• Ruohosipuli on tuore lisä varhaiskevään ruokalautaselle

    Kevään ensimmäisiin villiyrtteihin kuuluva ruohosipuli tasaa verenpainetta ja edistää herkullisesti sydämen terveyttä.
    Tilaajalle
    Vihreälehtinen ruoholaukka on tuttu ja suosittu mausteyrtti sekä luonnonvaraisena että puutarhan kasvattina.
    Vihreälehtinen ruoholaukka on tuttu ja suosittu mausteyrtti sekä luonnonvaraisena että puutarhan kasvattina. Kuva: Maarit Cederberg
    Metsä
    25.2.201615:00
    Maarit Cederberg

    Ruoholaukka eli ruohosipuli ( Allium schoenoprasum) pinnistelee merenrannan ja kallionlakien lumipälvistä heleänvihreät versot täynnä elinvoimaa, tuoksua ja makua. Ruohosipulin käyttö alkaa varhain keväällä ja jatkuu koko sulan maan kauden.

    Ruohosipuli on monivuotinen sipulikasvi, joka kehittyy 30 sentin korkuisiksi mättäiksi ja kukkii keskikesästä syksyyn liilansävyisin kukin.

    Ruohosipulin varret ovat sellaisenaan syötäviä. Myös pienet juurisipulit ovat käyttökelpoisia.

     

    Pöytään ja hoitoihin

    Ruohosipuli kuuluu sipulien laajaan sukuun, joka on lähtöisin Keski-Aasiasta. Meillä ruohosipulia esiintyy luonnonvaraisena pitkin Itämeren rannikkoa. Sieltä se on ”laukannut” Lappiin saakka.

    Ruohosipulin kukkavanan päähän syntyvät nuput ja kukat ovat villiruokaa sekä hoitavaa tuoksua ja väriä.

    Ruohosipulin varsista kertyy pöytään ja hoitoihin heleää kasvivihreää. Kiinalaiset kutsuvatkin ruohosipulia ruokakasvien aarteeksi.

    Suomen rannikolla villiä ruohosipulia on saksittu kala- ja äyriäisruokiin, keittoihin, kastikkeisiin ja kotijuustoon. Ruohosipuli tuo edelleen ruokiin kesäjuhlan tuntua niin perunasalaatissa, munakkaissa, maustevoissa kuin vihertahnanakin.

     

    Sydämen värihoitoa

    Väriterapiassa täyteläistä vihreää käytetään tyynnyttämään sydäntä ja lisäämään toiveikkuutta.

    Vihreät värihiukkaset, klorofyllit, lisäävät solujen uusiutumis- ja paranemiskykyä. Ruohosipuli on ollut verraton rohto rannikon asukkaille. Kevään varhaisrohtona ruohosipuli on ollut hyvä verenpuhdistusryyti.

    Elias Lönnrotin mukaan ruohosipuli on ”hiuttava, vesityttävä, puhkuttava, hyödyllinen hengenahdistuksessa, yskässä, leinissä, keripukissa, horkassa. Iholääkkeenä ruohosipuli nostaa rakkoja, jouduttaa paiseita ja ajoksia.”

     

    Sipulikasvien tehoa

    Ruohosipuli on hyväksi sekä sydämelle että verelle. Se lisää hyvää HDL-kolesterolia ja vähentää haitallista LDL-kolesterolia. Varmimmin vaikuttavat aineet välittyvät tuoreesta ruohosipulista.

    Ruohosipuli liuottaa verisakkaumia. Se tuhoaa bakteereja ja avaa keuhkoja, lisää limaneritystä ja lievittää tukkoisuutta poskionteloissa ja keuhkoissa. Ruoholaukassa kuten muissakin sipuleissa on antibioottisia aineita. Parhaiten sipuli torjuu E. coli- ja salmonellabakteereja.

    Kurkkukipuun ruohosipulin pureskelu tuo ensiavun. Suomessa sipulimaitoon pilkotulla ruohosipulisilpulla on hoidettu lapsen yskää.

    Ruohosipuli täydentää lempeästi vahvempia sipulirohtoja. Esimerkiksi valkosipulin ja ruohosipulin nauttiminen kuurina on Hippokrateen hengessä toteutettua ”ruokaa lääkkeenä” -hoitoa luonnollisimmillaan.

     

    Puolustuskyvyn tueksi

    Ruohosipulissa on hiilihydraatteja, valkuaisaineita, C-vitamiinia, B1-, B2- ja B3-vitamiineja, kaliumia, kalsiumia, magnesiumia ja rautaa.

    Sipuleissa olevat haihtuvat öljyt, rikkiyhdisteet, fenoliset kemferolit ja kversetiini, karotenoideista luteiini ja zeaksantiini sekä prostaglandiinit ja väriaineet tukevat elimistön omaa puolustusjärjestelmää.

    Ruohosipulin eteeriset öljyt ja kalium alentavat korkeaa verenpainetta. Kasvin hivenaineet antavat vitamiineille tukea lihaksistoon, luustoon ja yleiseen puolustuskykyyn .

    B1 eli tiamiini on vesiliukoinen vitamiini. Ne poistuvat elimistöstä virtsan mukana, joten päivittäinen käyttö on turvallista.

    Laboratoriokokeiden mukaan tiamiini suojaa esimerkiksi retinopatian eli silmän rappeumataudin kehittymiseltä. Tiamiini kohentaa myös mielialaa.

     

    Naisten vaivoihin

    B2 eli riboflaviini on mukana muodostamassa aineenvaihduntaan tarvittavia entsyymejä. Riboflaviinia tarvitaan myös kilpirauhasen hormonitoimintaan sekä veren punasolujen rakentamiseen. Riboflaviinikin on vesiliukoinen.

    Riboflaviini vahvistaa ihoa, hiuksia, silmiä ja aivotoimintoja. Ruohosipulismoothie voi pelastaa kuukautiskiukulta ja toimia ensiapuna hormonaalisessa migreenissä.

    Riboflaviini ehkäisee kaihin eli sarveiskalvon samentuman kehittymisestä. Kuivattu ruohosipuli tai ruohosipulilla tuntuvasti maustettu salaatinkastike tai öljy-voilevite saa kuulua päivittäin vanhuksen ruokavalioon.

    B3 eli niasiini vahvistaa glukoositoleranssia ja ehkäisee diabeteksen syntymistä. Niasiini alentaa osaltaan korkeaa kolesterolia ja kohentaa hyvää kolesterolia sekä osallistuu kaihin torjuntaan. autta ulos. Hoito avaa tukkoisuutta.

     

    Artikkeli on julkaistu Aarteessa 2/2016.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    ruohosipuli
    villiyrtit
    luonnonruoka
    vitamiinit
    hyvinvointi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle