

Halkojen paketointi – tai pikemminkin sen puute – on suurin pulma koko polttopuuhommassa, tuumii taipalsaarelainen Eero Ojasti. Hän kuljettaa klapeja Savitaipaleella sijaitsevalta metsäpalstalta kotiinsa Taipalsaarelle henkilöauton peräkärryllä. Jos jokainen puu pitää kummassakin päässä käsin lappaa kyytiin ja kyydistä pois, urakka on hikinen.
Tähän puuhasteluun kyllästyneenä Ojasti on kehittänyt niputustekniikan. ”Näitä nippuja mahtuu peräkärryyn kolme rinnakkain”, hän esittelee.
Ojastin niputuslaite on yksikertaisista ja edullisista osista valmistettu. Tarvitaan puutavarasta nikkaroitu teline ja muovisia saunajakkaroita, joita myydään isoissa marketeissa. Jakkarat Ojasti kiinnittää ylösalaisin metallitapeilla telineeseen. Sen jälkeen jakkaroihin kiinnitetään noin metrin pituisia hihnoja, joiden soljet asetetaan niille tehtyihin kolohin telineessä.
Tämän jälkeen jakkaroiden jaloista muodostuneeseen haarukkaan pudotetaan polttopuurankoja. Ojasti kiinnittää hihnat alustavasti rankojen ympärille. Tämän jälkeen rangat sahataan moottorisahalla pätkiksi jakkaroiden jalkojen välistä.

”Puu liikkuu vielä katkomisen aikana, joten lopullinen kiristys tehdään vasta sahaamisen jälkeen”, Ojasti näyttää.
Kiristystä ei tehdä käsivoimin, vaan Ojasti on valmistanut siihen tarkoitukseen alumiinikiskosta kiristimen. ”Hihnan pää on viistottu, jolloin se menee hyvin kiristimen sisään. Olen myöhemmin vahventanut kiristimen sivuja, jotta se säilyttää ryhtinsä ja laakerointi toimii.”
Kiristimen ja 19 millin lenkkiavaimen avulla Ojasti kiertää hihnat niin tiukalle, että yksikään puu ei putoa nipusta. Koska sormet eivät yleensä mahdu hihnan ja nipun väliin, hän on tehnyt tartuntakoukkuja, joilla nippuja saa näppärästi siirreltyä.

”Tämä menetelmä sopii sellaiselle metsänomistajalle, jolla on 30 kilometriä matkaa. Nyt niput ovat valmiita talvivarastointiin, kunhan rangat ovat valmiiksi kuivahtaneita. Kotona vajassa kun otan hihnat pois, ne leviävät pinoon nätisti.”
Koska Ojasti tekee kaikki rankapuista valmistettavat polttopuut tällä tekniikalla, hänellä on soljellisia hihnoja kokonainen säkillinen. Samoja hihnoja käytetään esimerkiksi rinkoissa.
Sahauskehikkoon Ojasti on virittänyt erilaisia välejä, jotta sen avulla voi valmistaa eripituisia puita. Tyypillinen klapi on 32-senttinen.
”Mitään muuta lämmitystä minulla ei ole. Kahvit keitellään pörssisähköllä.”

Työuransa Ojasti on tehnyt teknisten vempainten ja rahan parissa. Hän toimi konttorikonemekaanikkona seteleiden ja kolikoiden laskinten Kaakkois-Suomen piirihuoltajana.
MT kertoi aiemmin Ojastin kehittämästä hevostallin vessajärjestelmästä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
