• Metsäkanalintujen metsästysajat päätetty

    Syksyn metsäkanalintujen metsästystä rajoitetaan alueellisesti kantojen pienentymisen vuoksi. Rajoitusten avulla varmistetaan metsästyksen kestävyys.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    24.8.201416:00
    MT toimitus

    Metsäkanalintujen metsästystä voidaan nykyään rajoittaa ennen syksyn metsästyskauden alkamista. Rajoitukset perustuvat tuoreisiin laskentatuloksiin, jotka Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) koostaa samana kesänä.

    Heinä–elokuun vaihteessa tehtyjen riistakolmiolaskentojen mukaan kaikkien metsäkanalintulajien esiintymistiheydet ovat neljänneksen alhaisemmat kuin viime vuonna samaan aikaan. Tämä johtuu suurelta osin kesäkuun kylmästä kaudesta, joka vaikeutti lintujen pesimistä.

    Ajat lajeittain ja alueittain

    Metso on rauhoitettu Varsinais-Suomen maakunnassa sekä Uudenmaan maakunnassa, lukuun ottamatta Loviisan, Lapinjärven ja Myrskylän kuntia. Sitä voi metsästää 10.9–30.9. Enontekiön, Kittilän, Kolarin, Muonion ja Utsjoen kunnissa.

    Pohjanmaalla sekä osassa Karjalaa, Savoa ja Keski-Suomea metson metsästysaika on 10.9–15.10. Muualla maassa sitä voi metsästää 10.9.–31.10. välisenä aikana.

    Teertä voi metsästää 10.9.–30.9. Etelä-Karjalan, Kymenlaakson ja Uudenmaan maakunnissa, sekä Enontekiön, Kittilän, Kolarin, Muonion ja Utsjoen kunnissa

    Etelä-Savoissa sekä osassa Keski-Suomea ja Pohjois-Savoa teeren metsästysaika on 10.9.–15.10. Muualla maassa sitä saa pyytää 10.9.–31.10. välisenä aikana.

    Pyytä saa metsästää 10.9.–30.9. Enontekiön, Kittilän, Kolarin, Muonion ja Utsjoen kunnissa. Muualla maassa metsästysaika on kuukauden pidempi.

    Riekkoa saa metsästää 10.9.–30.9. Kemin, Keminmaan, Sallan, Savukosken, Simon, Sodankylän, Ranuan, Tornion ja Tervolan kunnissa. Myös Iin, Pudasjärven ja Taivalkosken kunnissa metsästys on tällöin luvallista.

    Riekkoa ja kiirunaa metsästetään 10.9.–31.3. Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnissa. Muualla maassa ne on rauhoitettu.

    Artikkelin aiheet
    metsäkanalintu
    metsästys
    Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos
    luonnonvarat
    metsästyskausi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle