• Kuinka tehdä tuotto metsästä? Aarre kysyi rahastojen salkunhoitajilta

    Metsien ostaminen ja hoitaminen on myös liiketoimintaa. Sijoitetulle pääomalle pitää saada korkotuottoa siinä missä muillekin sijoituksille.
    Tilaajalle
    Tuoton kannalta on tärkeää huolehtia siitä, että metsänhoitotyöt tehdään oikea-aikaisesti.
    Tuoton kannalta on tärkeää huolehtia siitä, että metsänhoitotyöt tehdään oikea-aikaisesti. Kuva: Vesa-Matti Väärä
    Metsä
    3.1.202016:18
    Markku Pulkkinen

    1. Osta lisämetsää harkiten

    Metsätilakaupoissa tunne kannattaa unohtaa ja tehdä päätökset järjellä.

    Etelä-Suomessa ja suurten kaupunkien läheisyydessä metsät ovat tuottopotentiaaliinsa nähden nykyään usein ylihinnoiteltuja. Muilla alueilla on parempi mahdollisuus tehdä hyviä kauppoja, vaikka metsä ei ole enää missään päin Suomea halpaa. Perinteisesti tilan hinta määräytyy puuston arvon mukaan, mutta metsien kovan kysynnän vuoksi myös pelkälle maapohjalle on alkanut muodostua hintaa.

    Myynnissä olevasta metsätilasta kannattaa teettää huolellinen puustoarvio ammattilaisella. Jos arvio on valmiiksi teetetty, tulee sen paikkansapitävyys tarkistaa tilakäynnillä.

    Kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti siihen, onko tukin osuus puustosta arvioitu oikein. Tilakäynnillä tulee tarkastella myös palstan metsänhoidollista tilaa ja mahdollisia hoitorästejä. Lisäksi tulee ottaa huomioon turvemaiden osuus, soiden ojitustilanne ja tiestön kunto. Jos palstalle ei ole lainkaan tietä, kauppa ei taida kannattaa.

    Mikäli kohteessa on päätehakkuuikäisiä kuvioita, on arvioitava, miten ja millä hinnalla ne voisi saada kaupaksi. Puusta maksettuun hintaan vaikuttavat leimikon kesäkorjuukelpoisuus ja lähikuljetusmatka.

    Nykyisessä markkinatilanteessa turvallisin sijoitus on hyvässä kasvukunnossa oleva, havupuuvaltainen metsä hyvän tieverkon äärellä.

    2. Katso sijainti ja kuviot

    Itse metsätöitä tekevän yksityismetsänomistajan kannattaa ostaa metsäpalsta järkevän etäisyyden päästä omasta asuin- tai vapaa-ajanviettopaikastaan, jotta hoitotöihin on helppo lähteä.

    Sen sijaan tilan koon tai yhtenäisen tilakokonaisuuden merkitystä sijoituksen kannattavuudelle monesti yliarvioidaan. Usein samaan tuottoon päästään kolmella eri paikkakunnalla sijaitsevalla 30 hehtaarin metsätilalla kuin yhdellä 90 hehtaarin tilalla. Tärkeämpää kuin tilan pinta-ala on sen käsittelykuvioiden järkevä koko.

    3. Hyödynnä halpa laina

    Velan käyttö osana kauppahintaa on järkevää nykyisten matalien korkojen aikana. Velkavipua voi hyvin olla puoletkin tilan kauppahinnasta. Korkojen nousuun kannattaa kuitenkin varautua esimerkiksi kiinteällä korolla tai korkokatolla.

    4. Älä tingi hoitotöistä

    Tuoton kannalta on tärkeää huolehtia siitä, että tärkeimmät metsänhoitotyöt tehdään oikea-aikaisesti. Varhaisperkauksista ja taimikonhoidosta ei saa tinkiä.

    Itse tekemällä pystyy parantamaan huomattavasti metsänomistuksen kannattavuutta. Itse tehtyinä taloudellisimmat työlajit ovat taimien istutus, leimikon ennakkoraivaus, taimikon varhaisperkaus ja taimikonhoito. Jos ei ehdi tehdä näitä itse, ne voi ulkoistaa ammattilaiselle.

    Mikäli oma tietotaito ei riitä hoitotöiden suunnitteluun, kannattaa suunnittelu ostaa metsäammattilaiselta esimerkiksi metsäsuunnitelman muodossa. Metsään.fi-verkkopalvelun sisältämä tilatieto ei yleensä riitä metsänhoitotöiden suunnitteluun.

    Kannattaa käyttää samaa metsäpalvelukumppania pidempään, jos yhteistyö toimii ja on työjälkeen tyytyväinen. Hoitotyöt kannattaa silti välillä kilpailuttaa.

    5. Muista lannoitukset

    Lannoitus on hyvä investointi. Hyvälaatuisia, havupuuvaltaisia kuivahkojen ja tuoreiden kankaiden kasvatusmetsiä kannattaa lannoittaa typpilannoitteella. Paksuturpeisilla, hyväkasvuisilla soilla lannoitteena käytetään rakeistettua puun tuhkaa. Jos puiden latvoissa on kasvuhäiriöitä, on yleensä kyse boorin puutteesta, ja silloin boorilannoitus on paikallaan.

    Lannoituskululle saa hyvillä kohteilla yli kymmenen prosentin korkotuoton.

    6. Ajoita hakkuut oikein

    Puukauppojen tekoon kannattaa hakea asiantuntija-apua, jos itsellä ei ole riittävästi tietoa kilpailutuksen toteuttamisesta. Tarjousten vertailu eri ostajien välillä on usein monimutkaista.

    Puun hintoihin vaikuttavat metsäsektorin suhdannevaihtelut kannattaa ottaa huomioon. Myynnin ajoituksella on suuri vaikutus metsäsijoituksen kannattavuuteen. Erityisesti päätehakkuut pitää yrittää keskittää korkeasuhdanteeseen. Sen sijaan harvennushakkuita pitää tehdä metsänhoidollisten tarpeiden mukaan suhdanteista riippumatta.

    Puukaupoissa kannattaa pyrkiä vähintään 400–500 kuutiometrin kokonaisuuksiin. Silloin suhteelliset korjuukustannukset eivät nouse liian suuriksi.

    Oikea hakkuutapa pitää valita kasvupaikan ja leimikon rakenteen perusteella. Vaikka muuten turvautuisi jaksolliseen metsänkasvatukseen, esimerkiksi ojitetuilla soilla ja korvissa on usein valmiiksi jatkuvaan kasvatukseen sopiva erikokoinen puusto. Ammattilainen osaa auttaa hakkuutavan valinnassakin.

    7. Hajauta puukaupparahat

    Kaikessa sijoittamisessa keskeistä on hajautus. Mikäli sinulla on paljon pääomaa kiinni metsässä, puukaupparahat kannattaa sijoittaa muihin omaisuusluokkiin, kuten pörssiosakkeisiin tai asuntoihin.

    8. Älä osta, jos et hoida

    Ammattimaisten metsäsijoittajien kenties tärkein ohje on tämä: älä osta metsää, jos et ehdi sitä hoitaa. Jos haluaa kuitenkin sijoittaa metsään, sijoituskohteeksi voi silloin valita vaikkapa metsärahaston. Yksi vaihtoehto on myös yhteismetsäosuuksien hankkiminen.

    Ammattisijoittajien mielestä yksityisen metsänomistajan pitää tavoitella metsään sijoittamalleen pääomalle vähintään 2–4 prosentin tuottoa.

    Artikkeli on julkaistu Aarteessa 2/2019.

    Salkunhoitajien vinkit

    • Kotimaiset metsärahastot ovat saaneet metsäsijoituksilleen viime vuosina 4–11 prosentin vuotuista tuottoa. Aarre päätti kysyä rahastojen salkunhoitajilta, kuinka tuotto metsästä tehdään.
    • Rahastot pystyvät hyödyntämään suuruuden ekonomiaa, mutta niiden toimintaperiaatteita voivat soveltaa myös yksityiset metsänomistajat.
    • Juttuun on haastateltu salkunhoitaja Tapio Tilliä OP-Metsänomistaja-sijoitusrahastosta, metsäsijoituksista vastaavaa johtaja Jyrki Ketolaa Taaleri Pääomarahastoista, salkun­hoitaja Kari Kangasta UB Metsä -sijoitusrahastosta ja salkunhoitaja Jyri Hietalaa UB Nordic Forest Fundista. Ohjeet on tiivistetty heidän vastauksistaan.
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle