tarkkaan, millaiseen asentoon haluaa omat ensiharvennusmetsänsä harventaa. Toisen metsää hakatessaan hän kuitenkin tekee aina omistajan toiveen mukaan. Esimerkiksi oikea kasvatustiheys on monesti herkkä asia.
”Omat metsäni harvennan rohkeasti, mutta osa isännistä on hyvin tarkkoja sen suhteen, ettei metsästä hakata liian harvaa.”
Häkkinen toivoo, että metsänomistaja kertoisi aina hakkuukoneen kuljettajalle mahdollisimman tarkkaan omista tavoitteistaan, jotta pettymyksiltä vältyttäisiin.
Häntä hymyilyttää, kun muisto eräästä työmaasta nousee hänen mieleensä. ”Menin leimikolle kolmantena motokuskina, kaksi edellistä isäntä oli lennättänyt pellolle.”
Ennen koneen käynnistämistä Häkkinen kyseli tarkkaan vanhalta isännältä, millaiseen asentoon hän halusi metsän hakattavan.
”Hän sanoi, että metsä pitäisi pystyä harventamaan vielä kahdesti ennen päätehakkuuta.”
Häkkinen teki työtä käskettyä ja jätti metsän tavanomaista tiukemmaksi.
”Isäntä oli niin tyytyväinen, että häneltä tuli juuri tilaus tuhannen motin leimikosta.”
Myös Marko Valkoselle oli tärkeää, että harvennuksen hoitaa nimenomaan Häkkinen. ”Tuomo on tällä alueella hyvän miehen maineessa”, hän kehaisee.
Joskus käy niinkin, että metsänomistajan ja Häkkisen näkemykset siitä, miten metsä kannattaisi hakata, menevät pahan kerran ristiin.
Näissä tilanteissa Häkkinen harventaa metsän isännän toiveen mukaan. Sen hän oppi kantapään kautta jo kymmenen vuotta sitten.
”Työmaana oli kuusikko, jonka päältä piti hakata koivuja pois. Raivasin samalla alikasvoksen, tein mielestäni oikein siistiä jälkeä”, Häkkinen muistelee.
Kesken työn metsänomistaja saapui työmaalle ja raivostui.
”Alikasvokseen ei nimenomaan olisi saanut koskea, hän oli ajatellut kasvattaa siitä seuraavan puusukupolven.”
Vaikeimpia ovat Häkkisen mukaan tilanteet, joissa metsänomistaja ei itsekään aivan tiedä, minkä näköiseksi haluaa metsänsä hakattavan.
”Pahimmillaan isäntä saattaa käydä leimikolla pariinkin otteeseen sanomatta mitään. Ja sitten, kun työ on valmis, todeta, että harvaksi meni.”
Ilmopohjan 15 hehtaarin mäntyleimikko etenee tasaista tahtia, noin hehtaarin päivävauhtia.
”Yleensä hakkuutyömailla pyritään havuttamaan ajourat, mutta tällä kertaa toimitaan melkeinpä päinvastoin”, Häkkinen sanoo.
Syynä on ajouran kohdalla kulkeva polku, jota Häkkinen pyrkii suojelemaan parhaansa mukaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hän pui puut ja hakkuutähteet polun molemmin puolin niin, jotta polulla kulkeminen ei vaikeudu.
”Tuossa sadan metrin päässä oleva kuusikko on sen sijaan havutettava hyvin, ettei ajokone särje juurenniskoja.”
Henkilökohtaisesti Häkkinen on sitä mieltä, että ensiharvennukset tulisi toteuttaa aina niin sanotusti laatuharvennuksina eli keskittyä hakkuissa jäävän puuston laatuun.
Metsänomistaja Valkonen on asiasta samaa mieltä.
”Ensimmäinen ja vielä toinenkin harvennus tulisi aina tehdä laatuharvennuksena niin, että huonolaatuista puustoa otetaan voimakkaasti pois.”
Häkkinen muistuttaa, että harvennuskohteilla tukista maksetaan joka tapauksessa noin kymmenen euroa päätehakkuita huonompaa hintaa. Kannattavampaa on siis pyrkiä maksimoimaan tukkisaanto kiertoajan lopussa.
Jotta hakkuujälki olisi niin siisti kuin mahdollista, näkyvyyttä on oltava riittävästi. Häkkinen toivoo, että ennakkoraivaukset muistettaisiin tehdä aina, kun niille on tarvetta.
Valkosen metsässä näkyvyyden suhteen ei ongelmia ole, sillä isäntä käy raivaussahan kanssa metsiään läpi ahkerasti. Tarvittaessa hän tekee itse myös pieniläpimittaiset ensiharvennuskohteet, jotka välttämättä eivät kiinnostaisi puun ostajia.
”Kuitupuun myyn hankintakaupalla, ja energiapuun haketan maatilan tarpeisiin.”
Häkkisen mukaan todella hankalia ryteiköitä tulee onneksi eteen vain muutaman kerran vuodessa. Niissäkin motokuski tekee parhaansa, mutta lopputulos ei ole siisti.
Työmaan olosuhteet vaikuttavat myös kuljettajan työhyvinvointiin.
”Ryteikkö ketuttaa jo aamulla. Sen sijaan hyvässä metsässä työ sujuu niin, että eväätkin meinaavat jäädä syömättä.”
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 10/2021.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
