
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat puuta yksityismetsistä viime viikolla 1 040 872 kuutiometriä.
Miljoonan kuutiometrin raja ylittyi viikko-ostoissa nyt viidennen kerran tänä vuonna. Syksyllä vilkastuneesta kauppavauhdista kertoo se, että kesälomien jälkeen miljoona kuutiometriä on saavutettu kolmena viikkona.
Viime viikon kauppamäärä oli myös suurempi kuin kolmena aiempana vuonna vastaavalla viikolla.
Koko alkuvuonna metsäteollisuuden jäsenet ovat tehneet puukauppoja yksityismetsissä 28,5 miljoonaa kuutiometriä, mikä on 10 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna tähän aikaan.
Puutavaralajeista havutukkien hinnat laskivat, mutta sellupuiden nousivat viime viikolla.
Kuusitukin keskikantohinta heikkeni 72,03 euroon ja mäntytukin 68,29 euroon kuutiometriltä. Koivutukin hinta sen sijaan vahvistui 48,85 euroon kuutiolta.
Kuusikuitupuun hinta laski 22,25 euroon, mutta mäntykuitupuun nousi 20,57 euroon ja koivukuitupuun 21,09 euroon kuutiometriltä.
Vuoden alusta koivukuitupuun keskikantohinta on noussut 23 prosenttia, mäntykuitupuun 18 prosenttia ja kuusikuitupuun 15 prosenttia.
Tukeista maksetaan nyt 11‒12 prosenttia enemmän kuin vuoden alussa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
