Tuoreesta Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) ennakkopäätöksestä huolimatta karhuja ei päästä metsästämään tarvittavassa laajuudessa koko Suomessa, sanoo MTK:n kenttäjohtaja, riistapolitiikan asiantuntija Timo Leskinen.
”Edistys kaikkein kriittisimmän Pohjois-Karjalan osalta on tietysti myönteinen asia.”
Korkein hallinto-oikeus (KHO) antoi 1.6.2026 ennakkopäätöksen, jossa se hylkäsi pyyntiluvista viime vuonna tehtyjä valituksia.
”KHO:n käsittelyssä olleet tapaukset olivat Pohjois-Karjalan alueella, jossa karhukanta on Suomen tihein ja vahinkopaine suurin. Nykyisellä lupien haun toimintamallissa on iso riski, että karhukantaa ei päästä säätelemään ja ihmisarkuutta vahvistamaan muuten kuin aivan tiheimmän kannan alueella”, Leskinen pelkää.
MTK on pitkään esittänyt karhunmetsästyksen uudistamista siten, että nykyisestä poikkeuslupajärjestelmästä siirryttäisiin kiintiömetsästykseen. Vastaava, kiintiöihin perustuva menettely on ollut käytössä karhun metsästyksessä poronhoitoalueella koko Suomen EU-jäsenyyden ajan.
Viime vuonna karhun kannanhoidollinen metsästys ei käytännössä toteutunut lainkaan.
Nykyisin kaikki karhun metsästyksen sallivat poikkeusluvat poronhoitoalueen ulkopuolella haetaan ja perustellaan erikseen riistakeskukselta. Jokainen lupa on yksittäisenä viranomaispäätöksenä valituskelpoinen.
Viime vuonna karhun kannanhoidollinen metsästys ei käytännössä toteutunut lainkaan, koska poikkeusluvista tehdyt valitukset ja hallinto-oikeuden toimeenpanokiellot estivät metsästyksen.
Kiintiömetsästyksessä poikkeuslupien perusteita ei punnittaisi jokaisen pyyntiluvan kohdalla, jolloin metsästyksen toteutuminen ei olisi yhtä altis valituksille.
Leskisen mukaan tihein karhukanta on Pohjois-Karjalassa, mutta karhut aiheuttavat silti ongelmia suuressa osassa Suomea. Erityisen huolestuttavaa on karhun ihmisarkuuden väheneminen alueilla, joilla sitä ei metsästetä.
”Karhun kannanhoidon näkökulmasta olisi ensiarvoisen tärkeää, että karhua päästään metsästämään selvästi Pohjois-Karjalaa laajemmin.”
KHO:n ennakkopäätöksen ja pyyntilupien varassa käynnistyvä metsästys jättää avoimeksi, miten karhunmetsästyksen käy keskisellä ja läntisellä alueella.
”Se selviää, kun riistahallinto tekee pyyntilupapäätöksiä ja nähdään, tuleeko luvista kanteluita, ja tuleeko toimeenpanokieltoja. Ilmassa on paljon kysymysmerkkejä.”
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
