• Yhteismyynti toisi metsänomistajille neuvotteluetua

    Metsäkummi auttaa etämetsänomistajaa.
    Metsäkoneenkuljettaja Pauli Turunen kaatoi torstaiaamuna puuta Mäntsälässä. Kaupungistuneella metsänomistajalla voi olla vaikeuksia päästä itse seuraamaan hakkuuta.
    Metsäkoneenkuljettaja Pauli Turunen kaatoi torstaiaamuna puuta Mäntsälässä. Kaupungistuneella metsänomistajalla voi olla vaikeuksia päästä itse seuraamaan hakkuuta. Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä
    27.11.201520:25
    Terhi Pape-Mustonen

    Puuta tarvitaan metsäteollisuuden investointien vuoksi liikkeelle Suomessa entistä enemmän. Se edellyttää metsänomistajilta ja metsäteollisuudelta entistä saumattomampaa yhteistyötä.

    Metsänomistajien kartellikanteita koonnut Reijo Lahtonen haluaa kehittää puukauppaa.

    Hän aikoo yhdistää metsänomistajat myymään puuta saadakseen etuja sekä myyjille että ostajille. Palvelu käynnistetään ensin Keski-Suomessa.

    ”Metsäteollisuuden investoinnit varmistavat, että puulle löytyy ostajia. Nyt kannattaa lähteä yhteismyyntiin mukaan”, Lahtonen kannustaa.

    Lahtosen yrityksen, FTC Suurisavotta Oy:n, liiketoimintamalli perustuu meklarointiin, jossa useat metsänomistajat myyvät puuta yhdellä kertaa. Tällöin puunmyyntiin saadaan mittakaavaetua ja metsänomistajan neuvotteluasema parantuu.

    ”Yritys helpottaa myös puunostajan työtä. Hän saa leimikot valmiiksi nauhoitettuna. Puukaupasta tulee helpompaa, kun samalta toimijalta löytyy tietoa useista alueen leimikoista”, Lahtonen korostaa.

    Metsäkummi 
auttaa alkuun

    Suuri osa suomalaisista metsänomistajista asuu kaukana metsästään, eikä metsänhoito ole heille välttämättä tuttua.

    Puunmyynti liittyy usein elämän taitekohtaan. Myynti voi liittyä läheisen kuolemaan eli metsän perimiseen tai vaikkapa avioeroon. Metsäomaisuuteen voi liittyä voimakkaita lapsuusmuistoja ja monia arvoja, jotka voivat olla ristiriidassa keskenään.

    Lahtosen liiketoimintamallissa kokemattomien metsänomistajien avuksi välitetään ”metsäkummeja”.

    ”Henkilökohtainen suhde omaan metsävalmentajaan varmistaa, että sitä voidaan hoitaa monitavoitteisesti virkistys­arvotkin huomioiden”, Lahtonen kertoo.

    Metsäkummilta vaaditaan hyvin metsätaitojen lisäksi erinomaisia ihmissuhdetaitoja.

    Puunmyyntiä tehdään pienillä tiloilla harvoin, ja se asettaa palvelulle kovat odotukset.

    ”Metsäkummin on oltava positiivinen ja kuunneltava myyjää aidosti.”

    Etämetsänomistaja voi kaivata hyvin konkreettista apua esimerkiksi metsätilan rajojen etsimisessä. Tilarajojen selkeyttäminen voi auttaa myös naapuruuskiistoissa.

    ”Metsätilojen maisemoinnille on myös selkeästi tarvetta. Usein metsänomistaja ei hajuakaan, millä tavalla hakkuu voi avata maisemaa ja lisätä esimerkiksi mökkitontin valoisuutta”, Lahtonen miettii.

    Artikkelin aiheet
    metsänomistus
    puukauppa
    yhteismyynti
    metsäteollisuus
    etämetsänomistaja
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle