• "Luonnos kiistää tosiasian, että metsätalous on kestävää" – suomalaismepit lähestyivät komissiota uusista kestävyyskriteereistä ja saivat vastauksen

    Katainen, Pekkarinen ja Torvalds pelkäävät, että komission uudet kestävyyskriteerit vesittävät EU:n ilmastotavoitteet.
    Komission kriteeristöluonnoksen mukaan lannoitus ei olisi laskettavissa kestäväksi metsätaloudeksi.
    Komission kriteeristöluonnoksen mukaan lannoitus ei olisi laskettavissa kestäväksi metsätaloudeksi. Kuva: Hanne Manelius
    Metsä
    16.2.202121:48
    Maria Pohjala

    Suomalaisten europarlamentaarikoiden ryhmä kirjelmöi Euroopan komissiolle kestävän rahoituksen ilmastokriteereistä joulukuussa. Meppien mukaan uudet kriteerit ovat vesittämässä EU:n ilmastotavoitteet ja aiheuttavat hallaa erityisesti maa- ja metsätaloudelle.

    "Säädösluonnos ei edistä hiilestä irtautumista ja johtaisi Green Dealin tavoitteiden heikentymiseen, kun ympäristö- ja ilmastomyönteisiin liiketoimintamuotojen rahoitusedellytykset vaikeutuisivat", mepit Elsi Katainen (kesk.), Mauri Pekkarinen (kesk.) ja Nils Torvalds (r.) sanovat yhteisessä tiedotteessaan.

    Kyseessä on komission rahoituslainsäädäntö, jossa investointeja halutaan suunnata entistä kestävämpiin kohteisiin. Kestäviksi luokiteltavien sijoitusten tulisi jatkossa täyttää tietyt ilmasto- ja ympäristökriteerit, joita komissio valmistelee tulevien vuosien ajan. Myös maa- ja metsätalous on mukana tarkastelussa.

    Maa- ja metsätalouden ilmasto­kriteereissä kestävät rahoituskohteet edellyttävät biologisen monimuotoisuuden säilyttämistä sekä hiilinielujen vahvistamista.

    Vaikka kestävyyskriteerien raportointivelvollisuus ei suoraan koske metsänomistajia, vaikutukset tulevat yksityisille metsätiloille yritysten puunhankinnan kautta.

    Kriteeriluonnosta voidaan tulkita niin, että taloudelliset toimijat voisivat saada hakea markkinoilta vihreää rahoitusta paranneltuun metsänhoitoon, metsittämiseen, ennallistamiseen ja suojeluun.

    Lannoitus ja juurikäävän ureakäsittely eivät kuuluisi komission luonnoksen perusteella kestäviin metsätaloustoimenpiteisiin. Luonnos edellyttää myös metsätilojen päästöjen ja nielujen raportoimista ja seuraamista.

    EU:n rahoitus- ja talousasioista vastaavat komissaarit Valdis Dombrovskis ja Mairead McGuinness vastasivat meppien kirjeeseen helmikuussa. Vastauksen sävy oli ymmärtäväinen.

    Komission on heidän mielestään varmistettava, että ympäristö- ja ilmastomyönteisten liiketoimintamuotojen rahoitus helpottuisi. Uusi säädös taksonomiasta tulisi rakentua olemassa olevia EU-säädöksiä kunnioittaen.

    Suomen metsäsektori on painottanut, että kestävyysmääritelmien tulisi perustua jo olemassa olevaan lainsäädäntöön, kuten EU:n uusiutuvan energian direktiivin kestävyyskriteereihin.

    Dombrovskis ja McGuinness painottivat taksonomian tärkeyttä ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Kestävän rahoituksen kriteerien odotetaan työntävän investointeja ja niiden rahoitusta ilmastoystävällisempään suuntaan.

    "Vastauksessaan komissaarit tunnistivat huolemme ja vakuuttivat ottavansa nämä huomioon komission jatkaessa esityksensä työstämistä. Keskustelua teknisistä kriteereistä jatketaan, joten tilanteeseen voi olla varovaisen tyytyväinen, mutta samalla on jatkettava vaikuttamista. Nyt on seurattava tarkkaan, onko ongelmat korjattu komission tulevassa esityksessä", suomalaismepit kommentoivat.

    Komissio on ottanut lisäaikaa taksonomian ilmastokriteereiden valmisteluun. Komission julkaistua ehdotuksensa ne tulevat europarlamentin ja EU:n neuvoston käsittelyyn.

    Lue myös:

    Suomalaismepit tapasivat EU:n vaikutusvaltaisen metsäpäättäjän – "Hän listasi syitä, miksi huomattava osa metsistä on niin huonossa kunnossa"

    EU:n rahoitusmalli uhkaa tuoda lisäbyrokratiaa maa- ja metsätiloille – maatilaluoton hinta voi olla korkeampi tiloilla, jotka eivät täytä uusia kriteereitä

    Artikkelin aiheet
    metsätalous
    EU
    kestävyyskriteerit
    ilmastotavoitteet
    kestävä rahoitus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle