• Kevät nosti puun hinnat ja pudotti tarjonnan

    Metsä
    18.4.201216:00
    Juha Aaltoila

    Metsänomistajat myivät viime viikolla puuta 273 000 kuutiometriä, ilmenee Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) tilastosta.

    Kantohinnat olivat vuoden korkeimmat. Tukin hinta on noussut 3–3,5 euroa, kuitupuiden 1,7–1,9 euroa kuutiometriltä vuoden alusta.

    ”Sahoilla on ollut tiukka talvi. Toivoisin puukaupan käyvän nyt hyvin, jotta tukin varannot kyettäisiin pitämään nykyisellään”, sanoo Versowood Oy:n toimitusjohtaja Pekka Kopra.

    ”Olemme yrittäneet ostaa puuta niin, etteivät varannot putoaisi. Riihimäellä tilanne on hyvä, olemme hankkineet tukkia runsaasti tapaninpäivän myrskyn tuhon jäljiltä.”

    Vierumäellä tilanne on normaali, mutta Otavan sahan tukkikentälle Mikkeliin emme ole saaneet tarpeeksi puita kelirikon ajaksi, se säteilee sitten tuotantoon, Kopra kertoo.

    Versowood sahaa Riihimäellä kuusitukkia. Vierumäellä ja Otavassa sahataan kokolailla tasatahtia mänty- ja kuusitukkia.

    Kopran mukaan tasainen tukin kulku metsistä ostoon, hakkuuseen ja sahaukseen helpottaisi liiketoiminnan suunnittelua ja operointia.

    Tukkia riittää talvihakkuilta juhannukseen saakka, mutta ostojen jatkuminen vilkkaina pitäisi varannot riittävinä ja tuotantojen käynnistäminen lomien jälkeen sujuisi juohevasti.

    Pienet tukin pystyvarannot heikentävät hakkuu- ja ajokoneiden käyttökapasiteettia, teho alenee, mikä jatkuessaan aiheuttaa kustannuspaineita niin kone- kuin sahayrittäjällekin.

    Kopran mukaan puutavara-autojen suoritteet ovat tippuneet, kun yrittäjät ovat lisänneet omaa ja perheen työpanosta puiden ajossa.

    Kolmessa vuorossa ajaminen vieraan työvoiman avulla on vähentynyt kovien kustannuspaineiden takia.

    Kopra luonnehtii sahayrityksen alkuvuotta toteamalla, että ”toistaiseksi olemme saaneet ylös vain kuluja, puun hinta on noussut, samoin hakkuiden sekä tukin ja sahatavaran kuljetusten.”

    Puun tarjonta on ollut alkuvuonna vähäistä Pohjois-Suomessa. Lapin, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueilta ostettiin ja myytiin puuta tammi-maaliskuussa vain 600 000 kuutiometriä.

    Vilkkainta kauppa oli Tapani-myrskyn alueilla. Lounais-Suomen, Häme-Uusimaan ja etelärannikon alueilta myytiin tammi-maaliskuussa 2,1 miljoonaa kuutiometriä puuta.

    JUHA AALTOILA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    puukauppa
    puun hinta
    metsätalous
    Versowood Oy
    Tapani-myrsky
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle