Käpylintu on kuin pohjolan papukaija: värikäs, tanakka ja koukkunokkainen. Nyt on meneillään hyvä käpyvuosi, ja näitä kauniita lintuja pääsee näkemään tavallista useammin, kun ne vaeltavat ravinnon perässä.
Käpylintu on linnustomme aikaisimpia pesijöitä, sillä se aloittaa pesäpuuhat jo helmikuussa, jolloin talvi vielä pitää luontoa otteessaan.
On talvinen päivä, ja kävelen merenrannalla Helsingin Vuosaaressa. Ilma ei ole kuin morsian, vaan tuuli tuiskuttaa tuimasti. Vauhdilla lentävät lumihiutaleet paiskautuvat pakkasen puremiin poskipäihin. Luonto näyttää elottomalta.
Yhtäkkiä kuulen vienon, helkättävän äänen. Vilkaisen olkani yli ja huomaan, että puussa on useita käpylintuja. Katson tarkemmin, ja lumisten oksien takaa niitä löytyy yhä lisää.
Otan äkkiä kamerani esiin ja kiinnitän sen jalustalle. Nyt saan tarkkailla käpylintuja kaikessa rauhassa – tällaista tilaisuutta olen odottanut pitkään.
Onneksi linnuilla ei ole kiire mihinkään, vaan ne ruokailevat hiljaa rannan mäntyjen oksistossa. Samalla ne suojautuvat kylmältä viimalta ja näin säästävät energiaa.
Isokäpylintu on maailman suomalaisimpia lintulajeja, sillä sen levinneisyys ei ulotu kovin pitkälle maamme rajojen ulkopuolelle. Mänty taas on Suomen yleisin puulaji, ja isokäpylintu on sopeutunut sen hyödyntämiseen: paksulla ja vahvalla ristinokalla kävyn suomut aukeavat tehokkaasti.
Isokäpylinnulla on paksumpi nokka kuin sen lähisukulaisella pikkukäpylinnulla. Pikkukäpylintu viettää aikaansa lähinnä kuusikoissa, kun taas isokäpylinnun löytää varmimmin nauttimassa männynkäpyjen antimista.
Vaikka kyse ei ole mistään kovaäänisestä laulutaiturista, käpylinnun kuulee useammin kuin näkee: monesti metsän yllä kaikuu kilkattelevia ”kip-kip-plyt-plyt”-lentoääniä käpylintuparven porhaltaessa ylitse. Äänet muistuttavat pienten kellojen helkähtelyä.
Jos käpylinnun pääsee näkemään, se ei yleensä ole kovin arka.
Käpylinnun pesää ei ole helppo löytää, koska lintu rakentaa sen yleensä korkealle puuhun. Käpylinnut aloittavat pesintänsä jo talvella, helmi-maaliskuussa.
Käpylintuja voi hyvällä syyllä kutsua pohjolan papukaijoiksi, sillä ne ovat värikkäitä, tanakoita ja paksunokkaisia.
Suomessa pesii myös kolmas käpylintulaji, idässä melko harvinaisena esiintyvä kirjosiipikäpylintu. Pohjoisen metsien salaperäinen taviokuurna muistuttaa väritykseltään ja olemukseltaan käpylintuja, mutta taviokuurnan nokka on hennompi.
Kaikkia mainittuja lajeja, niin käpylintuja kuin taviokuurnaa, yhdistää se, että koiraat ovat punaisia ja naaraat vihertävän harmaita.
Käpylintujen kannat vaihtelevat voimakkaasti havupuiden siemensadon mukaan. Nyt on hyvä käpyvuosi, ja ainakin Etelä-Suomessa on syksystä lähtien hyvällä tuurilla päässyt näkemään näitä pohjoisten metsien ilopillereitä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
