• Elviiran ukkoset jylläsivät maan etelä- ja keskiosissa

    Torstaina esiintyneissä ukkosissa paikannettiin yhteensä noin 28 500 maasalamaa Suomen maa-alueilla, kertoo Ilmatieteen laitos. Pahin ukkosrykelmä iski Padasjoelle, jossa on metsänhoitoyhdistyksen mukaan satoja kuutiometrejä puuta nurin.
    salama, ukonilta Turussa sunnuntaina
MT OSTANUT OIKEUDET TÄMÄN KUVAN ARKISTOINTIIN
    salama, ukonilta Turussa sunnuntaina MT OSTANUT OIKEUDET TÄMÄN KUVAN ARKISTOINTIIN Kuva: Henrik Mikander
    Metsä
    28.6.201310:46
    MT toimitus

    Helteinen, kostea ja epävakainen säätila mahdollisti rajujen ukkosten syntymisen eilen torstaina. Etelästä pohjoiseen edenneissä ukkosissa paikannettiin yhteensä 28 500 maasalamaa. Ilmatieteen laitoksen (IL) mukaan määrä on huomattava yhden päivän aikana kertyneeksi.

    Lisäksi se on suurempi kuin esimerkiksi vuoden 2010 paljon uutisointia saaneiden Asta- ja Sylvi-rajuilmojen tuottamat salamamäärät. Mittaushistorian aikaista vuorokausiennätystä ei kuitenkaan rikottu; 29.6.1988 ukkoset tuottivat jopa 40 000 maasalamaa.

    IL:n mukaan torstain ukkosissa salamointi oli paikallisesti rajuinta Padasjoella, jossa salamatiheys oli 94 maasalamaa sadalle neliökilometrille. Suuria arvoja havaittiin muuallakin Päijät-Hämeessä sekä Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla, Etelä-, Keski- ja Pohjoismaalla, Pohjois-Savossa sekä Pohjois-Karjalassa.

    Ukkosiin liittyvät rankkasateet aiheuttivat paikoin suuria sadekertymiä. Salamoinnin ja rankkasateen lisäksi voimakkaat puuskatuulet, jotka puhalsivat ajoittain jopa 30 metriä sekunnissa, aiheuttivat vahinkoja.

    Päijät-Hämeen metsänhoitoyhdistyksen metsäneuvojan Marko Leppälän mukaan rajuilma on kaatanut puita ainakin Padasjoen ja Luopioisen rajalla.

    ”Kaatuneita puita on rykelmissä satoja, ellei jopa tuhansia kiintokuutiometrejä”, hän arvioi. Tuhoja ei ole vielä saatu kartoitettua, hän kertoo.

    Artikkelin aiheet
    Elviira-ukkonen
    maasalama
    Padasjoki
    Ilmatieteen laitos
    rajuilma
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle