
Alkuvuonna metsähakkeeksi päätyvästä puusta hieman alle puolet oli karsittua rankaa. Pystykaupoissa sen hinta oli keskimäärin noin 5,1 euroa kuutiometriltä ja hankintakaupoissa 28,1 euroa.
Toinen puolikas energiapuusta oli latvusmassaa. Pystykaupoissa siitä maksettiin keskimäärin 4,6 euroa ja hankintakaupoissa 15,5 euroa kuutiometriltä.
Karsitun rangan pystykauppahinta oli hieman viime vuoden loppua matalampi ja hankintakaupoissa taas korkeampi. Latvusmassan kohdalla pystykauppahinta taas nousi noin 9 % ja hankintakauppahinta laski 12 % viime vuoden lopusta
Yhteensä energiapuun kauppoja tilastoitiin kolmannes edellistä vuosineljännestä vähemmän. Vuoden 2020 ensimmäiseen neljännekseen verrattuna määrä on kuitenkin 40 % korkeampi.
Alueellinen vaihtelu hinnoissa oli tavalliseen tapaan suurta myös kuluneella neljänneksellä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
